Paarlahden leveydeltä

  KERRAN SYYSKUUSSA kävin Hämeenlinnassa pitämässä runopajaa Tampereen hiippakunnan pappien ja diakonien synodaalikokouksessa. "Kerran" oli tässä tapauksessa tarkalleen sanoen 27.9.2022.Parinani asiassa oli kotikulmieni eli pohjoisen Pirkanmaan boheemi körtti ja runoilija Matti Kivilahti, joka tätä kirjoittaessani on vuoden mittaisella virkavapaalla kotiseurakuntani pastorin tehtävästä. Osanottajia  parin tunnin pajassamme  oli  alun toistakymmentä. Meillä oli mukavaa – tai ainakaan kukaan ei kehdannut päätteeksi antaa kielteistä palautetta. Eräs ystäväni pohti taannoin, että olisitko sä Teemu kuitenkin ollut parempi kirjailijana kuin pappina. Sitä voi kysyä, sen verran vaatimaton kirkollinen karriäärini on ollut. Kirjallisissa puuhissanikaan ei  kyllä  ole  ollut kauheasti ylpeilemistä. " Kireä aika kaipaa väljiä toleransseja siinä, missä se on mahdollista." Mutta tässä syyskuussa runo joka tapauksessa teki hyvää. Tampereen hiippakunta muisti panostani syn

  AJANVAIHTEITA   ”kuka tahansa, vielä melkein kuka tahansa meistä,  voi kuulla kuinka aika vaihtaa paikkaa”   -Tiina Poutanen: Kanakuoro: tragedia kahdessa näytöksessä (Ntamo 2022)   Elokuun päättyessä sosiaalinen media ja elämä  muutenkin täyttyy erilaisista hyvästijätöistä kesälle, siitä, miten on ollut ihanaa ja kaikenlaista tapahtumaa ja kohtaamista. Varmasti on ollutkin. Jotkut ovat jopa tanssineet ja ottaneet näkäräisiä. ” Hyvin se näköjään on mieleeni jäänytkin.” Minäkin noteerasin kuunvaihteen tänään heti aamusta, käänsin keittiön seinäkalenterista seuraavan lehden esiin. Muuten tämä menee  ilman suuria laadullisia hyppäyksiä. Korona on bunkkeroinut kahden hengen kattilakuntamme kotiin. Junat kulkevat Haapamäen radalla ilman minua. Ehkä se on vähän kuin Tuula Amberlan vanhassa laulussa, missä auto hajoaa  maantienlaitaan. Kuolema sanoo, että terve vaan . Hyvin pyyhkii sinuttakin kerran. Maailma pyörii ja aika kuluu. Sen verran elokuun vaihtuminen seuraajaan