VILKAISEN SALAA ITSEÄNI PEILIIN

”Olen monta kertaa miettinyt, mitä tämä lause tarkoittaa.”

Tiistaiaamu. Istun aamukahvilla Tamnpereen Näsilinnankadun Café Linkosuolla. Opiskelen lukulaitteelta Jo Nesbøn Punarintaa.

 Kahvilan radiossa soi Dingo. Havahdun ja jätän Harry Holen tauolle. Tämä on taas se kappale. Levoton tuhkimo. Yhtyeen iso hitti runsaan 30 vuoden takaa. En ole koskaan ollut erityisen kiintynyt Dingoon tai Levottomaan tuhkimoon. Nuoruudessani sellainen musiikki oli minulle liian nössöä ja muovista. Mutta tässä kappaleessa on yksi lause, johon ajatukseni usein tarttuvat ja niin nytkin. ”Salaa vilkaiset itseäsi peiliin”.

”Mihin katson, kun katson itseäni peiliin?”

 

Olen monta kertaa miettinyt, mitä tämä lause tarkoittaa. Mihin katson, kun katson itseäni peiliin?  Luonnollinen selitys on, että sanoittaja on kirjoittanut vähän sinne päin ja tarkoittanut, että Tuhkimo katsoo peiliin ja näkee siinä oman kuvansa. Vilkaisee salaa itseään peilistä? 

Tiedän olevani välillä ikävä kielestä niuhottaja. Mutta en voi mitään sille, että kun Haloo Helsinki! -yhtyeen kappaleessa Kuussa tuulee lauletaan, että ”tartu kädestä käteen”, mieleeni tulevat sairaalan käytävillä olevat käsidesipullot. Huomasin joskus nuorena, että sanat olivat enemmän minun juttuni kuin numerot. Tästä havainnosta on sittemmin virinnyt intohimoinen ja välillä mustasukkainen suhde minun ja oman kieleni välille. Tulen ottaneeksi sanat vakavasti. Eli jos haluaa sanoa jotakin, minusta pitää ilmaista itsensä niin, että sanoo mitä tarkoittaa. Ei sanoa jotakin muuta tai jotakin sinne päin. Suomen kieli on kyllä rakastajatar, joka pitää nöyränä - en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitäkään, kun sanotaan, että joku hallitsee jonkin kielen ”täydellisesti”.  Virheitä jää aina. Tähänkin kirjoitukseen. 

”Toiset ihmiset ovat minulle peilejä. Lajitovereita, lähimmäisiä, monessa kaltaisiani ja samalla erilaisia.”

Mutta takaisin Tuhkimoon ja tiistaiaamuun. Neumann ei ole perinteisessä mielessä hyvä laulaja, mutta jotakin vangitsevaa hänen äänessään on.  Niin tänäkin aamuna.

Salaa vilkaiset itseäsi peiliin…Sairaalapapin työssäni määritän usein tehtäväkseni olla toiselle ihmiselle peilinä. Jotta hän voisi selkiyttää omia ajatuksiaan, jopa omaa uskoaan (uh!). Vaikka salaa vilkaisemalla. Enkä kai itse ole tässä mitenkään muuta maata. Toiset ihmiset ovat minulle peilejä. Lajitovereita, lähimmäisiä, monessa kaltaisiani ja samalla erilaisia. Monta kertaa  eri värisiä. Kuitenkin peilejä.

”Mitä minussa syntyy, kun esimerkiksi kuuntelen toista ymmärtääkseni – en vastatakseni.”

Luultavasti Neumann on vain kirjoittanut huolimatonta kieltä. Mutta mitä sen on väliä. Oleellista on, mihin oma ajatukseni minua nyt kuljettaa. Mitä minussa syntyy, kun esimerkiksi kuuntelen toista ymmärtääkseni – en vastatakseni. Ja vilkaisen samalla salaa itseäni peiliin.

”Katso ihmistä.” (Jeesus)