PÄÄSIÄISKLASSIKKO

”Pääsiäispäivän radiojumalanpalveluksesta alkaa ilmi selvästi kehkeytyä kohdallani klassikko.”

Vuosi sitten vietin pääsiäispäivän jumalanpalveluksen olohuoneeni sohvalla.  Tuolloin oli huhtikuun viides. Kirjoitin blogiini:

”Pääsiäispäivä. Heitin pari sukulaistani lentokentälle. Kotimatkalla huomasin, että ehtisin kotikirkkoni juhlamessuun, jos ajaisin sinne suoraan kulkematta kodin kautta. Ajatus houkutti, mutta kaatui ajamattomaan partaan ja päälläni olleeseen vanhaan FC Jazzin collegeen---Menin siis kotiin, naputtelin walkmaniini oikean taajuuden. Sitten matkustin luurit päässä Turun Mikaelinkirkon jumalanpalvelukseen.”

”Tein siis liikkeen Lapualle.”

Tänä vuonna kotiseurakuntani oli päättänyt koetella kristillisiä tapojani kellottamalla lähikirkkoni pääsiäismessun alkavaksi klo 8. Biologisen kelloni mukaan siis seitsemältä, koska viime yönä viisarit väännettiin kesäaikaan.  En arvostele, kun en tarkemmin tiedä, mutta minulle ajankohta oli nyt liian aikainen. Joku voi tietysti todeta, että kristitty nousee pääsiäisen iloon aikaan kuin aikaan, mutta elän reaalimaailmassa. Kun herättimeni normaalina arkiaamuna pirahtaa 5.11, rakastan aamuja, jolloin mikään ei aja minua liikkeelle kilvan sarastuksen kanssa. Tein siis liikkeen Lapualle. Viritin radion Ylen taajuudelle. Pääsiäispäivän radiojumalanpalveluksesta alkaa ilmi selvästi kehkeytyä kohdallani klassikko.

Jumalanpalvelus meni myös näin, tosin se ei ollut kohdallani messu sanan syvässä mielessä. Ehtoollisen sakramentti ei välity radioaaltoja pitkin. Paljon muuta välittyy ja välittyi nytkin. Palveluksessa laulettiin Nyt se suuri päivä koitti (virsi 84), On Kristus noussut kuolleista (virsi 92) ja Aurinkomme ylös nousi (virsi 105) – ne ovat lempivirsiäni.  Luettiin pääsiäisen evankeliumi ja muita Raamatun lukukappaleita. Vanhan testamentin Hoosean kirjasta kuultiin kuudetta lukua: 

”Ottakaamme opiksemme,
pyrkikäämme tuntemaan Herra!
Hän tulee, se on varmaa
kuin aamun koitto.
Hän tulee kuin sade,
kuin kevätsade, joka kastelee maan.”

Ei tullut sadetta. Sen sijaan näiden sanojen aikana aurinko ryöstäytyi pilvien takaa ja valloitti olohuoneeni.

”Minulle riittää, että soitetaan uruilla, lauletaan vakaita virsiä, luetaan kirjoituksia ja vietetään ehtoollista. Ehtoollista vietettiin myös Lapuan tuomiokirkon pääsiäispalveluksessa, mutta minut radion kuuntelijana saateltiin sen alkaessa Herran siunaus mukanani kohti seuraavaa ohjelmaa.”

Seurakuntaelämä ei ole minulle lapsesta saakka tuttua. Lapsuuskodissani ei ollut juurikaan tapana käydä kirkossa. Vuosien mittaan olen kuitenkin kasvanut nauttimaan tavallisesta ja monen mielestä tylsästä suomalaisesta jumalanpalveluksesta. Minulle riittää, että soitetaan uruilla, lauletaan vakaita virsiä, luetaan kirjoituksia ja vietetään ehtoollista. Ehtoollista vietettiin myös Lapuan tuomiokirkon pääsiäispalveluksessa, mutta minut radion kuuntelijana saateltiin sen alkaessa Herran siunaus mukanani kohti seuraavaa ohjelmaa. Puheita en aina jaksa kuunnella. Toisaalta en harmistu, jos ne ovat mitäänsanomattomia. Sellaista saarnaajaa ei ole, joka olisi aina terässä. Lapuan tuomiokirkossa saarnasi tänä pääsiäisenä piispa Simo Peura. Jäin miettimään, millaisia merkityksiä piispan läsnäololla kulloinkin on – onhan hän hiippakuntansa ylin kaitsija ja täten jo virkansa puolesta merkittävä. Peura ei puhunut huonosti, mutta väitän, että paikallinen apupappi olisi pystynyt yhtä tasokkaaseen saarnaan. Lisäarvo tulee muusta – ehkä jo siitä, että piispa on paikalla. Kaiken kaikkiaan haaveilen jumalanpalveluksesta, jossa kirjoitusten lukemiseen ja niitten selittämiseen käytetty aika nuljahtaa toisin päin kuin yleensä. Luetaan kymmenen ja saarnataan kaksi minuuttia. Pitkäperjantain saarna kesti kotikirkossani tänä vuonna viisi minuuttia ja se ei ollut minusta yhtään liian lyhyt.

Oman mielenkiintonsa toi se, millä tavalla pääsiäislauantaina Ylivieskassa sattunut kirkon palo ellei peräti poltto näkyisi jumalanpalveluksessa. Asia oli minusta hoidettu hyvin: messun johdantosanoissa ja yhteisessä esirukouksessa käsiteltiin tapahtumaa, mutta saarnassa siihen ei kajottu. Ylivieskan kauhea tapaus otettiin huomioon, mutta se ei peittänyt pääsiäistä.

”Ylen hyvä pääsiäisaamu kaiken kaikkiaan.”

Radiojumalanpalvelus rakensi pääsiäistäni. Sen päälle kuuntelin Arto Terosen ja Jouko Vuolteen mielenkiintoista Kiveen hakatut –sarjan  ohjelmaa kirjailija Eeva Joenpellosta. Ylen hyvä pääsiäisaamu kaiken kaikkiaan.