Paarlahden leveydeltä

  SODAN VARJO HAAPAMÄEN RADALLA ” Aina sama!” Vilppulan rautatieasema näyttää uinuvan tiistai-aamua heinäkuun koomassa. Vaikutelma muuttuu, kun kävelen laiturille. Siellä on alun toistakymmentä Venäjän hyökkäyssotaa paennutta ukrainalaista odottamassa junaa H420 Tampereelle, heitä asuu kotikaupungissani tällä haavaa noin 150. Puoli seitsemän ääniraita on slaavilainen. Kovaan ääneen ei puhuta, mutta joku tulija toivottaa maanihmisilleen hyvät huomenet. Kuulemani kieli on vähän kuin venäjää, mutta ei kuitenkaan. Ymmärrän yksittäisiä sanoja, mutta siihen se jää.  ”Ukrainalainen mies kääntyy puoleeni, näyttää vieressäni olevaa itumapaikkaa. Kommunikaatiomme sisältää yhden sanan.” Edellispäivänä eli maanantaina Tampereelta klo 16.16 Haapamäen radalle lähtevä kiskobussi H427 on asutettu tiheästi, mutta kaikille matkustajille on nähdäkseni ahterinala tilaa. Näinhän ei ole aina. Varsinkin viikonloppuisin rataosuuden taajamajunat ovat seisomalastissa. Kiskobussi Dm 12 on VR.n ilmoituksen

  MAAILMAN EPÄTOSIN LAUSE? ”Maiseman päällä röhnöttävä kesä ottaa kupoliin.” Mikä on kaikkein vähiten totta oleva lause tai ajatus, joka on tullut vastaan? Muistelen, että Arthur C. Clarken romaanissa Paratiisin suihkulähteet ( The Fountains of Paradise , suom. Matti Kannosto; Kirjayhtymä 1981) joku muotoilee lausuman, että ” jokainen lause, joka sisältää sanan Jumala on epätosi”. Lukija hoksaa hetimiten homman jujun. Jos Clarken romaanihenkilön ajatelma päätyy jahtaamaan omaa häntäänsä, jatkan itse epätotuuden jahtaamista toisaalla. ”Jotain voit aavistella ja toisen tuntemukset voivat olla saman suuntaisia kuin sinulla joskus olleet, mutta tietää et voi koskaan.” Joskus vuosia sitten matkustin  bussissa (jokusen  kerran olen matkannut onnikalla sen jälkeenkin). Takanani    istui ihminen, jolla oli meneillään puhelu, joka tietysti raikui julkisessa kulkuvälineessä.   Se koski  jotain elämän kokoista murhetta, joku oli ollut seurustelukumppanilleen halju. ”Mä tiedän just, mi