Paarlahden leveydeltä

  19 VUOTTA Päivälleen 19 vuotta sitten olin viimeistä päivää pappina ylävesillä, viimeistä päivää seurakuntapappina. Takana oli tuolloin kuusitoista ja puoli vuotta virkauraa meidän Herramme viinamäessä. Olin myös ollut runsaat yksitoista vuotta sivutoimisena vankilapappina ja seilannut hitusen rahtilaivan kolhoosipappina Itämerellä. Lisäksi menneisiin vuosiin sisältyi työurani tärkein ajanjakso: elokuusta 1993 maaliskuuhun 1994 olin hoitovapaalla ja pidin huolta perheeseemme tuolloin kuuluneesta kahdesta lapsesta. ” Omiani olen koittanut vuosien mittaan puoltaa, keitä he kulloinkin ovat olleet.” Edessä oli tuolloin uusi elämä yliopistosairaalan hiilikaivoksessa. Ensimmäinen työpäiväni tapahtui sitten Pitkäniemessä, proosallisemmin yliopistosairaalan psykiatrian toimialueella. Ja niin kuin entinen työtoverini asian kiteytti: ” Sä sitten varmaan sovit hyvin sinne mielisairaalaan!” Näin se toivottavasti oli. Ja niin kuin esimieheni (sitä nimitystä siihen aikaan käytettiin) totesi kehity

  HILJAA! Hiljan miettimiäni ajatuspätkiä   Olen ollut puolisoni kanssa avioliitossa nyt  yli 35 vuotta, kaiken kaikkiaan kimppaantumisestamme on kulunut vähän laskutavasta riippuen jo nelisenkymmentä vuotta. Mykkäkouluun olemme ajatutuneet harvoin ja vaikka emme niin kovin kalkattavaisia keskenämme olekaan, olemme ehtineen liittomme aikana käydä monia keskusteluja, joista jotkin ovat jääneet mieleen erityisinä helminä. Ja uusia tulee! Joskus tässä jalkapuolisuuteni viikkoina – niitä on nyt takana kutakuinkin kuusi eli kipsi on lähdössä jalastani tulevana torstaina – näin unta, jossa matkustimme Kalle Päätalon kanssa junassa. Kalle antoi minulle hoito-ohjeita kipsattua jalkaani varten. Valpastuttuani kävin selostamaan katselemaani rainaa unikaverilleni. Koska kello oli ehkä kolme aamuyöllä hänen kiinnostuksensa aiheeseen ei ollut korkeimmillaan. Keskustelu kulminoitui   hänen osaltaan napakkaan käskytykseen. ”Hiljaa!” ”Kipsattu jalka ja liikkumiseen tarvittavat kyynärsauva