INTOHIMOJEN SINKKIÄMPÄRI

”Näin on, tai pitäisi olla.”

En ole koskaan kirjoittanut sinkkiämpäristä. Edellinen lause on sopivan monitulkintainen, jotta se sopii yhteyteen, josta ajatukseni lähti virtaamaan. Yhteys on Hannu Taanila.

 Kuuntelin Hannu Taanilaa viime lauantaina (27.6.2015) Vammalassa osana Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmaan sisältynyttä, Bibliofiilien Seuran isännöimää pakettia ”Raamattu, intohimojen kirja”. Taanila oli keskustelemassa teemasta yhdessä kirjailija Hannu Mäkelän ja raamatuntutkija Matti Myllykosken kanssa.

 

Pidin Mäkelän pohjia myöten sivistyneestä lähestymistavasta, samoin Myllykosken asiapitoinen ja notkeasti esitetty puhe upposi. Taanilasta en tällä kertaa pitänyt niin paljoa, koska minua kiinnosti ohjelman sisältö enemmän kuin esiintyjän pyrkimys asettua huomion keskipisteeksi. 

Ei Taanilakaan ollut huono, minusta ehkä nyt vain väärässä seurassa. Ja häneltä kuitenkin poimin sitaatin tähän.

Taanila nimittäin pohti tilaisuuden otsikkoa kieliopin kautta. Raamattua intohimojen hämäränä kohteena – tai kirjana, jolla on intohimoja. Jälkimmäinen tuntuu tietenkin ajatuksena absurdilta. Taanilan sanoin: ”Raamatulla on intohimoja yhtä vähän kuin sinkkiämpärillä”. Näin on, tai pitäisi olla.

”Raamatun ystävällä on ilmeinen kiusaus tehdä aika ajoin Raamatusta oma, erillinen persoona.”

Mutta onko joku kuullut uskonnollista puhetta, jossa esiintyy sellaisia muotoiluja kuin ”Raamattu sanoo”, ”Raamattu puhuu”, ”Raamattu opettaa”? Nostan käteni, olen kuullut.

Sanat ovat sanoja, mutta kantavat merkityksiä ja kuvastavat ajatuksellisia lipsahduksia. Raamatun ystävällä on ilmeinen kiusaus tehdä aika ajoin Raamatusta oma, erillinen persoona. Klassisessa kristinopissa Jumalan persoonia on kuitenkin kolme, ei neljä.

"Minulle Raamattu on kirja. Sanon tämän kunnioituksella"

 

Sanomallani ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko Raamattu Jumalan ilmoitus ihmisille - itselleni se on kristillisen vakaumukseni perusdokumentti ja sellaisena nide, jonka poimisin mukaani autiolle saarelle.  Sen sijaan sillä, mitä virkoin edellä on jotakin merkitystä sen muistamiselle, että Raamattu on kirja, jota tulkitaan aina kulttuurin ja uskonnollisten yhteisöjen perinteiden kautta. Matti Myllykosken Vammalassa esittämää ajatusta, että jokainen lukija viime kädessä kirjoittaa Raamatun uudelleen, on vaikea kiistää sitäkään. 

Intohimojen ämpäri, toivon tynnyri. Niitäkin Raamattu on.  Minulle Raamattu on kirja. Sanon tämän kunnioituksella.

APPENDIX

En ole nytkään kirjoittanut sinkkiämpäristä, vielä. Nyt kirjoitan. Omistan nimittäin sellaisen. Käytän sitä lähinnä tyhjentäessäni tuhkia vuolukiviuunista. Ämpärin tarina on hauska. Ostin sen Petseristä kesällä 2007. En kylläkään luostarista, vaikka sielläkin vierailin. Olin matkassa erään seurueen mukana ja aterioimme kaupungissa. Ravintolan vieressä sattui olemaan kauppa, jossa myytiin kaikenlaista, myös sinkkiämpäreitä. Myyjän ilme oli mielenkiintoinen, kun yksi sun toinen meistä innostui kaupoille ja niin ostimme intohimoisesti puodin tyhjäksi ämpäreistä. Bussin ruumassa ne sitten kulkivat Pihkovan, Kupanitsan, Volosovon, Pietarin, Viipurin ja viimein Säkkijärven kautta Suomeen. Eivät edes Torfjanovkan tullissa ihmetelleet. Olivat kai tyytyväisiä, kun vienti veti.