Paarlahden leveydeltä

JÄRJESTÖJYRÄ JATKAA Vaalit on voitettu! Ammattiliittoni eli Suomen kanttori-urkuriliiton (SKUL) ja Suomen Kirkon pappisliiton (SKPL) muodostaman Kirkon akateemiset – K yrkans akademiker AKI ry :n valtuuston vaalin tulokset kolahtivat internetiin juhlistamaan helmikuista tiistai-iltaa. Urani ammattiliiton päättävissä elimissä näyttää jatkuvan vuoteen 2017. Siihen se saa sitten jäädäkin. Yhtä Keith Richardsin ja Mick Jaggerin 1970-luvun tuotannon helmeä myötäillen: parempi kävellä ennen kuin laittavat juoksemaan. Mutta se on sitten. Nyt vaalit on voitettu! Kiitos siihen vaikuttaneille. Järjestöjyrä siis jatkaa. Tämän vuoden istun myös AKI:n hallituksessa, joten alkuun valtuustopestiäni hoitaa varajäsen. AKI:n valtuustoon pääseminen tarkoittaa samalla myös perusliittoni eli Pappisliiton valtuuston jäsenyyttä. Kokoukset pidetään onneksi nipussa. Olen tyytyväinen. Sain huikeat 19 ääntä. Stephen King –fanille se on hyvä luku. Ja olihan se meidän ehdokaslistan suurin ä

PAPERI-IHMISTEN MAAILMA On mukavaa olla vapaan maan kansalainen. Edellinen lause ei ole sarkasmia. Minulla on taas passi, jolla voin osoittaa passilaissa (671/2006) tarkoitetun oikeuden matkustaa ja voinpa valtioneuvoston asetuksen 707/2006 mukaisesti myös todistaa sillä olevani minä. On henkilökorttikin. Olen oikea paperimies! Henkilökortin ja passin uusiminen oli oikeastaan helppo homma, vaikka suhtauduin tietysti  viranomaisissa asioimiseen lähtökohtaisesti ynseästi. Kävin Helsingissä junaa odotellessani kuvassa (olisin käynyt omalla kylällä, mutta aukioloajat olivat minulle kerta kaikkiaan mahdottomat), joka näytti ihan passikuvalta. Varasin verkoitse vastaanoton Sisä-Suomen poliisin palvelupisteeseen ja pääsin tiskille jopa etuajassa. Minulle oltiin ystävällisiä. Ja olihan se jännää antaa sormenjäljet. Sitten vain odottelemaan. Viikon päivät ja puhelimeeni kilahti ilmoitus, että voisin hakea passini (henkilökortti kulkeutuisi käsiini toista tietä vähän myöhemmin) kivenheiton

VOIKO VAKAUMUKSEN VALITA KUIN KRAVATIN? ” Iso kysymys puhuttaessa lapselle jäävästä valinnan vapaudesta on minulle kuitenkin se, voiko vakaumuksen tai uskonnollisen sitoutuneisuuden ylipäänsä valita. Oman kokemukseni pohjalta en ole tästä ollenkaan varma.” Kaste harkinnassa YLE uutisoi helmikuun alussa (4.2.), että kastettujen osuus Suomessa syntyneistä lapsista on laskussa, erityisesti suurissa kaupungeissa. Mitenpä voisi ollakaan toisin, kun kirkkoon kuuluvien prosentuaalinen osuus laskee. Ilmiöön liittyy kuitenkin myös se, että osa seurakuntaan kuuluvista vanhemmistakin harkitsee lapsensa kastamista eri tavalla kuin aikaisemmin ja myös harkintansa jälkeen päättää jättää lapsen kasteen toimittamatta. Kirkon tiedotuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäki kertoo YLE:n uutisessa, että yleisin syy kastamattomuudelle on se, että vanhemmat haluavat jättää lapselle vapauden valita itse uskonnollisesta sitoutumisestaan, kertoo Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Sal

KOLMEN VIIKON JÄLKEEN Alkuvuosi alkoi muutoksilla. Heti aluksi oli edessä paluu töihin vuoden vuorotteluvapaan jälkeen. Mukavaa, mutta ei helppoa. Nyt menee jo. Kolme viikkoa sitten edessä oli yksi elämän perusmuutoksista: nuorinkin lapsistamme lähti omilleen toiselle paikkakunnalle. Olen muuten aina vieronut sitä, kun joku sanoo, että ”lapset asuvat vielä kotona” tai ”silloin, kun asuin vielä kotona”. Toivon, että omat aikuistuneet lapseni kokevat edelleen asuvansa ”kotona”. Se on vaan eri koti kuin puolitoistakerroksinen, jossa lapsuus meni. Mutta yhtä kaikki: voisi puhua tyhjästä pesästä, jollei tuokin sanonta olisi mennyt Fingerporin myötä pilalle. Vaikka ei meidän koti mitenkään tyhjä ole. Siellä asuu edelleen kaksi aikuista ihmistä ja koira kolmantena. Tavaraakin on vuosien mittaan kertynyt niin paljon, että harkittu tyhjentäminen ei tekisi pahaa. Olisi kuitenkin typerää kiistää, etteivätkö tällaiset perheen rakennetta ruuvailevat muutokset myös ottaisi   - jos e