HYVÄN JOULUN JÄLKEEN

”Eihän joulukuusta ole hävitetty?”

Soitin aikuiselle tyttärelleni. Hän kertoi, että he ovat vävyn kanssa tulossa viikonlopuksi meille. Sitten seurasi oleellinen kysymys: ”Eihän joulukuusta ole hävitetty?” Vastasin, että ei ole. Tuossa se törröttää ruoka- ja olohuoneen rajamailla täydessä komeudessaan. Perinteisesti puu on poistettu meidän huushollista loppiaisena.

Tyttären kysymys jäi jotenkin aivoni päälle. Hän on pienestä pitäen ollut ihminen, joka tuntuu nauttivan joulusta aivan erityisellä tavalla. Oireyhtymään kuuluu joulumusiikin soittaminen valmisteluja tehtäessä, harmaasuolattu kinkku, sauna, aattohartaus hautausmaan kappelissa, jouluhalko, itse valmistetut laatikot ja niin edelleen.  Mietin, että kysymys joulukuusesta liittyi siihen, että suuri osa hänen  joulunajastaan oli nyt kulunut töitten takia sen kummemmin koristelemattomissa asuinsijoissa. Jotakin vajausta perinteisestä juhlasta oli jäljellä.

”Perinteiset joululaulut eivät ole suosikkimusiikkiani, mutta tykkään siitä, että ihmiset tykkäävät laulaa niitä.”

Jouluaika alkaa kallistua takakenoon. Monen mielestä se on jo ohi, vaihtuihan vuosikin jo. Itse huokaisen aina vähän helpotuksestakin, kun loppiaisen ja joulukuusen poistamisen jälkeen koti palaa normaaliin arkiseen päiväjärjestykseen. Kaikella kunnioituksella runoilija J.H. Erkkoa kohtaan, mutta en ole koskaan ymmärtänyt No onkos ‘tullut kesä -laulun toivetta: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.” Samaan aikaan taidan kuitenkin salavihkaa olla jouluihminen itsekin.

Huomaan nimittäin pikku hiljaa enenevässä määrin arvostavani vanhoja ja vanhanaikaisia jouluperinteitä. Minulla ei ole mitään tarvetta muuttaa niitä, aika vähän nykyään myöskään hillitä jouluun liittyvää hömpöttelyä. Perinteiset joululaulut eivät ole suosikkimusiikkiani, mutta tykkään siitä, että ihmiset tykkäävät laulaa niitä. Totesin joskus adventtiaikana, että sairaalapapin työssäni laulan joululauluja mielelläni, jos joku vain haluaa niitä laulettavan. Menkööt Joulupuu on rakennettu vaikka sataan kertaan, sesonki on kuitenkin vain muutama viikko vuodessa.. Ja jos tuttu laulu jollain tavalla rakentaa sairaalassa potilaana olevan ihmisen ajatusta, silloin on oikein ja kohtuullista laulaa. Iloitsen myös siitä, että voin vedellä nimenomaan hartaita joululauluja. Niitä sillä tavalla perinteisiä. Tosin huomaan miettiväni sitäkin, että perinteinen kristillinen joulu alkaa olla itse asiassa monin osin vastakulttuuria. 

”Väljästi arkikristillisyyden kielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että apua on huomattavasti helpompi huutaa, kun tietää, keneltä sitä huhuilee ja millä nimellä.”

Joulu 2014 oli minulle hyvä joulu. Se oli myös monella tavalla perinteinen.  Hyvä perinne taipuu myös kohtuudella uusiin variaatioihin. Minun juhlapöytääni kuuluu ehdottomasti hapankaali, ruokakulttuurilainani eteläsiskojen ja – veljien joulupöydästä. 

 Ketterästi tämä jalo kasvis taipui kolmannen joulupäivän iltana yhdistelmäksi pohjalaisten ryynimakkaroiden ja forssalaisen punajuurisalaatin kanssa.

Huomaan arvostavani myös perheeni uudenvuodenperinteitä. Sitä, ettei meillä oikeastaan ole mitään perinteitä. Vuoden vaihtuminen ei ole koskaan ollut meidän juttumme. Tänään uudenvuodenpäivänä katson kuitenkin kalenteriin ja palautan mieleeni, että nyt ei ole kenenkään nimipäivä. Myös maallisessa almanakassa näkyy edelleen se, että tammikuun ensimmäinen on kirkollisessa traditiossa omistettu Jeesus-nimelle. Väljästi arkikristillisyyden kielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että apua on huomattavasti helpompi huutaa, kun tietää, keneltä sitä huhuilee ja millä nimellä. Yksinkertaisuudessaan kohtalaisen syvää teologiaa alkaneelle vuodelle.