Siirry pääsisältöön




IHMISEN ELÄMÄ ON TOISTA MAATA

"Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka tai syöpä."



Elämän koodi on kirjoitettu perimään, mutta ihmisen elämä on toista maata. Meillä on tarinamme ja lääkärin työssä on tärkeää etsiä ihmistä noista tarinoista, oireiden takaa. Lääkärinä olemisessa on kysymys paitsi lääketieteestä myös humanismista. Ihmisen kokonaisuudesta, ruumiin ja sielun vuorovaikutuksesta. Jotenkin tällä tavalla tallentui puheen ydin kuulijan mieleen eli tässä tapauksessa minun päähäni perjantaina 27.3.2015 Tampereen yliopiston juhlasalissa, kun siellä leivottiin iso kourallinen uusia lääkäreitä. Puhuja ei ollut vanha hippi tai jumaluusoppinut, vaan arkkiatri Risto Pelkonen. Samansuuntainen ajattelu kertautui myös muissa juhlan puheenvuoroissa, toki hieman eri vivahtein ja sanoin. Kysymys on varmasti pohjimmiltaan siitä, että lääkärin pitää olla kiinnostunut ihmisestä. Olla utelias sen suhteen, kuka hän on ja mitä hänen elämälleen kuuluu. Pelkällä taidolla ja tiedolla ei synny hyvää jälkeä, koska ihmisen elämä on toista maata. Tämä pätee oman kokemukseni mukaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin terveydenhuoltoon. Esimerkiksi kirkon työhön, joka itselleni on tutuinta.







Olin paikalla kutsuttuna tyttäreni ja vävyni valmistumis- ja valatilaisuuteen.  Siitä huolimatta huomasin punnitsevani kuulemaani myös teologina ja sairaalapappina. Arkkiatrin puheessa oli paljon sellaista, jonka olisin voinut sanoa itse ja kai monesti olen jotakin sanonutkin. Ihmisten tarinat ovat oman työni ytimessä, heidän kokemuksensa arvokkaita ja ohittamattomia. Ihminen on ihminen, ei kipeä jalka tai syöpä. Ei silloinkaan, kun vaivainen raaja tai viheliäiset kasvaimet peittävät suuren osan elämästä alleen. On terveellistä tulla muistutetuksi sitä, että oma osaaminen tai työn näkökulma ei ole sairaalassa ainoa, joka pyrkii ymmärtämään ihmistä kokonaisuutena. Minun työni omin näkökulma on kuitenkin aina potilaalle tai muulle asiakkaalleni tarjoutuvassa mahdollisuudessa käsitellä hengellisiä kysymyksiä, puhua Jumalasta ja Jumalalle.  Lääkäri voi olla lohduttaja, mutta hän ei rukoile tai vietä ehtoollista potilaan kanssa. Sairaalapappia ja lääkäriä yhdistää vahvasti myös arkkiatri Pelkosen puheessaan kiteyttämä ajatus, että lääkärin ei pidä koskaan päästää ihmistä luotaan ilman rohkaisun sanaa. Tämä koskee mielestäni myös sairaalapapin työtä.


"Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa.  Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut ja pätevyyskirjat saanut ihminen."
 

Parjattu Sääntö-Suomi on monessa hyvä maa.  Lääkärinäkin saa toimia vain opinnot suorittanut ja pätevyyskirjat saanut ihminen. On asioita, joiden kohdalla säännöt ja myös kiellot ovat juuri oikein. Lääkärinvala on painavaa puhetta. Lääketieteen ja lääkärin etiikka erilaisine ihanteineen, periaatteineen ja rajoituksineen haastaa siihen sitoutuvan ihmisen ja hyvä, että haastaa. Ihmisen ja hänen terveytensä hyväksi toimimiselle ei ole missään tilanteessa vaihtoehtoa, vaikka suurten periaatteitten soveltaminen usein pitääkin tehdä tapauskohtaisesti ja ratkaisut eivät ole helppoja. Ja lopulta ihmisen hyväksi toimiminen on jossain kohdin sitä, että hänen annetaan kuolla. 


"Sukupolven mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa."


Mutta niin vain vanhenin tuossa juhlassa. Joudun nyt sopeutumaan ajatukseen, että esikoiseni ei ole enää opiskelija. Sukupolven mitta on noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sen verran on aika tarkalleen sitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran Turun yliopistosairaalassa. Pikkuisen vähemmän on aikaa siitä, kun hain häntä yhtenä aamuna päiväkodin yötapahtumasta ja jouduin odottamaan, että kirurgi sai leikkauksen valmiiksi.  

Suvussani on nyt kaksi tuoretta lääkäriä. Mieleni on siitä kiitollinen. Nöyrästi toivon, että olen jollain tavalla voinut olla edistämässä nyt valmistuneiden nuorten pääsyä tavoitteeseensa - tai ainakin ollut olematta tiellä. Nyt he katselevat elämää ja työuraa eteenpäin. Sitten joskus he toivottavasti tulevat sille kilometritolpalle, jota pitkälle urallaan ehtinyt psykiatrituttavani hiljattain luonnehti havainnollaan, että näinkö nopeasti se meni.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp