Siirry pääsisältöön


JA PAHUUS TARINOI

"Teoksen nimi on sopivan monimerkityksinen iskeäkseen pallean seutuun."

Kävin vuotuisvisiitilläni Kouvolassa ja dekkaripäivillä.  Ohjelmassa oli omat korkeat hetkensä ja viihdyin. Kääntäjä Jaakko Kankaanpään esitys perjantaina oli erinomainen, samoin  minua miellytti erityisesti Asko Alasen kirjallisuusesitelmältä kuulostanut Donald E. Westlake –osio lauantaina. Ja kirjailija Salla Simukka oli myös mainio omassa osuudessaan. Erityinen lukunsa olivat 13-18 –vuotiaille kouvolalaisille suunnatun novellikilpailun tulosten julkaiseminen ja kilpailuun liittyvä antologia.





Ritva Sorvalin ja Maritta Naumasen toimittamaan ja Kouvolan kaupungin kustantamaan antologiaan Kummaa ääntä pimeydestä on valikoitu 28 novellia, joiden tekijät ovat siis nuoria kouvolalaisia. Nyt kerrotut tarinat myös sijoittuvat Kouvolaan. Pidän kirjan ulkoasua onnistuneena. Kansi on Laura Ollin työtä. Teoksen nimi on sopivan monimerkityksinen iskeäkseen pallean seutuun.  Sisuksen fontti on pientä, mutta mitäpä pienistä.

Kilpailun tuomaroi ylöjärveläinen kirjailija Harri István Mäki, joka myös esitteli kilpailun satoa julkistamishetkessä Kouvola-talossa. Hän on myös laatinut antologiaan saatesanat, joiden otsikkona ei turhaan ole ”Sormissasi helisee aarre”. Mäen mukaan kirja poraa olemassaolomme moraaliseen ytimeen. Hän itse kuvaa jännityskirjallisuuden lumoa toteamalla, että pahuus huijaa, naamioituu ja tarinoi. Julmuus on absurdia ja samalla inhimillisen pahuuden jäsentäminen on olemassaolomme selittelyä. ”Olemme leirinuotioiden äärellä kutsuttuja kuulemaan, kuiskimaan ja karjumaan yhteisiä hukattuja salaisuuksia”, Mäki päättää saatesanansa ja sanoittaa paljon sitä, mikä on luultavasti monelle kirjoittajalle ja lukijalle tuttua. 


"Ehkä siinä on alku tai lisäpolttoaine palolle, joka panee ihmisen kirjoittamaan. Silloinkin, kun se ei ole niin kauhean kivaa."
 

Antologia pitää sisällään siis 28 novellia. Niistä 23:n kirjoittaja on tyttö, yhdellä on tekijöitä kaksi. Tämä kertoo jotakin. Jotakin kertoo myös se, että Kouvolan kaupunki kustantaa tällaisen teoksen. Ainakin minulle se kertoo hyvää.  Kulttuuri ei kuole leikkaukseen, vaan syö aika ajoin strategiat 
aamupalakseen.






Eikä kirja kuole, jos jo Kouvolan kokoisessa kaupungissa on tällainen määrä kirjoittamaan halukkaita ja hyvään tekstiin kykeneviä nuoria. Käsissä on aarre myös siinä mielessä, että toivottavasti joku tai useampikin näistä nuorista on tulevaisuudessa kirjallisuuden ammattilainen.  Tässä antologiassa on sitten joskus tunnetun tekijän varhainen novelli…Oli mukava katsoa, kun Kouvola-talon lavalla seisoi tyttöjä ja poikia, joille oli selvästi hieno juttu saada omaa tekstiä kansien välin. Ehkä siinä on alku tai lisäpolttoaine palolle, joka panee ihmisen kirjoittamaan. Silloinkin, kun se ei ole niin kauhean kivaa.



"Kouvolan dekkariväki on tehnyt taas hyvää työtä."

 
Antologiaa saa Kouvolan kirjastosta sekä ostaa että lainaksi. Toivottavasti teos tulee jossain vaiheessa laajemminkin saataville ja esimerkiksi nettikirjakauppojen kautta tilattavaksi. Kouvolan dekkariväki on tehnyt taas hyvää työtä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä