Siirry pääsisältöön



ENKELIT OVAT MENNEET JO






Joulukertomus vuodelta 1997.  Pastorin jouluaamu. Tarina ei voisi tapahtua nykyajassa. Sen vaatimia teknisiä härveleitä ei enää ole. Eikä Niemistä, joka tämän ensimmäisen kirjallisen esiintymisensä jälkeen on seikkaillut kolmessakin julkaisemassani novellissa ja viimeisimmässä niistä (Radan varrella Waterloo, Juri Nummelinin toimittamassa ja Putki Kustannuksen kautta viime vuonna julkaistussa Viimeinen laukaus – antologiassa) hänelle käy vähän kolkosti. Parhaillaan mietin, miten saan hänet elvytettyä…Tämä tarina on ilmestynyt alun perin LC Mäntän julkaisemassa Mäntän Joulu 1997 – lehdessä.




Päivä ei ole valjennut kylmänä. Musta Junghans kököttää lattialla ja soi häijysti. Pastori Niemisen toinen silmä on auki. Kello onkuusi, ja olo on mitä kamalin.

Nieminen vääntää vartensa kierteelle ja kurkottaa piipityksen suuntaan. Hetken hapuilun jälkeen kiusankappale vaikenee. Itsesuojeluvaisto ajaa oikean jalan sängyn reunan yli lattialle, joka tuntuu vilakalta peitonlämpimään nahkaan. On pakko nousta. Muu perhe nukkuu vahingoniloista unta.

Lattialla on kasa vaatteita. Nieminen noukkii kalsarit, t-paidan ja sukat. Virkapaita ja puku ovat työhuoneen kaapissa. Nyytti kainalossa hän narisee portaat alakertaan.

Keittiön hana laskee pannun puolilleen. Virta napsahtaa päälle ja vastus kerää voimansa. Ajatus seisoo kuin betoniin valettuna. Takana on aaton pukki, edessä joulun suuri juhla. Nieminen selvittää kurkkuaan, jolla pitäisi vajaan tunnin päästä laulaa. Se on kuiva ja karhea. Kahvi maistuu tuskin.

Näinä aamuina tärkeintä on liike. On lähdettävä niin kuin paimenten vanhastaan.



 Nieminen?




Nieminen kääntyy pääkadulle. Pari hassua hiutaletta purjehtii näkökentän halki, mutta pyryksi ilma on laiha. Suoraan edessä seisoo kirkko.

Kello 6.32 Nieminen astuu tutusta ovesta. Sisällä tuntuu lämpimältä. Hän laskee salkkunsa lattialle ja riisuu rukkaset pöydälle. Päällystakin vasemmasta taskusta käsi haroo lompakon, jonka väliin Nieminen on sujauttanut kolme laskua. Niissä kaikissa on viivakoodi.

Kone rouhaisee kortin kitaansa ja kysyy tunnusluvun. Koodinlukija hehkuu joulunpunaisena ja piippaa kiitokseksi. Nieminen haluaa laskunsa maksettavaksi heti. Ranteessa käy kello.

Automaatti naksauttaa kortin ulos. Nieminen sulloo sen paikoilleen ja taittelee kuitit lompakon väliin. Hän kiskoo kintaat käsiinsä ja huomaa olevansa hereillä.

Kello on 6.37. Kaikki on maksettu ja paimen lähtee seimelle. Enkelit ovat menneet jo edeltä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää