MESSUMIETTEITÄ PÄÄSIÄISENÄ

”Menin siis kotiin, naputtelin walkmaniini oikean taajuuden ja matkustin luurit päässä Turun Mikaelinkirkon  jumalanpalvelukseen.”

Pääsiäispäivä. Heitin pari sukulaistani lentokentälle. Kotimatkalla huomasin, että ehtisin kotikirkkoni juhlamessuun, jos ajaisin sinne suoraan kulkematta kodin kautta. Ajatus houkutti, mutta kaatui ajamattomaan partaan ja päälläni olleeseen vanhaan FC Jazzin collegeen. Nuorempana olisin ehkä uhmakkaasti ajatellut, että mitä noista, kyllä kirkkoon saa tulla sellaisena kuin on. Niin minusta saakin, mutta nyt olisin mennyt ehdoin tahdoin arkihöyhenissä toisten juhlaan eikä sellainen vetele minulle. Menin siis kotiin, naputtelin walkmaniini oikean taajuuden. Sitten matkustin luurit päässä Turun Mikaelinkirkon jumalanpalvelukseen. Hyvä, että menin, sillä muutama ajatus jäi retkeltä päähän.

”Taivas kelpaa, Jeesus ei – yhtä lailla voisi sanoa, että armolle on enemmän ottajia kuin synneille tunnustajia.”

Ensimmäiseksi jäin askartelemaan synnintunnustuksen kanssa. Liturgi ilmoitti, että tunnustamme syntimme synnintunnustuksen numero 707 sanoin. Hyvä ja asiallinen ilmoitus.  Tuumin kuitenkin tykönäni, miltä tällainen ilmoitus kuulostaa satunnaisen kuulijan korvissa. Mieleen tulee ehkä, että on noilla kovasti tunnustettavaa ja miksipä ei olisi, kun ovat suomalaista ja luterilaista pitkäperjantaikansaa…toki tiedän, että virsikirjan liitteessä tai messumonisteessa ei ole kahdeksatta sataa synnintunnustusta,  vaan juoksevalla numeroinnilla löytää kaikenlaista jumalanpalveluksessa käytettävää ja ensimmäiset 632 ovat ihan tavallisia virsikirjan virsiä. Mutta kai synnintunnustuksia oikeasti on kutakuinkin loppumaton määrä, kullakin omansa? Ei kai kukaan voi tällaisessa toimia toisen puolesta, vaikka ehkä toisen sanoin?

Mesussa saarnannut kirkkoherra Jouni Lehikoinen puhui jotakin tähän sopivaa todetessaan, että ihminen mieluusti valikoi. Taivas kelpaa, Jeesus ei – yhtä lailla voisi sanoa, että armolle on enemmän ottajia kuin synneille tunnustajia. Synti on raskas sana. Nykyään sitä kyllä käytetään välillä kevyesti ja summittaisesti, lähinnä synonyymina houkuttelevalle ja vähän tai kovasti kielletyksi koetulle. Lopulta puhe synnistä ilman puhetta Jumalasta on yhtä kummallista kuin venäläisen uutistoimisto Sputnikin pääsiäispyhinä julkaiseman jutun otsikko, jonka mukaan Norja on ateistien taivas. Eihän siinä rubriikissa ole juurikaan järkeä.

”Lopputulos oli kuulijaa vangitseva ja niin kiehtova, että laulettuun sanaan oli lähes pakko uskoa.”

Synnintunnustuksesta kuorolauluun. Messussa oli äänessä kaksikin kuoroa, Aboa Gospel ja  Vox Michaelis. En oikein pysynyt kärryillä, kumpi oli kumpi. Yhdessä negro spiritual -tyyppisessä esityksessä – jota epäilen ensimmäisen kuoron esittämäksi - oli vaikuttava solistin osuus. Tämä lauloi aina kuoron osuuksien väliin: ”Kristus ylösnoussut on, kuolema on voimaton!” Ja miten mies lauloi – aidolla viidakon ja pellon meiningillä! Lopputulos oli kuulijaa vangitseva ja niin kiehtova, että laulettuun sanaan oli lähes pakko uskoa. Onneksi vain lähes, sillä mikään uskominen ei onnistu pakolla. Valitettavasti en löytänyt ohjelmatiedoista solistin nimeä.

Kolmas kirjaukseni koskee Herran siunausta, joka laulettiin. Se oli messussa myös kanttorina ja kuoronjohtajana toimineen Silvia Kosken oma sävellys.  Mainiota. Ehkä turhan harvoin muistetaan, millaista lahjakkuutta ja musiikillista osaamista Suomen kirkko on pullollaan. Ei kuka tahansa sävellä Herran siunausta, jonka ilkeää esittää valtakunnallisella radiokanavalla. Vuosia kanttoreiden edunvalvonnassa mukana olleena toivon, että nämä musiikin ammattilaiset saavat myös käyttää osaamistaan työssään ja oikeasti vastata siitä, mikä seurakunnassa kuuluu kirkkomuusikon vastuulle.

”Tänään on sunnuntai ja ylösnousemus.”

Neljäs havaintoni liittyy siihen, mistä kuitenkin jäin paitsi. Seurakuntayhteyden voi jollakin tavalla jakaa radion kautta tai somessa. Ehtoollista ei. Mutta onneksi on radio ja sen hartausohjelmat. Tämänaamuisen radioinninkin kautta kymmenet tuhannet ihmiset saattoivat osallistua pääsiäisen juhlintaan kotoaan, autostaan tai jostain laitoksesta.

Tänään on sunnuntai ja ylösnousemus. Edellä oleva on sitaatti yhdestä Boris Pasternakin runosta. Valitettavasti siihen sisältyvä sanaleikki toimii vain venäjäksi, se kun perustuu viikonpäivän ylösnousemusta tarkoittavaan venäjänkieliseen nimeen. Yhtä kaikki vietän juhlapyhää tällä kertaa kaksin koirani kanssa. Koira tosin ei minun laillani tarvitse sen paremmin pääsiäistä kuin Vapahtajaa: se elää luonnostaan sopusoinnussa Luojansa kanssa. Niin kuin näkyy.