Siirry pääsisältöön



ENKELIT OVAT MENNEET JO






Joulukertomus vuodelta 1997.  Pastorin jouluaamu. Tarina ei voisi tapahtua nykyajassa. Sen vaatimia teknisiä härveleitä ei enää ole. Eikä Niemistä, joka tämän ensimmäisen kirjallisen esiintymisensä jälkeen on seikkaillut kolmessakin julkaisemassani novellissa ja viimeisimmässä niistä (Radan varrella Waterloo, Juri Nummelinin toimittamassa ja Putki Kustannuksen kautta viime vuonna julkaistussa Viimeinen laukaus – antologiassa) hänelle käy vähän kolkosti. Parhaillaan mietin, miten saan hänet elvytettyä…Tämä tarina on ilmestynyt alun perin LC Mäntän julkaisemassa Mäntän Joulu 1997 – lehdessä.




Päivä ei ole valjennut kylmänä. Musta Junghans kököttää lattialla ja soi häijysti. Pastori Niemisen toinen silmä on auki. Kello onkuusi, ja olo on mitä kamalin.

Nieminen vääntää vartensa kierteelle ja kurkottaa piipityksen suuntaan. Hetken hapuilun jälkeen kiusankappale vaikenee. Itsesuojeluvaisto ajaa oikean jalan sängyn reunan yli lattialle, joka tuntuu vilakalta peitonlämpimään nahkaan. On pakko nousta. Muu perhe nukkuu vahingoniloista unta.

Lattialla on kasa vaatteita. Nieminen noukkii kalsarit, t-paidan ja sukat. Virkapaita ja puku ovat työhuoneen kaapissa. Nyytti kainalossa hän narisee portaat alakertaan.

Keittiön hana laskee pannun puolilleen. Virta napsahtaa päälle ja vastus kerää voimansa. Ajatus seisoo kuin betoniin valettuna. Takana on aaton pukki, edessä joulun suuri juhla. Nieminen selvittää kurkkuaan, jolla pitäisi vajaan tunnin päästä laulaa. Se on kuiva ja karhea. Kahvi maistuu tuskin.

Näinä aamuina tärkeintä on liike. On lähdettävä niin kuin paimenten vanhastaan.



 Nieminen?




Nieminen kääntyy pääkadulle. Pari hassua hiutaletta purjehtii näkökentän halki, mutta pyryksi ilma on laiha. Suoraan edessä seisoo kirkko.

Kello 6.32 Nieminen astuu tutusta ovesta. Sisällä tuntuu lämpimältä. Hän laskee salkkunsa lattialle ja riisuu rukkaset pöydälle. Päällystakin vasemmasta taskusta käsi haroo lompakon, jonka väliin Nieminen on sujauttanut kolme laskua. Niissä kaikissa on viivakoodi.

Kone rouhaisee kortin kitaansa ja kysyy tunnusluvun. Koodinlukija hehkuu joulunpunaisena ja piippaa kiitokseksi. Nieminen haluaa laskunsa maksettavaksi heti. Ranteessa käy kello.

Automaatti naksauttaa kortin ulos. Nieminen sulloo sen paikoilleen ja taittelee kuitit lompakon väliin. Hän kiskoo kintaat käsiinsä ja huomaa olevansa hereillä.

Kello on 6.37. Kaikki on maksettu ja paimen lähtee seimelle. Enkelit ovat menneet jo edeltä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää