KOTILINJALLA

- BUSSIPYSÄKKIMIETTEITÄ

”Olen joskus ehdottanut, että päätepysäkkiä voisi esitellä nähtävyytenä turkulaisille vieraille. He varmasti ilahtuisivat.”

On viikko, joka kuluu kokonaan Tampereella. Työt asettuvat niin, ettei kotiin maalle ole menemistä. KeuPaHT:n pelitkin on täytynyt katsoa netistä.

Odottelen Pyynikintorilla bussia. Täkäläinen kotilinjani 31 liikennöi sieltä kerran tunnissa Korkinmäkeen. Arkisin ja lauantaisin aina kolme yli tasan. Nyt ei lähdetä kolme yli tasan. Autoa ei kuulu.

Kelailen aikani kuluksi kotikaupunkini bussihistoriaa. Jo lapsuudessani meille lähdettiin Pyynikintorilta. Silloin linja oli 12 ja reitti Korkinmäki-Viinikka-Pyynikintori. 1980-luvulla rakennettiin Hallilan lähiö ja 12 rupesi ajamaan sinne. Kaupungin pään lähtöpaikaksi vaihtui Keskustori, mutta sieltä Koivistonkylän seurakuntakodin kohdalle asti ajellaan edelleen samaa reittiä kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Korkinmäen linjaksi tuli tämän jälkeen 21, jota ajettiin aikaisemmin niin, että oli ”nirvalainen” ja ”veisulainen” eli joka toinen vuoro meni Nirvaan ja joka toinen Sidosteen kulmille Veisuun. Nykyään autot tulevat keskustaan lännestä Tesomalta. Välillä ne ovat kulkeneet Tahmelasta ja Kaupin sairaalalta. Paitsi ettei 21 enää aja Korkinmäkeen.

”Korkinmäki on peräkylä, mutta itse asiassa bussireittien kannalta aika hyvässä paikassa.”

Jossain kohdin nimittäin joku keksi, että on tärkeämpää, että ihmiset pääsevät kauppaan kuin kotiin. Linja 21 käännettiin Korkinmäen sijasta liikennöimään Turtolan Citymarketille. Korkinmäki oli tämän jälkeen hyvän hetken ilman mitään bussia, kunnes kaupungin luottamushenkilöt tekivät viisaan ratkaisun. Liikennelaitokselle myönnettiin lisää rahaa ja näin saatiin perustettua uusi linja 31, joka liikennöi Korkinmäestä Muotialan ja Nekalan kautta keskustaan. Aluksi Keskus- ja nykyisin siis Pyynikintorille. Hämäläisellä ripeydellä ei kestänyt kuin muutamia vuosia ennen kuin päätepysäkin muutos saatiin näkyviin myös Korkinmäen pään pysäkkeihin.

Korkinmäki on peräkylä, mutta itse asiassa bussireittien kannalta aika hyvässä paikassa. Mietin nimittäin jo vaihtoehtoja, kun vaunusta ei nyt näy vilahdustakaan. Pääsen Hervantaan menevillä busseilla reilun kymmenen minuutin kävelymatkan päähän, Hallilan linjalta tinkiä jää kymmenisen minuuttia ja Turtolan kaksykköseltä pitää patikoida rapia viisiminuuttinen. Ei hullumpaa, varsinkaan, kun asiaa tarkastelee meikäläisen maalaisajatusmallein, joissa muutaman minuutin kävely sinne tai tänne ei paljon paina. Katselen jo naapurilaiturin kaksikymppistä sillä silmällä, mutta samassa 31 saapuukin. Pääsemme matkaan 17.21.

Olemme perillä Korkinmäen päätepysäkillä 17.48. Nyt ei siis tule kuin minuutti lisää jätätystä…Ilmeinen sekavan liikennöinnin alkusysäys paljastuu: kääntöpaikalla kökkii eloton bussinraato, joka pelkällä olemisellaan tietysti myös tukkii bussin pyöräyttämiseen tarvittavan tilan. Kuski joutuu peruuttelemalla vekslailemaan auton ympäri. Siinä hötäkässä jotain unohtuu. Minä. Pääsen samaan hintaan palan matkaa takaisin kaupunkiin päin. En jaksa kiukustua, kuljettaja huikkaa niin rehdin anteeksipyynnön. Kohta olen kotikadulla. Ja maailma on edelleen radallaan.

”Me pojat kaveerasimme mukavien miesten kanssa ja usein pyöräilimme varta vasten katsomaan, kuka nyt oli ratissa.”

Illan mittaan kuulen, että kääntöpaikan vainaja on bussi, jonka piti lähteä 9.30. Ilmeisesti siis aikataulut ovat seilanneet miten sattuu koko päivän. Joulukiireet ovat myös olleet jossain muualla niin, että auto on ehtinyt virua sijoillaan reilut kahdeksan tuntia – ja siis tukkinut kääntöpaikan.

Kävellessäni luolalleni mietin edelleen maailman menoia ja makaamista. Elämä tekee monesti turhan kärsimättömäksi – enhän minäkään nyt lopulta tainnut jäädä mistään paitsi. Silloin, kun mittailin näitä samoja katuja kölvipoikana, elämä oli sillä tavalla verkkaisampaa, että kuskeilla jäi usein reilu tovi huiliaikaa päätepysäkillä ennen kuin piti lähteä taas ajoon. Me pojat kaveerasimme mukavien miesten kanssa ja usein pyöräilimme varta vasten katsomaan, kuka nyt oli ratissa. Joskus kysyttiin, että vietkö meidät yhden pysäkinvälin ilmaiseksi, jos tuodaan sulle omenoita…Mukavaa ja vuosien kultaamaa aikaa.

Yhden ajan muutoksen havaitsin myös Pyynikintorilla. Paikalla oli parikin kuljettajaa savuilla ennen seuraavaa lähtöä. Kysyin, tietävätkö he mitään kolmeykkösestä. ”Ei me tiedetä siitä, kun me ei liikennöidä sitä linjaa”, kuului vastaus. Niinpä tietysti. Nykyisin osa Tampereen joukkoliikenteen linjoista on yksityisten liikennöitsijöiden operoimia ja nämä ihmiset olivat Länsi-Linjojen väkeä. 31 taas on kaupungin omaa linajstoa. Ennen kuski olisi voinut tiedustella radiolla varikolta, mikä maksaa, mutta nykyisin kukaan ei tiedä, missä naapurin autot seilaavat.

Tuo Korkinmäen päätepysäkki ansaitsisi muuten jonkin innovaatiopalkinnon, vaikka näin viiveellä. Kun paikka takavuosina remontoitiin, sen kohdalla olevan lyhtypylvään juurelle tehtiin jostain syystä kivetty koroke. Tämän jälkeen pysäkki on ollut bussin kääntösäteelle liian pieni ja harva kuski onnistuu kääntämään auton kerralla oikein päin. Yleensä pitää peruutella, väännellä ja käännellä. Jokin idea tässä jutussa varmaan on, mutta se ei avaudu minulle. Eikä sitä kerrota Korkinmäen kaupunginosakirjassa, vaikka siinä paljon viisaita juttuja muuten onkin. Olen joskus ehdottanut, että päätepysäkkiä voisi esitellä nähtävyytenä turkulaisille vieraille. He varmasti ilahtuisivat.