KIRKKOKADUN PIUKAT PAIKAT JA MUITA LOMALUKEMISIA

"Näillä parilla virkkeellä saa jo lämmön nousemaan aurinkoihmisissä."

Kesä on ollut tähän asti mitä mainioin. Toivottavasti onnenpyörä ei lähde raksuttamaan vastapäivään ensi viikolla, kun jään vapaille ja sitä myten lomalle.

Näillä parilla virkkeellä saa jo lämmön nousemaan aurinkoihmisissä. Tämänvuotinen suvi ei luultavasti jää mieleen helteistään. Sanailuni nousee häpeämättömän itsekeskeisesti omista kesämuistoista ja siitä, että lapsena ja vähän nuorenakin pidin erityisesti kesämökillä sadepäivistä. Silloin sai lukea rauhassa sisällä kirjoja, eikä joku ollut kärttämässä ulos ruskettumaan ja nauttimaan. ”Mitä sinä täällä sisällä hapannut…” Sade pienensi myös riskiä, että huvilaelämän työsiirtolakomponentti korostui. Totuuden nimissä lapsuuteni oli raatamisen ja talon töitten suhteen kuitenkin hyvin kohtuullinen.

"Vanhempani olivat opettajia, joten kesät olivat sen mukaiset. Mökkielämää piisasi. Mukavaa ja turvallista lapsuutta, mutta aika ajoin vähän tylsää, kun kaverit olivat kaupungissa. Kirjat auttoivat tähän."

 

Kasvoin kirjojen keskellä. Niitä oli kotonamme suuret määrät ja lisää saattoi haalia kirjastosta, jonne sain ensimmäisen korttini vuonna 1972. Tampereen kaupunginkirjaston Kirjastoauto III kävi meidän kulmilla, se valkovihreä. Punavalkoinen kirjabussi kävi koulun pihalla. Ja sitten oli Koivistonkylän sivukirjasto, tuolloin 1970-luvulla silloisen Pirkanmaan Ammattikoulun, nykyisen ties minkä osaamiskeskuksen takana

Vanhempani olivat opettajia, joten kesät olivat sen mukaiset. Mökkielämää piisasi. Mukavaa ja turvallista lapsuutta, mutta aika ajoin vähän tylsää, kun kaverit olivat kaupungissa. Kirjat auttoivat tähän. Kannoin niitä kirjastosta (sen verran, kun polkupyörän ritsillä sai tuotua Koikkarin kirjastosta ilman, että pino levisi tielle). Yksi runsaudensarvi oli muutaman sadan metrrin päässä mökistämme sijainnut mummulani, joska vintillä oli hyvä valikoima jännityskirjallisuutta. Omassa hyllyssä oli iso määrä vanhoja Outsidereita, joita kylän eläkkeelle jäänyt opettaja lahjoitti pois muuttaessaan. Outsider oli tuolloin 1970-luvulla jo eilispäivän tavaraa eli hänen kirjoistaan ei ollut paljon kavereitten kanssa sauhuttavaa. Mutta mieleen ne olivat, ja ovat vieläkin. 

Nykyään aikaa kuluu kaikenlaiseen joutavaan, kuten sosiaaliseen mediaan. Kokonaisen illan saa menemään tekemättä mitään järkevää. Meidän mökillä ei ollut ennen 1980-lukua edes sähköä. joten television nähdäkseen oli lähdettävä mummolaan. Oikeastaan vain olympialaisten ja jalkapallokisojen takia vaivauduin. Sitä enemmän siis luin. Välillä toki uin, heitin tikkaa ja saunoin. 

Kesät ovat muuttuneet lapsuusajoista, mutta kirjat ovat pysyneet niiden osana. Edelleenkin yksistä lomanautinnoista on sen alkaessa tai usein jo siinä kynnyksellä suunnitella, mitä lukisi. Pinota kirjoja, silmäillä ja lehteillä niitä. Hypistellä.  Ja sitten aloittaa.

Olen jo katsonut muutaman kirjan valmiiksi. Ensimmäisen kanssa taidan kyllä ottaa varaslähdön, kun sain juuri Stephen Kingin uusimman romaanin Finder Keepers luettua.  Jokin teos on toki oltava kesken, sillä elämässä on mm. askareita, joiden suorittaminen ilman mukana olevaa kirjaa tuntuu ajatuksena vieraalta.

Pinossani on päällimmäisenä Lennart Vapaavuoren Salmikämpän pojat, WSOY:n hohdokkaan Nuorten toivekirjaston numero ykkönen vuodelta 1951. Olen vihdoin löytämässä tasoni: takakannen mukaan se on reipas erä- ja seikkailuromaani 10-13-vuotiaille pojille…kirja kiehtoi minua poikana, mutta sitä ei ollut sen paremmin kirjastoauton kuin sivukirjastonkaan kokoelmissa ja niin se jäi lukematta. Äskettäin teos sattui silmääni erään verkkoantikvariaatin listoilta ja ostin sen itselleni. Luultavasti lukunautinto ei ole sama kuin olisi ollut 40 vuotta sitten, mutta mitä sitten.

Salmikämpältä päästyäni aion lukea Jake Hinksonin Hell On Church Streetin (New Pulp Press 2012). Siinä pitäisi olla psykopaatti irti. Romaani sijoittui hiljattain kärkikymmenikköön eräällä pulp fiction – huippuja esitelleellä listalla. Saa nähdä, mitä sen jälkeen.

"Syksyllä luen sitten taas Tuuria."

Kirjailija Antti Tuuri neuvoi Ylen nettisivujen haastattelussa (5.7.2015) ihmisiä jättämään dekkarit syrjään ja lukemaan kunnon kirjallisuutta: ”Älkää lukeko dekkareita, ne on niin tylsiä. Minkä takia siitä tappamisesta pitää aina lukea. Lukekaa kunnon kirjallisuutta. Minä päätin tänä kesänä lukea vanhoja venäläisiä mestareita tajutakseni venäläisiä, että mitä ne nyt hääräävät”. Hieno ajatus. Siitä huolimatta taidan viettää aika lailla anti-tuurilaisen loman ja määritellä kunnon kirjallisuuden toisin kuin hän. Olen kyllä lukenut vuosien mittaan myös kottikärryllisen venäläisiä klassikoita ja niissähän ei tietenkään ole tappamista ollenkaan.

Syksyllä luen sitten taas Tuuria.