Siirry pääsisältöön

 

KERRAN SYYSKUUSSA

kävin Hämeenlinnassa pitämässä runopajaa Tampereen hiippakunnan pappien ja diakonien synodaalikokouksessa. "Kerran" oli tässä tapauksessa tarkalleen sanoen 27.9.2022.Parinani asiassa oli kotikulmieni eli pohjoisen Pirkanmaan boheemi körtti ja runoilija Matti Kivilahti, joka tätä kirjoittaessani on vuoden mittaisella virkavapaalla kotiseurakuntani pastorin tehtävästä. Osanottajia  parin tunnin pajassamme oli alun toistakymmentä. Meillä oli mukavaa – tai ainakaan kukaan ei kehdannut päätteeksi antaa kielteistä palautetta.

Eräs ystäväni pohti taannoin, että olisitko sä Teemu kuitenkin ollut parempi kirjailijana kuin pappina. Sitä voi kysyä, sen verran vaatimaton kirkollinen karriäärini on ollut. Kirjallisissa puuhissanikaan ei kyllä ole  ollut kauheasti ylpeilemistä.

"Kireä aika kaipaa väljiä toleransseja siinä, missä se on mahdollista."

Mutta tässä syyskuussa runo joka tapauksessa teki hyvää. Tampereen hiippakunta muisti panostani synodaalikokouksen antiin tekemällä lahjoituksen Luonnonperintösäätiölle. 20 neliökilometriä suomalaista ikimetsää saadaan suojeluun. Kiitos lahjoituksen tekijälle, eläköön runon voima.

Preparoin runopajassa muutamia omia runojani, joista panen tähän näkösälle yhden. Kirjoittaminen on vuoropuhelua oman ympäristön, historian, luetun ja ties minkä kanssa. Jolu voi ajatella Jumalankin olevan siellä joukossa. Tällä kertaa siitä syntyi tällaista. Anne Sexton on yksi runoilija, jonka lukemiseen en ole kyllästynyt. Ia ehkä runoni (samoin kuin Sextonin runon) puhujalle käy niin kuin monelle ihmiselle on käynyt synodaalikokouksen aiheena olleesta pelastuksesta puhuttaessa: jotain siitä ymmärtää - ja samassa hukkaa sen aamunkoittoon. Ajattelen, että ehkä niin on armollista. 

Kireä aika kaipaa väljiä toleransseja siinä, missä se on mahdollista. Siksi elokuun runo syyskuussa.

 

Kerran elokuussa

 kävelen Tampereen eteläreunalla

niin kuin puhuja Anne Sextonin runossa Bostonissa

löydän tarkoituksen kaikkeen

niin kuin puhuja Anne Sextonin runossa Bostonissa

kadotan sen aamuun

niin kuin puhuja Anne Sextonin runossa Bostonissa

kun unikuvat haihtuvat ja tähdet uppoavat taivaaseen

Tampereen eteläreunalla ja Bostonissa

paratiisi paljastuu teollisuushallin pihaksi Ruskossa.

 

(Runon alkupiste: Anne  Sextonin runo Just Once kokoelmassa Love Poems, 1969)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää