HARRASTELUA RUOHONJUURITASOLTA

”Maailma ei kaadu, jos sohva vetää puoleensa.”

Olen nauttinut viimeiset puoltoista viikkoa palkkatyöläisen keskeisestä edusta eli vuosilomasta. Tulossa olevana maanantaiaamuna nousen bussiin, lataan seutulippuni ja menen töihin. Jonkin asteinen autuus vaihtuu arkeen, mutta niin elämän on hyvä mennä. Räsymatto ei näyttäisi miltään, jos siinä olisi vain yhtä väriä ja juhla muuttuisi ei-juhlaksi, jos olisi joulu ainainen.  Vapaa tuntuu vapaalta silloin, kun on työ, josta olla vapaalla. Olen tässä mielessä etuoikeutettu ihminen.

”En harrasta kuorolaulua. Sen sijaan harrastan kirjoittamista.”

Työssä ja vapaassa on usein kyse myös harrastelun ja velvollisuuksien hoitamisen välisestä erosta. Ero tosin on vähän häälyvä. Jos harrastaa kuorolaulua, pitää käydä harjoituksissa. Se on kohtuullista sekä kuoronjohtajaa että laulutovereita kohtaan. En harrasta kuorolaulua. Sen sijaan harrastan kirjoittamista. Nytkin käytin kohtuullisen osan vapaastani tietokoneen ääressä luomiseen. Ei olisi ollut pakko, mutta oli kuitenkin. Siitä huolimatta, että elän pitkästä aikaa tilanteessa, jossa sovittuja kirjoitustöitä deadlineineen ei ole meneillään – pois lukien itse asettamani aikarajat. Jokin pääni sisään virittämäni malli ajaa minut nytkin naputtamaan tätä tekstiä.

Vapailla ollessani valinnat ovat kuitenkin varsin pitkälle omiani. 

Voin valita, lähdenkö ulkoilemaan usein rasittavaksi kokemaani kevättalven aurinkoon, katselemaan ylös sinitaivaisiin ja kenties vähän ruskettumaan – vai vetäydynkö ruohonjuuritasolle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa taloni kellarissa olevaa työhuonetta. Valinnat johtavat sitten eri asioihin. Voin harrastaa oman aikani sitä, mitkä parhaiten juuri silloin huvittaa. Näin se on, kun todellisuutta hiukan pelkistää.

”Työtä ja harrastusta yhdistää se, että molemmissa tekemätön monesti kuluttaa enemmän kuin tehty.”

Maanantaina tämä valintojen vapauden kukka siis menee suppuun. Palkkatyölläni on varsin vähän tekemistä sen kanssa, mikä minua sattuu huvittamaan. Työnantajani on pestannut minut tekemään tiettyjä asioita ja niitä minun on syytä toimitella.  Maanantaiaamuna minun ei tarvitse valita, menenkö harrastukseni vai ansiohommani pariin. Töissä on käytävä, kun siitä on sovittu, vaikka aina ei huvitakaan. Sekin on osa sitä, miten elämän on hyvä mennä. Raha on riittävä peruste paiskimiselle silloinkin, kun kyse on ns. kutsumusammatiksi miellettävästä tehtävästä. On eettisesti oikein, että palkkatyö tulee tehtyä kunnolla. Omissa harrastuksissani eettisyys ja vastuullisuus ovat jotakin muuta. Teen sitoumuksia lähinnä itseni kanssa, joskus toki jonkun samassa hankkeessa mukana olevan suuntaan. Asetan tavoitteita, joiden saavuttaminen palkitsee – niin millä? Työtä ja harrastusta yhdistää se, että molemmissa tekemätön monesti kuluttaa enemmän kuin tehty.

”Lomakin on eniten lomaa silloin, kun ei ole mitään käsikirjoitusta tai kesämökkiä tehtävänä. Useimmiten niitä molempia näyttää vain ilmestyvän jostakin.”

Olen ammattikirjoittaja, mutta en ammattikirjailija. Tämä tarkoittaa, että aina halutessani saan tekstiä aikaiseksi. Mikään puhe tai kirjoitus ei ole jäänyt tekemättä sen takia, ettei vain syntynyt mitään. Eläköön kuitenkin kirjallisissa pyrinnöissäni se työläisen ja harrastajan välinen pieni ero. Harrastajaa ei aina tarvitse huvittaa harrastaa. Maailma ei kaadu, jos sohva vetää puoleensa.  Lomakin on eniten lomaa silloin, kun ei ole mitään käsikirjoitusta tai kesämökkiä tehtävänä. Useimmiten niitä molempia näyttää vain ilmestyvän jostakin. Ja sitten ne tehdään valmiiksi.

”Kun joka päivä tekee jotain, niin hommat valmistuvat joskus väkisinkin.”

(Kirjailija Juri Nummelin kysyttäessä hänen tuotteliaisuutensa salaisuutta)

http://blogs.helsinki.fi/scriptaselecta/2015/03/04/pulppia-kauhua-ja-pornoa-haastattelussa-kirjailija-juri-nummelin/