Keskiviikko 29.1.2014

Iltapäivällä tilaisuus ikäihmisille. Oltuani nyt vajaat neljä viikkoa töissä vuorotteluvapaan jälkeen, olen edelleen sen verran hileessä, että oli pakko laittaa jotakin oikein paperille. Tällainen syntyi kirkkovuoden ajankohdan mukaisesta tekstistä::

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
Hepr. 11:1

”Alkoi jo usko loppumaan”

Menin 1990-luvun alussa papiksi Vilppulaan. Pitäjässä ei ollut tuolloin vielä käytössä haja-asutusalueitten osoitejärjestelmä, jossa talon numero määräytyy sen mukaan, kuinka paljon sinne on matkaa jostakin  risteyksestä. Siis esimerkiksi kuvitteellisesta osoitteesta ”Rinnekyläntie 250” saattaa päätellä, että ajettuani kyseistä tietä kaksi ja puoli kilometriä, pitäisi oikean talon olla kohdalla.

Oli talviaika ja tietysti pimeää. Uutena pappina kiersin mielelläni tutustumassa seurakuntaani kyläkunnilla järjestetyissä seurakuntailloissa. Useimmiten olin matkalla yksin ja ohjeet olivat tyyliä ”punatiilisen navetan kohdalta lähtee etuviistoon tie ja sitä kun olet tullut muutaman kilometrin, oikealla on sininen talo”. Pimeässä vaan oli vaikea nähdä, millaista maalia seinissä oli.

Jokusen kerran tulin todenneeksi talon isäntäväelle, että ”alkoi jo usko loppumaan”. Mutta aina löysin perille ja pääsin oikeaan paikkaan.

Jotakin samaa saattaa olla joskus uskon taipaleella kulkevan mielessä. Alkaa usko loppumaan. Luottamus siihen, että olen oikealla tiellä ja että kulkemani tien päässä todella on jotakin, joutuu koetukselle.

Kun nuori pappi kulki pitkin Vilppulan salomaita, olivat hyvät neuvot tarpeen. Niitä sain vanhemmilta ja kokeneemmilta. Erityisellä lämmöllä muistan jo edesmennyttä entistä työtoveriani, joka oli ollut vuosikymmenet diakonissana seudulla ja tunsi jokaisen kilometritolpankin. Hänen kanssaan monesti tutkimme kirkkoherranviraston seinällä ollutta suurta karttaa ja hän neuvoi, mitä tietä kannattaa minnekin ajaa.

Tässäkin on yhteistä uskon tien kulkemiseen: meille on neuvottu taivastie Raamatun sanassa ja sen lupauksissa. Niitä noudattamalla suunta säilyy. Ehkä joku muukin kuin minä pystyy palauttamaan mieleensä elämän varrelta  niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneen kristityn viisaudella nuorempaansa neuvoneet.

Tämän päivän sana rohkaisee. Silloin, kun joutuu sanomaan, että ”alkaa jo usko loppumaan”.

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

Tämäkin päivä tässä toivossa: On taivas ja Isämme taivaassa. On Kristus ja syntien anteeksianto. On Pyhä Henki, joka antaa uskon lahjan.