ELOKUU, MAANANTAI

JA VALTIONRAUTATIET

 

”Tänään iloitsen joka tapauksessa tästä maanantaista ja siitä, että elämä on täynnä mahdollisuuksia epäonnistua ja suorastaan munata itsensä.”

 

”Nyt on elokuu ja minä olen viljaa”, lauloi Juice Leskinen (1950-2006) vuonna 1975 Syksyn sävelessä.  Petteri Salminen (1955-1985), suuri musiikkimies Ruoveden Kekkoselta, soitti sähkökitaraa. Ja tosiaan: päivän tärkeä tehtävä on kääntää töissä seinäkalenterista uusi lehti esille. Sen kuvassa kukka, jonka nimestä minulla ei ole mitään käsitystä, hehkuu keltaista. D-duuri.

Totesimme tuttavani kanssa juhannuksen jälkeen, että alkaa helpottaa. Totisesti alkoi. Marraskuu on tulossa, sitä ennen tuo jollain tavalla pahaenteisen tuntuinen loppukesä lehmänhenkäyksineen. Itseni kaltaisille on enemmän tilaa kuin vielä hetki sitten.  Ja on maanantai.

”Vilkaisu vuoden 1963 almanakkaan vahvistaa, että olen syntynyt maanantaina.”

Facebookissa käytiin keskustelua eräästä televisiotuotannosta. Siinä yhteydessä esiintyi termi maanantaikappale. Se on minusta jotensakin viehättävä sana. Vilkaisu vuoden 1963 almanakkaan vahvistaa, että olen syntynyt maanantaina. Silloin satoi vettä ja lämpötila oli jokusen asteen nollan yläpuolella. Ihan kaikkea en kuitenkaan ole kyennyt vuosien mittaan selittämään maanantaikappaluudellani. Tekemiseni jälki on joskus ollut  hyvinkin tuon termin vihjaamaan suuntaan. Tänään iloitsen joka tapauksessa tästä maanantaista ja siitä, että elämä on täynnä mahdollisuuksia epäonnistua ja suorastaan munata itsensä. Taas uusi viikko, niin kuin itäsiskomme ja -veljemme sanovat.

”Elokuisen maanantaiaamun ilostus oli tietysti Valtuionrautateitten konsernikieli, joka rakentuu erilaisille jännille ilmaisuille. Nettisivu kertoi tänään junan myöhästymisen syyksi viivästyneet lähtövalmistelut.”

Junaelämän suhteen elokuu alkoi Haapamäen radalla liki normaalisti. Junat kartalla -sivu ilmoitti resiinan olevan Jyväskylän ja Haapamäen välillä puoli tuntia myöhässä. Vilppulasta lähdettiin matkaan kaksikymmentä minuuttia jäljessä ja myöhäisyys supistui Tampereeseen mennessä 17 minuuttiin. VR kuulutti nyt säntillisesti kolmella kielellä tilanteesta. Tuli jotenkin globaali olo, kun nautin kielikylvystä Vilppulan rautatieasemalla kahden muun matkustajan kanssa. Myös junassa (lue: kiskobussi) kerrottiin jatkoyhteyksistä ja luvattiin niiden odottavan. Haluan elää (harha)käsityksessä, että muutaman asiakkaan vähän aikaa sitten virittämä keskustelu aiheesta olisi jotenkin vaikuttanut toiminnan tämänaamuiseen huolellisuuteen. Saattoi kyllä olla, että jatkoyhteyksiin yrittäjiä ei nyt ollut, sillä elokuu tuntui pyyhkäisseen matkalaukkujengin raiteilta. Väkeä oli niukasti ja taisimme aika lailla järjestään olla menossa Tampereelle toimiimme.

 

Niin.

Elokuisen maanantaiaamun ilostus oli tietysti Valtionrautateitten konsernikieli, joka rakentuu erilaisille jännille ilmaisuille. Nettisivu kertoi tänään junan myöhästymisen syyksi viivästyneet lähtövalmistelut. Termi on sujuvan kuuloinen, mutta asiakkaan näkökulmasta nonsenssia. Mieleen tulee lähinnä jokin  firman sisäinen kommunikaatio, jossa kerrotaan, että homman on sörsselöinyt joku muu. Omassa työssä viivästyneet lähtövalmistelut käyvät harvoin selitykseksi myöhästymiselle. Ei voi vedota siihen, että kahvin keittämisessä aamulla oli vaikeuksia tai hampaitten pesemiseen meni jostain syystä enemmän aikaa kuin yleensä. Ei siihenkään, että piti viedä lapsi päiväkotiin. Nuorena pappiskokelaana kysyin syksyllä 1987 silloin Turun arkkihiippakunnan pappisasessorina (nimike taisi olla tuohon aikaan komeasti kalskahtaen jumaluusoppinut asessori) toimineelta Turun Martinseurakunnan kirkkoherra Matti Taipaleelta, kun viiletimme pyhäaamuna sallitun nopeuden ylärajoilla kohti Kakskerran kirkkoa (lähtövalmistelut olivat viivästyneet), että kelpaisikohan poliisille selitykseksi, jos olisi vaikka kiire hautajaisiin. Taipale vastasi, että ”eivätköhän sanoisi, että olisit lähtenyt ajoissa.” 

”Onhan elämä Haapamäen rata kaikkineen.  Yhtä matkaa 140 vuotta - ja sitä rataa.”

Meikäläisen työmaisemassa viivästyneet lähtövalmistelut tuovat kyllä aika ajoin mieleen jotain aivan muuta kuin junat - sen, kun ihminen joutuu valmiiksi tulleen elämänsä kanssa jäämään odottelemaan, koska edetään. Mutta se on ihan toinen juttu, vaikka sopisi sekin elokuuhun, maanantaihin ja Valtionrautateihin. Onhan elämä Haapamäen rata kaikkineen. Yhtä matkaa 140 vuotta - ja sitä rataa.

Paarlahden leveydeltä on näin palannut runsaan kuukauden jälkeen keskikesän lamaiselta peipohjalta päivänvaloon ja elämään. Jonkinlaiseen varjoon himmeään ainakin.