MUUTTUUKO IHMINEN JA MITÄ SITTEN?

”Kaikki virtaa, Herakleitos sanoi jo ennen ajanlaskun alkua.   Antaa siis ihmisen muuttua. Olisi aika kurja kuolla uskollisena nuoruuden ihanteille.”

Teen huhtikuisena viikonloppuna mielenrauhaani järkyttävän havainnon: minusta on helpottavaa, että lumet sulavat ja kevät tulee iholle. Miten minä marraskuun ihminen ajattelen nyt näin?

 Kerään näköjään kaikenlaisia traumoja kulkiessani, niin kai useimmat meistä. Voisin varmaan kirjoittaa omistani kirjan. Alkaen siitä, kun pienenä oli pakko kotona maistaa sienikeittoa ja hiihtää koulussa kilpaa.”

Edessä oleva kesä herättää minussa edelleen tiettyä rauhattomuutta, kuten aikaisempina vuosinakin. Vuodenaika on jotenkin liian hektinen, siitä pitäisi nauttia ja ottaa kaikki irti. Laiskana ihmisenä olen toki mielelläni kesälomalla, joka minulle palkansaajana suodaan. Mutta kun nurmikkokin vaatii osansa ja sitä on minulla useammassa kuin yhdessä pitäjässä.

Hyvästi!

Mutta lumien häipyminen helpottaa ja siihen on ihan tietty syy. Se on runsas vuosi sitten minulle sattunut tapaturma, jonka myötä minuun istutettiin pätkä ratakiskoa. Vaurio hoidettiin hyvin, eikä se enää juurikaan oirehdi, mutta huomaan tapaturman jättäneen henkisen arven, joka on ajatuksissani toistaiseksi edelleen olemassa. Tapaturmahan oli siis klassinen liukastuminen, missä luuta päreytyi kolmesta kohdasta alaraajaani. Oli muuten  sen verran kova rysäys, että mieleeni ei tullut silloin katsoa, näkikö kukaan. Tuo henkinen arpi sai menneen talven aikana aikaan sen, että niin kauan kuin maa oli valkoinen, olin hitusen epämukavuusalueella. Vaikka varustauduin asianmukaisin jalkinein ja varovaisuudella, huomasin jonkinlaisen menneen kaiun kulkevan sisälläni. Jokin minussa varustautui kaatumiseen, jota ei tänä talvena onneksi tullut. Mutta terve menoa lumi joka tapauksessa. Mieleni on astetta rauhallisempi ilman tuota ihanaa valkeaa ainetta kamaralla.

”Hyvää kevättä siis! Takatalvi voi olla tulossa.”

Kerään näköjään kaikenlaisia traumoja kulkiessani, niin kai useimmat meistä. Voisin varmaan kirjoittaa omistani kirjan. Alkaen siitä, kun pienenä oli pakko kotona maistaa sienikeittoa ja hiihtää koulussa kilpaa. Mutta jätän kirjan kirjoittamatta. Tällä kohdalla on syytä kysyä sama, mikä minun kannattaa kysyä useimpien kirjaideoitteni kohdalla: miksi ketään kiinnostaisi? Ja omat traumani ovat etupäässä kevyttä kamaa ja harmittomia elämän raapaisuja.

Hyvää kevättä siis! Takatalvi voi olla tulossa. Kaikki virtaa, Herakleitos sanoi jo ennen ajanlaskun alkua.   Antaa siis ihmisen muuttua. Olisi aika kurja kuolla uskollisena nuoruuden ihanteille. Niinkin joku ajattelija on joskus sanonut.