JÄRJESTÖJYRÄ JATKAA
Vaalit on voitettu!
Ammattiliittoni eli Suomen kanttori-urkuriliiton (SKUL) ja
Suomen Kirkon pappisliiton (SKPL) muodostaman Kirkon akateemiset – Kyrkans
akademiker AKI ry:n valtuuston vaalin tulokset kolahtivat internetiin
juhlistamaan helmikuista tiistai-iltaa. Urani ammattiliiton päättävissä
elimissä näyttää jatkuvan vuoteen 2017. Siihen se saa sitten jäädäkin. Yhtä Keith Richardsin ja Mick Jaggerin 1970-luvun tuotannon helmeä myötäillen: parempi kävellä
ennen kuin laittavat juoksemaan. Mutta se on sitten. Nyt vaalit on voitettu!
Kiitos siihen vaikuttaneille.
Järjestöjyrä siis jatkaa. Tämän vuoden istun myös AKI:n
hallituksessa, joten alkuun valtuustopestiäni hoitaa varajäsen. AKI:n
valtuustoon pääseminen tarkoittaa samalla myös perusliittoni eli Pappisliiton
valtuuston jäsenyyttä. Kokoukset pidetään onneksi nipussa.
Olen tyytyväinen. Sain huikeat 19 ääntä. Stephen King –fanille
se on hyvä luku. Ja olihan se meidän ehdokaslistan suurin äänimäärä, joten voin
melkein röyhistellä.
Surkeat prosentit
Tyytyväisyys kuitenkin karisee ja sen tilalle nousee
ihmetys, kun katsoo äänestysprosentteja. Vaikuttamismahdollisuuttaan käytti
huomattavasti pienempi joukko kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2010. Äänestysprosentti
oli Kanttori-urkuriliiton osalta 19,04 (vuonna 2010 32,08)ja Pappisliiton
vaaleissa 18,3 (31,70). Koko AKI:n äänestysprosentti oli 19,04 (32,08). Surkeaa
suorastaan.
Kun ajattelee kaikkea kirkon kentässä menossa olevaa
myllerrystä, minulle on suuri kummastus, miksi oma edunvalvonta kiinnostaa näinkin
vähäistä osaa jäsenkunnasta. Vai onko ammattiyhdistystoiminta kuitenkin
pohjimmiltaan monille kirkon työntekijöille vieras elementti? Jotenkin
hakauksessa perinteisen kutsumusajatuksen kanssa? Tai sitten ihmiset ovat vain
niin täynnä töitään ja muutoksia, että äänestäminen vain jää. Kenties
siirtyminen sähköiseen äänestämiseen teki tepposensa, vaikka systeemi oli
helppo. Jos salasana oli hukassa, uusi jäi ehkä pyytämättä ja ääni antamatta. Turhaan
tässä arvuuttelen, mutta ajan suunta huolettaa.
Sopimusjärjestelmän
mukaan eletään
Olen aika monta kertaa vastannut ihmettelevään kysymykseen,
että ”onko teilläkin ammattiliitto”. Miksipä ei olisi? Onhan kirkko työnantaja
siinä missä muutkin ja myös kirkossa on eletty sopimusjärjestelmän mukaan 1970-luvulta
lähtien. Tarkasti ottaen ”kirkko” ei kylläkään työllistä juuri ketään, vaan
erilliset seurakunnat. Työmarkkina-asiat kirkko hoitaa kuitenkin keskitetysti
Työmarkkinalaitoksensa kautta, vaikka päätösvaltaa onkin siirtynyt aiempaa
enemmän seurakuntiin.
Toisaalta on aika jännä ajatus, että kirkko ja sen
työntekijät ovat sopimusasioissa vastapuolilla. Kirkko ja pappi voivat päätyä
napit vastakkain. Lakkoa siitä ei oikein saa kasattua, kun aika suuri osa papin
työstä on sellaista, mikä pitää hoitaa joka tapauksessa. Ei sielunhoitaja voi
sanoa apua hakevalle, että on lakossa. Ei oikein edes juovansa nyt kahvia.
Mutta olkoot vaivaiset 19 ääntä ja 18,3 prosenttia. Valtakirja
uudelle kaudelle on kuitenkin taskussa. Edessä on suurelta osin tavallisia
kokouksia, varsin kohtuullisia kokouspalkkioita, ja jos hyvin käy voi päästä valtuustokauden
lopulla oikein risteilylle. Väheksyä ei
voi sitä, että liiton toiminnassa mukana oleminen johtaa väistämättä
monenlaiseen verkostoitumiseen – myös sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei
muuten olisi juurikaan yhteyksiä.. Mutta ennen kaikkea ja ihan oikeasti
tarjolla on mahdollisuus edistää oman ammattikuntansa asioita. Ja
kirkkomuusikoiden, noiden rakkaitten kanssakulkijoiden, siinä sivussa. Siitä me
tykkäämme, me siihen soppaan pudonneet.
Kommentit
Lähetä kommentti