Paarlahden leveydeltä

  28 IF ”Kunnon teologia minusta ei koskaan tullut, mutta jotenkin olen siinäkin porukassa roikkunut mukana.”   Olin nuorena kovapäinen. Minun piti käydä yliopisto kahteen kertaan ennen kuin jotenkin selkisi se, mitä haluan olla. Tai niin kuvittelin – ei se vielä silloin selvinnyt ja jotensakin iteroituva prosessi elämä on näihin aikoihin ollut. Kutakuinkin 28 vuotta sitten valmistuin Helsingin yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi. Tutkintotodistus on päivätty 19.5.1993. Tuohon aikaan ylemmät korkeakoulututkinnot olivat vielä nimeltään kandidaatin tutkintoja, maisterin nimike piti erikseen ostaa, jos sellaisen halusi. Valtiotieteen maisterin lätyskä minulla on – innostuin sellaisen hankkimaan tiedekunnan 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä vuonna 1995. ”Syksystä 1984 aloin lapioida itseeni poliittista historiaa ja sosiaalitieteitä.” Aloitin yliopisto-opintoni Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa syksyllä 1982. Parissa vuodessa olin päätynyt siihen, että minusta ei

  VAPPUNA JA SUNNUNTAINA, HAMAAN TAPPIIN Nulla dies sine linea   Sairastuin alkuvuodesta 1982 diabetekseen. Mieleen ovat syöpyneet viikot Pikonlinnan sairaalassa Kangasalla. Siihen aikaa kyse oli todella viikoista, nykyäänhän insuliinihoito saatetaan aloittaa polikliinisesti. Kuuntelin tasavallan presidentti Mauno Koiviston virkaanastujaiset potilasradiosta. Jotakin muuta pientä on muistiin tallentunut. Minut kotiutettiin sairaalasta perjantaina, jota seuraavana maanantaina alkoivat ylioppilaskirjoitusten kielten kuuntelukokeet. Hyvä meininki, keskittyminen oli kohdallaan. Sekä englannista että ruotsista onnistuin yskähdelleen alun jälkeen repimään laudaturin. Vastasin nimittäin  väärin oikeisiin kysymyksiin – niiden laatijoilla oli sen verran vettä bensan seassa, että molemmissa kielissä jouduttiin kolmen kysymyksen kohdalla hyväksymään kaikki vastaukset. Ja minä vetäisin tässä kohdin tietysti jackpotin. Parin muiston bluevardi: Pikonlinna joulukuussa 2009 Tuossa kohdin jotki