Paarlahden leveydeltä

PÄÄSIÄISILOA SYNKÄLLÄ TYYLILLÄ Tullessani   kiirastorstaina kotiin   käteeni sattui tuore paikallislehti. Sen etusivulla luki isoin kirjaimin Hauskaa pääsiäistä! Otsikko viittasi sisempänä oleviin lasten puuhasivuihin ja kannen kuva oli sekin hilpeän kevätväritteinen.   Hyväksyttäköön siis lehden linja isommin niuhottamatta. " Iloinen on enemmän kuin hauska. Hyvä voi olla olematta iloinen. Siunattu sisältää sen, että en lähde itse edes arvuuttelemaan, mikä toiselle on hyvää" Lehti ehti kuitenkin nykäistä jotakin sieluni liipaisinta sillä seurauksella, että rupesin miettimään, miten olen tänä vuonna toivottanut pääsiäistä itse kullekin kanssakulkijalleni. ”Hauskaa pääsiäistä” nimittäin vaikuttaa ensi alkuun harmittoman neutraalilta, mutta ei sitä ole. Ei varsinkaan, jos pääsiäistoivotuksen ulottaa kattamaan pitkäperjantain.   Tällöin toivotus edellyttää juhlan riisumista kristillisestä sisällöstään joksikin tipu- ja mämmikarnevaaliksi. Ristiinnaulitseminen e

VIIMEISEN KERRAN TÄMÄN AUTON ALLE "Huomaan itsessäni hiukan haikeutta."   Kirahdus, kun talven aikana tiukkaan istunut pultti nitkahtaa auki. Erityisesti etupyörät ovat kokemukseni mukaan aina vaikeita. Eikä auta yhtään, vaikka saisi kolme mutteria irti, jos yksi jää paikoilleen. Kevään sydänääniä nämä. Autoni sai tänään vihdoin alleen kesärenkaat. Pojan kanssa ähellettiin. Kysyin paikalliselta yrittäjältä, ehdittäisiinkö homma tehdä heillä lauantaina, mutta he olivat poistaneet lauantaipalvelun valikoimistaan. Kun arkena ei ehdi, niin kaupat jäivät tekemättä. Suomalainen kansantalous kurjistui taas jokusella saamatta jääneellä arvonlisäveroeurolla. Tämä oli viimeinen kerta, kun vaihdoin mitään tämän auton alle. Ensi viikolla vanha uskollinen ladyni lähtee tyttäreni perheeseen ja pihalleni ilmestyy sen seitsemän vuotta nuorempi pikkusisko. Siinä on onneksi jo suvikumit paikoillaan. Huomaan itsessäni hiukan haikeutta. En tosin niin paljon kuin

AAVISTUKSEN AHDISTUKSESTA Suvivirsi soikoon! Eipäs! Juupas! Olen viime aikoina seurannut monenlaisia keskusteluja ja jopa osallistunut niihin itse. Paikkana on ollut sosiaalinen media ja joskus jopa  vanhanaikanen toisten kuulosteleminen kasvokkain. Sosiaalinen media valaisee parhaimmillaan erilaisia kantoja, valitettavan usein se tuntuu vain jämähtävän oman uskon vahvistamiseksi ja siitä kailottamiseksi.  Oli sitten kysymys polvihousuissa palloa potkivista ylen lapsellisista aikuisista miehistä (vaihtoehtoinen lukutapa: ammatikseen jalkapalloa pelaavista taitureista), Suvivirrestä tai jostain ihan muusta. Keskellä kaikkea ylevöidyn: oma elämäni ei ehkä olekaan mennyt ihan hukkaan. Huomaan nimittäin voivani mennä ahdistumatta niin kirkkoon kuin kirjallisuuspäiville kuuntelemaan agnostikkoa. Moskeijassakin sujuu. Kuljen pahentumatta töihin erään julkisella paikalla olevan taideteoksen alta miettimättä, millaisia mahdollisesti itselleni vieraita filosofioita tai peräti uskonnollis