Siirry pääsisältöön




IHMISEN ELÄMÄ ON TOISTA MAATA

"Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka tai syöpä."



Elämän koodi on kirjoitettu perimään, mutta ihmisen elämä on toista maata. Meillä on tarinamme ja lääkärin työssä on tärkeää etsiä ihmistä noista tarinoista, oireiden takaa. Lääkärinä olemisessa on kysymys paitsi lääketieteestä myös humanismista. Ihmisen kokonaisuudesta, ruumiin ja sielun vuorovaikutuksesta. Jotenkin tällä tavalla tallentui puheen ydin kuulijan mieleen eli tässä tapauksessa minun päähäni perjantaina 27.3.2015 Tampereen yliopiston juhlasalissa, kun siellä leivottiin iso kourallinen uusia lääkäreitä. Puhuja ei ollut vanha hippi tai jumaluusoppinut, vaan arkkiatri Risto Pelkonen. Samansuuntainen ajattelu kertautui myös muissa juhlan puheenvuoroissa, toki hieman eri vivahtein ja sanoin. Kysymys on varmasti pohjimmiltaan siitä, että lääkärin pitää olla kiinnostunut ihmisestä. Olla utelias sen suhteen, kuka hän on ja mitä hänen elämälleen kuuluu. Pelkällä taidolla ja tiedolla ei synny hyvää jälkeä, koska ihmisen elämä on toista maata. Tämä pätee oman kokemukseni mukaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin terveydenhuoltoon. Esimerkiksi kirkon työhön, joka itselleni on tutuinta.







Olin paikalla kutsuttuna tyttäreni ja vävyni valmistumis- ja valatilaisuuteen.  Siitä huolimatta huomasin punnitsevani kuulemaani myös teologina ja sairaalapappina. Arkkiatrin puheessa oli paljon sellaista, jonka olisin voinut sanoa itse ja kai monesti olen jotakin sanonutkin. Ihmisten tarinat ovat oman työni ytimessä, heidän kokemuksensa arvokkaita ja ohittamattomia. Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka tai syöpä. Ei silloinkaan, kun vaivainen raaja tai viheliäiset kasvaimet peittävät suuren osan elämästä alleen. On terveellistä tulla muistutetuksi sitä, että oma osaaminen tai työn näkökulma ei ole sairaalassa ainoa, joka pyrkii ymmärtämään ihmistä kokonaisuutena. Minun työni omin näkökulma on kuitenkin aina potilaalle tai muulle asiakkaalleni tarjoutuvassa mahdollisuudessa käsitellä hengellisiä kysymyksiä, puhua Jumalasta ja Jumalalle.  Lääkäri voi olla lohduttaja, mutta hän ei rukoile tai vietä ehtoollista potilaan kanssa. Sairaalapappia ja lääkäriä yhdistää vahvasti myös arkkiatri Pelkosen puheessaan kiteyttämä ajatus, että lääkärin ei pidä koskaan päästää ihmistä luotaan ilman rohkaisun sanaa. Tämä koskee mielestäni myös sairaalapapin työtä.


"Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa.  Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut ja pätevyyskirjat saanut ihminen."
 

Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa.  Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut ja pätevyyskirjat saanut ihminen. On asioita, joiden kohdalla säännöt ja myös kiellot ovat juuri oikein. Lääkärinvala on painavaa puhetta. Lääketieteen ja lääkärin etiikka erilaisine ihanteineen, periaatteineen ja rajoituksineen haastaa siihen sitoutuvan ihmisen ja hyvä, että haastaa. Ihmisen ja hänen terveytensä hyväksi toimimiselle ei ole missään tilanteessa vaihtoehtoa, vaikka suurten periaatteitten soveltaminen usein pitääkin tehdä tapauskohtaisesti ja ratkaisut eivät ole helppoja. Ja lopulta ihmisen hyväksi toimiminen on jossain kohdin sitä, että hänen annetaan kuolla. 


"Sukupolven mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa."


Mutta niin vain vanhenin tuossa juhlassa. Joudun nyt sopeutumaan ajatukseen, että esikoiseni ei ole enää opiskelija. Sukupolven mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa. Pikkuisen vähemmän on aikaa siitä, kun hain häntä yhtenä aamuna päiväkodin yötapahtumasta ja jouduin odottamaan, että kirurgi sai leikkauksen valmiiksi.  

Suvussani on nyt kaksi tuoretta lääkäriä. Mieleni on siitä kiitollinen. Nöyrästi toivon, että olen jollain tavalla voinut olla edistämässä nyt valmistuneiden nuorten pääsyä tavoitteeseensa - tai ainakin ollut olematta tiellä. Nyt he katselevat elämää ja työuraa eteenpäin. Sitten joskus he toivottavasti tulevat sille kilometritolpalle, jota pitkälle urallaan ehtinyt psykiatrituttavani hiljattain luonnehti havainnollaan, että näinkö nopeasti se meni.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä