PENKIN PAINAJAISIA

 

"Kuultuani Mestiksen ratkaisuista mieleeni tuli kaksi ajatusta. Ensimmäinen oli muistikuva lapsuuskaveristani, jolla oli taipumuksena muuttaa sääntöjä kesken pelin tai persmatin--Toinen ajatukseni tulee lähelle petetyksi tulemisen kokemusta. "

Lapsuuden laatuaikaa

5.12.1971 on yksi elämäni merkittävistä päivistä. Sinä iltana istuin ensimmäisen kerran Tampereen Hakametsän jäähallissa katsomassa ottelua. Pelattiin SM-sarjaa ja vastakkain olivat Tampereen Tappara ja Porin Ässät. Peli päättyi kotijoukkueen voittoon 3-1. Tapparan maalia vartioi Antti Leppänen, joka teki ottelussa yhden hurjan vastaantulon ja esti vieraiden läpiajon. Ässien maalilla oli Jorma Valtonen. Juuri muuta en ottelusta muista. Oli hienoa nähdä ihan oikeita pelimiehiä, joita olin jo ehtinyt nähdä televisiossa. Vielä hienompaa oli se, että pääsi isän kanssa halliin. Lapsuuden laatuaikaa.

Seuraavalla viikolla eli 9.12.1971  oli toinen merkittävä hetki: kävimme nimittäin heti saman tien katsomassa myös Kooveen ja HIFK:n ottelun, jossa helsinkiläiset jäivät isäntien jalkoihin luvuin 4-1. Liekö tuossa illassa kylvetty se, mistä sittemmin on kehkeytynyt yhä jatkuva rakkaussuhteeni vanhaan kunnon Dynamoon. Sarjataso on noista päivistä vaipunut kaksi pykälää alemmas, mutta tälläkin kaudella tulin istuneeksi jonkin verran Kooveen otteluita. Vain ”jonkin verran” työkiireitten ja kodin sijainnin takia. Enemmän olen istunut Keuruulla. ”This is our love and it knows no division”, kuten Wolverhampton Wanderersin jalkapllojoukkueen kannattajat julistavat. Ja olinhan minä Hakametsässä silloinkin, kun Koovee kaatoi kaksiosaisen pronssiottelun jälkimmäisesä pelissä HIFK:n 10-5. Se oli kevättä 1977 se. Pelipäivänä piti huijata äitiä kuumemittarin kanssa, kun olin ollut flunssassa.

Kun kukaan ei voi pudota

Penkkiurheilu on ollut oleellinen osa elämääni yli neljäkymmentä vuotta. Ennen kaikkea joukkuelajit ja nuo maagiset numerot, jotka kertovat, kumpi on voittanut. Numerot, joita keskenkasvuisena jännitin illan uutislähetyksen päätteeksi. Silloinhan ei ollut internetiä eikä reaaliaikaista tilanneseurantaa hallin ulkopuolella.. Pikkupojan ensimmäisten peli-istuntojen jälkeen on seurannut paljon muita. Viime vuosina suorastaan pahenevaan tahtiin. Jo sillä selviän villiintymisistä viidenkympin kahden puolen, niin hyvä. Kesät tietysti jalkapalloa, talvella kuin sen korvikkeena kiekkoa. Tälläkin kaudella on syksyn ensimmäisestä kierroksesta tähän päivään  kertynyt iso kasa Mestiksen ja Suomi-sarjan otteluita. Liigapeleejä vain yksi Oulun Raksilassa.

Lueskelin nostalgisena vanhoja Jääkiekkokirjoja, joita Suomen jääkiekkomuseo on mukavasti pannut nettiin. Lukiessani tein kummallisen havainnon: SM-sarjasta putosi joukkueita ja tilalle nousi toisia. Kaiken kukkuraksi nousu piti ansaita menestymällä alemmassa sarjassa. Olipa alkeellista silloin 1970-luvulla! Ei ymmärretty bisneksestä niihin aikoihin!

 Valveutunut lukija huomaa sanojen sarkasmin. SM-liigasta ei tänä vuonna putoa kukaan, karsintojakaan ei ole. Sen sijaan sinne nostettiin kabinettipäätöksellä uutena joukkueena Vaasan Sport. Riippumatta siitä, miten ryhmälle käy Mestiksen loppukahinoissa. Selkeän runkosarjan johtonsahan he jo onnistuivat hukkaamaan ja sijoittuivat lopputaulukossa vasta toiseksi.  SM-liiga on tänä päivänä bisnestä ja monen muolesta näin tulee olla. Silloin puhutaan ”lajin kehittymisestä”. En oiken jaksa enää innostua tästä liiketoiminnasta, jossa tahkotaan 60 kierrosta, jotta saadaan muutama joukkue pudotetuksi play offien ulkopuolelle ja siinä sivussa myytyä katsojhille kalliita lippuja ja hehtolitroittain olutta. Huomaan suhtautuvani varsin välinpitämättömästi siihen, selviytyykö Tampereen Ilves viimeiselle pudotuspelipaikalle vai ei. Yksi peli Raksilassa riittää tässä kohdin minulle SM-liigakaudeksi. Hyvä peli se kyllä olikin.

Näihin aikoihin asti ylevästi todellisen taistelukiekon ystäväksi lukeutuva ihminen on voinut lohduttautua sillä, että onhan Mestis. Mutta miten kävikään, penkin painajaiset jatkuivat: järkyttyneenä luin torstaina puhelimestani keskellä Kyröskosken metropolia (miksi olin siellä, on taas ihan toinen juttu, en ainakaan paikallisessa kiekkogaalassa), että Mestiksestä ei tällä kaudella putoa kukaan. Sen sijaan Suomi-sarjan finaalin voittajalla on ”mahdollisuus” hakea paikkaa Mestiksestä. Kabinetti-Sportille on saatava korvaaja, jotta Mestis säilyy luontevasti 12:n joukkueen sarjana. Mestistä toki on syytäkin vaalia, sillä se on hyvä ja tasainen kilpailu.Toisin sanoen suomalaisessa jääkiekkoilussa tänä vuonna kaksi ylintä sarjatasoa pelataan siis niin, että kukaan ei voi pudota. Se on aika kaukana siitä, mitä aikoinaan opin seuraamaan kilpaurheilusarjana.

Rahat takaisin?

Kuultuani Mestiksen ratkaisuista miele4eni tuli kaksi ajatusta. Ensimmäinen oli muistikuva lapsuuskaveristani, jolla oli taipumuksena muuttaa sääntöjä kesken pelin tai persmatin. Suomalaiset jääkiekkojohtajat tuntuvat toimivan näin. Syksyllä lähdettiin pelaamaan eri pelisysteemillä kuin millä nyt lopetellaan.

Toinen ajatukseni tulee lähelle petetyksi tulemisen kokemusta. 1.3. ajoin parisataa kilometriä nähdäkseni Lempäälän Kisan pelin, jonka uskoin olevan noin 14:n pisteen kamppailu, kun ratkottaisiin sitä, kuka joutuisi karsimaan Mestis-paikastaan. Viimeiset kierroksethan olivat kehkeytymässä todella jänniuttäväksi Heinolan Peliittojen, Savonlinnan SaPKon ja LeKin väännöksi. Kuka kolmesta punnertaisi kuiville? Peliitat se olisi ollut, mutta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. Merkityksensä menetti myös se LeKin ja Kajaanin Hokin taistelu, jota olin seuraamassa. Voisiko joku maksaa minulle edes rahat takaisin?

Olen seurannut vuosikymmeniä suomalaista jääkiekkoa. Ajattelen, että tätä kautta minulla on jonkinlainen pienen peini omistajuus näihin prosesseihin. Juridisesti näin ei tietenkään ole. Suomalainen kiekkoruletti on joka tapauksessa pyöräyttänyt viime aikoina sellaisia lohjelmanumeroita, että vastenmielisyys lajia kohtaan ei ole minusta kaukana. Semminkin, kun kevään MM-kisat pelataan Valko-Venäjällä. Urheiluun ei kuulemma tule sotkea politiikkaa...satun itse  olemaan sitä mieltä, että urheilu on politiikkaa. Katsoiko kukaan Sotshin kisoja hiljattain?

Voi tietysti käydä niin...

Onneksi jalkapallokausi alkaa kohta. Virossa pelataan jo. Suosikkijoukkueeni Kalju onnistui heti alkuun suhmuroimaan peluuttamalla edustuskelvotonta miestä ja menetti pisteensä.

Ja onpahan tässä edessä vielä se Suomi-sarjan finaali Keuruun KeuPaHT:n ja Forssan FPS:n välillä.   Voittaja saa sitten sen ”mahdollisuuden” hakea Mestis-paikkaa. Forssalla siihen luultavasti on realistiset mahdollisuudet. Keuruun tilanteesta en tiedä enkä lähde sitä arvailemaan. Hienoa kuitenkin, että seura, joka ehti sykysyllä  jo  ilmoittaa, etteuivät voi edes aloittaa kautta, on nyt loppuottelussa. Kuten FPS:n twitterihminentotesi perjantaina, kerroin tälle finaaliparille ei tainnut kauden alkaessa olla kovin pieni. Artsi on sitä paitsi myynyt kauden aikana neljä tuhatta makkaraa Keuruun hallissa.

Painajaiset eivät ehkä ole päättyneet. Voi tietysti käydä niin, että kabinettimiehet muuttavat vielä kertaalleen sääntöjä ja päättävät, että Mestikseen nostetaan Rovaniemen Kiekko. Heillä kun on hyvä halli, johon mahtuu hyvin väkeä tekemään hyvää bisnestä.