HARRASTELUA
RUOHONJUURITASOLTA
”Maailma
ei kaadu, jos sohva vetää puoleensa.”
Olen nauttinut viimeiset puoltoista viikkoa
palkkatyöläisen keskeisestä edusta eli vuosilomasta. Tulossa olevana maanantaiaamuna
nousen bussiin, lataan seutulippuni ja menen töihin. Jonkin asteinen autuus
vaihtuu arkeen, mutta niin elämän on hyvä mennä. Räsymatto ei näyttäisi miltään,
jos siinä olisi vain yhtä väriä ja juhla muuttuisi ei-juhlaksi, jos olisi joulu
ainainen. Vapaa tuntuu vapaalta silloin,
kun on työ, josta olla vapaalla. Olen tässä mielessä etuoikeutettu ihminen.
”En
harrasta kuorolaulua. Sen sijaan harrastan kirjoittamista.”
Työssä ja vapaassa on usein kyse myös harrastelun ja
velvollisuuksien hoitamisen välisestä erosta. Ero tosin on vähän häälyvä. Jos
harrastaa kuorolaulua, pitää käydä harjoituksissa. Se on kohtuullista sekä kuoronjohtajaa
että laulutovereita kohtaan. En harrasta kuorolaulua. Sen sijaan harrastan
kirjoittamista. Nytkin käytin kohtuullisen osan vapaastani tietokoneen ääressä
luomiseen. Ei olisi ollut pakko, mutta oli kuitenkin. Siitä huolimatta, että
elän pitkästä aikaa tilanteessa, jossa sovittuja kirjoitustöitä deadlineineen
ei ole meneillään – pois lukien itse asettamani aikarajat. Jokin pääni sisään
virittämäni malli ajaa minut nytkin naputtamaan tätä tekstiä.
Vapailla ollessani valinnat ovat kuitenkin varsin
pitkälle omiani.
Voin valita, lähdenkö ulkoilemaan usein rasittavaksi kokemaani
kevättalven aurinkoon, katselemaan ylös sinitaivaisiin ja kenties vähän ruskettumaan –
vai vetäydynkö ruohonjuuritasolle, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa taloni
kellarissa olevaa työhuonetta. Valinnat johtavat sitten eri asioihin. Voin
harrastaa oman aikani sitä, mitkä parhaiten juuri silloin huvittaa. Näin se on,
kun todellisuutta hiukan pelkistää.
”Työtä
ja harrastusta yhdistää se, että molemmissa tekemätön monesti kuluttaa enemmän
kuin tehty.”
Maanantaina tämä valintojen vapauden kukka siis menee
suppuun. Palkkatyölläni on varsin vähän tekemistä sen kanssa, mikä minua sattuu
huvittamaan. Työnantajani on pestannut minut tekemään tiettyjä asioita ja niitä
minun on syytä toimitella. Maanantaiaamuna minun ei tarvitse valita,
menenkö harrastukseni vai ansiohommani pariin. Töissä on käytävä, kun siitä on sovittu, vaikka aina ei huvitakaan. Sekin on osa sitä, miten elämän on hyvä mennä. Raha on
riittävä peruste paiskimiselle silloinkin, kun kyse on ns. kutsumusammatiksi
miellettävästä tehtävästä. On eettisesti oikein, että palkkatyö tulee tehtyä
kunnolla. Omissa harrastuksissani eettisyys ja vastuullisuus ovat jotakin
muuta. Teen sitoumuksia lähinnä itseni kanssa, joskus toki jonkun samassa
hankkeessa mukana olevan suuntaan. Asetan tavoitteita, joiden saavuttaminen
palkitsee – niin millä? Työtä ja harrastusta yhdistää se, että molemmissa
tekemätön monesti kuluttaa enemmän kuin tehty.
”Lomakin
on eniten lomaa silloin, kun ei ole mitään käsikirjoitusta tai kesämökkiä
tehtävänä. Useimmiten niitä molempia näyttää vain ilmestyvän jostakin.”
Olen ammattikirjoittaja, mutta en ammattikirjailija.
Tämä tarkoittaa, että aina halutessani saan tekstiä aikaiseksi. Mikään puhe tai
kirjoitus ei ole jäänyt tekemättä sen takia, ettei vain syntynyt mitään.
Eläköön kuitenkin kirjallisissa pyrinnöissäni se työläisen ja harrastajan
välinen pieni ero. Harrastajaa ei aina tarvitse huvittaa harrastaa. Maailma ei
kaadu, jos sohva vetää puoleensa. Lomakin on eniten lomaa silloin, kun ei ole
mitään käsikirjoitusta tai kesämökkiä tehtävänä. Useimmiten niitä molempia
näyttää vain ilmestyvän jostakin. Ja sitten ne tehdään valmiiksi.
”Kun joka päivä tekee jotain, niin hommat valmistuvat
joskus väkisinkin.”
(Kirjailija Juri Nummelin kysyttäessä hänen
tuotteliaisuutensa salaisuutta)
Kommentit
Lähetä kommentti