Paarlahden leveydeltä

KUINKA KIUAS AIVASTAA Saaresta saunan lämpiämistä odotellessa ”Voi j****lauta, kyllä menee taas pariksi viikoksi kitara vintille!” En muista tarkalleen, koska siteeraamani lausahdus lausuttiin, jossain vuosien 1980 tai 1981 paikkeilla se oli. Saattaa olla, että olimme koulukaverini Tapio Soinin kanssa kävelemässä Tampereen Tekulta kohti kaupungin keskustaa blueslegenda Albert Kingin konsertin jälkeen. Yhtä kaikki: Tapsan puuskahduksesta tuli jonkinlainen lentävä lause, jolle löysimme käyttöä aika ajoin todistettuamme jotain perin juurin taitavaa soitantaa kuusikielisellä. Minun oloiseni puhuja kuvailee jotenkin minun, Tapsan ja parin muun tutun kaverin oloisen kaiffarin musiikkitouhuja 1980-luvun Tampere Southern Comfortissa kirjassani Sundaen jälkeen (Mediapinta 2017). Siinä kuvatun tavoin oli oikeassa elämässä sikäli, että Tapsa oli meistä ainoa, joka osasi oikeasti soittaa ja minä se, joka kuvitteli osaavansa tehdä biisejä. Sittemmin jätin säveltämisen paremmilleni, sanoja o

  MUUTTUUKO IHMINEN JA MITÄ SITTEN? ”Kaikki virtaa, Herakleitos sanoi jo ennen ajanlaskun alkua.   Antaa siis ihmisen muuttua. Olisi aika kurja kuolla uskollisena nuoruuden ihanteille.” Teen huhtikuisena viikonloppuna mielenrauhaani järkyttävän havainnon: minusta on helpottavaa, että lumet sulavat ja kevät tulee iholle. Miten minä marraskuun ihminen ajattelen nyt näin?  Kerään näköjään kaikenlaisia traumoja kulkiessani, niin kai useimmat meistä. Voisin varmaan kirjoittaa omistani kirjan. Alkaen siitä, kun pienenä oli pakko kotona maistaa sienikeittoa ja hiihtää koulussa kilpaa.” Edessä oleva kesä herättää minussa edelleen tiettyä rauhattomuutta, kuten aikaisempina vuosinakin. Vuodenaika on jotenkin liian hektinen, siitä pitäisi nauttia ja ottaa kaikki irti. Laiskana ihmisenä olen toki mielelläni kesälomalla, joka minulle palkansaajana suodaan. Mutta kun nurmikkokin vaatii osansa ja sitä on minulla useammassa kuin yhdessä pitäjässä. Hyvästi! Mutta lumien häipyminen helpottaa j