HISTORIAN KAUHEUS ELI NELJÄTOISTA MILJOONAA KERTAA YKSI Sukulaistyttöni aloitti toissa syksynä historian opinnot Turun yliopistossa. Mieleni teki kysyä, että kai hän tietää, millaisiin lietealtaisiin hän on itseänsä upottamassa. Kai hän tiesi. Historia on nimittäin rumaa. Siksi myös sen opiskeleminen on monesti raskasta. Kahlasin itse aikoinani yliopistossa kaksi maisterintutkintoa pääaineinani Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria ja poliittinen historia. Lisäksi luin vielä palan talous- ja sosiaalihistoriaa. Opiskeluajat olivat hienoja vuosia ja vaikka en jatkanutkaan tutkijanuralle ja vaikka historia usein todella on rumaa, ne jättivät intohimon menneen koluamiseen. Sen menneen, joka tulee päivittäin vastaani nykyhetkessä, toisissa ihmisissä ja itsessäni. Historian kauheus palasi mieleeni ja ehkä suorastaan uudessa potenssissa, kun luin viime vuonna Siltalan toimesta suomeksi ilmestyneen Timothy Snyderin teoksen Tappotanner – alaotsikolla Eu