IHMISEN
ELÄMÄ ON TOISTA MAATA
"Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka
tai syöpä."
Elämän koodi on kirjoitettu perimään, mutta ihmisen
elämä on toista maata. Meillä on tarinamme ja lääkärin työssä on tärkeää etsiä
ihmistä noista tarinoista, oireiden takaa. Lääkärinä olemisessa on kysymys
paitsi lääketieteestä myös humanismista. Ihmisen kokonaisuudesta, ruumiin ja
sielun vuorovaikutuksesta. Jotenkin tällä tavalla tallentui puheen ydin kuulijan
mieleen eli tässä tapauksessa minun päähäni perjantaina 27.3.2015 Tampereen yliopiston
juhlasalissa, kun siellä leivottiin iso kourallinen uusia lääkäreitä. Puhuja
ei ollut vanha hippi tai jumaluusoppinut, vaan arkkiatri Risto Pelkonen. Samansuuntainen ajattelu kertautui myös muissa
juhlan puheenvuoroissa, toki hieman eri vivahtein ja sanoin. Kysymys on
varmasti pohjimmiltaan siitä, että lääkärin pitää olla kiinnostunut ihmisestä.
Olla utelias sen suhteen, kuka hän on ja mitä hänen elämälleen kuuluu. Pelkällä
taidolla ja tiedolla ei synny hyvää jälkeä, koska ihmisen elämä on toista
maata. Tämä pätee oman kokemukseni mukaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin
terveydenhuoltoon. Esimerkiksi kirkon työhön, joka itselleni on tutuinta.
Olin paikalla kutsuttuna tyttäreni ja vävyni valmistumis-
ja valatilaisuuteen. Siitä huolimatta
huomasin punnitsevani kuulemaani myös teologina ja sairaalapappina. Arkkiatrin
puheessa oli paljon sellaista, jonka olisin voinut sanoa itse ja kai monesti
olen jotakin sanonutkin. Ihmisten tarinat ovat oman työni ytimessä, heidän
kokemuksensa arvokkaita ja ohittamattomia. Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka
tai syöpä. Ei silloinkaan, kun vaivainen raaja tai viheliäiset kasvaimet
peittävät suuren osan elämästä alleen. On terveellistä tulla muistutetuksi
sitä, että oma osaaminen tai työn näkökulma ei ole sairaalassa ainoa, joka
pyrkii ymmärtämään ihmistä kokonaisuutena. Minun työni omin näkökulma on
kuitenkin aina potilaalle tai muulle asiakkaalleni tarjoutuvassa
mahdollisuudessa käsitellä hengellisiä kysymyksiä, puhua Jumalasta ja
Jumalalle. Lääkäri voi olla lohduttaja,
mutta hän ei rukoile tai vietä ehtoollista potilaan kanssa. Sairaalapappia ja
lääkäriä yhdistää vahvasti myös arkkiatri Pelkosen puheessaan kiteyttämä
ajatus, että lääkärin ei pidä koskaan päästää
ihmistä luotaan ilman rohkaisun sanaa. Tämä koskee mielestäni myös sairaalapapin työtä.
"Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa. Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut
ja pätevyyskirjat saanut ihminen."
Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa. Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut
ja pätevyyskirjat saanut ihminen. On asioita, joiden kohdalla säännöt ja myös
kiellot ovat juuri oikein. Lääkärinvala on painavaa puhetta. Lääketieteen ja
lääkärin etiikka erilaisine ihanteineen, periaatteineen ja rajoituksineen haastaa
siihen sitoutuvan ihmisen ja hyvä, että haastaa. Ihmisen ja hänen terveytensä
hyväksi toimimiselle ei ole missään tilanteessa vaihtoehtoa, vaikka suurten
periaatteitten soveltaminen usein pitääkin tehdä tapauskohtaisesti ja ratkaisut
eivät ole helppoja. Ja lopulta ihmisen hyväksi toimiminen on jossain kohdin
sitä, että hänen annetaan kuolla.
"Sukupolven
mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä,
kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa."
Mutta niin vain vanhenin tuossa juhlassa. Joudun nyt
sopeutumaan ajatukseen, että esikoiseni ei ole enää opiskelija. Sukupolven
mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä,
kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa. Pikkuisen vähemmän
on aikaa siitä, kun hain häntä yhtenä aamuna päiväkodin yötapahtumasta ja
jouduin odottamaan, että kirurgi sai leikkauksen valmiiksi.
Suvussani on nyt kaksi tuoretta lääkäriä. Mieleni on
siitä kiitollinen. Nöyrästi toivon, että olen jollain tavalla voinut olla
edistämässä nyt valmistuneiden nuorten pääsyä tavoitteeseensa - tai ainakin ollut
olematta tiellä. Nyt he katselevat elämää ja työuraa eteenpäin. Sitten joskus
he toivottavasti tulevat sille kilometritolpalle, jota pitkälle urallaan
ehtinyt psykiatrituttavani hiljattain luonnehti havainnollaan, että näinkö
nopeasti se meni.
Kommentit
Lähetä kommentti