SYKSYN ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

 

 

”Muistan ensimmäisestä koulupäivästäni sen, että ruokana oli kaalikeittoa. En tiedä, millä psykologisella silmällä ruokalistaa oli katseltu. Kyseessä taisi olla maineikas blind eye.”

 

 

”Hyvää kesän viimeistä päivää.” Näin aloitti toimittaja Jari Niemelä Ylen Ykkösaamun lähetyksen menneen elokuun viimeisenä. Ihan noin yksinkertaisesti vuodenaikojen taite ei sentään mene - Tampereella oli tuona päivänä aamulla lämmintä 5 ja seuraavana - loogisesti siis syksyn ensimmäisenä päivänä - 15 astetta.

 

1.9.2016 tuli kuluneeksi 46 vuotta siitä, kun minä aloitin koulun. Tämä tapahtui Tampereen Irjalassa, väliaikaiseksi tarkoitetussa parakissa, joka palveli sittemmin aika pitkään ollakseen väliaikainen. Takahuhdin koulu keitti noihin aikoihin yli, koska lapsia oli alueella niin paljon. Kävimme siellä kyllä hammaslääkärissä.

 

Muistan ensimmäisestä koulupäivästäni sen, että ruokana oli kaalikeittoa. En tiedä, millä psykologisella silmällä ruokalistaa oli katseltu. Kyseessä taisi olla maineikas blind eye.  Koululuokasta löytyi tuskin ketään, jolle ruokalaji olisi ollut erityisen mieleinen. Mutta jäipä jotakin tuosta päivästä mieleen.

 

 

”Matematiikassa päähämme ajettiin joukko-oppia. Kun opeteltavana oli luku 1, piti piirtää joukko, jossa oli yksi alkio. Piirsin alkioksi numeron 2. Tämä ei ollut ongelmatonta, koska lukua 2 ei ollut vielä opetettu.”

 

 

Koulunkäyntini alku sujui muutenkin kannustavasti. Oli tiedossa, että meidän perhe oli muuttamassa piakkoin toisen koulupiirin alueelle. Tämän takia luokkaan oli otettu yksi oppilas enemmän kuin muuten olisi tehty. Muuttomme venyi sittemmin aiotusta lokakuusta uudenvuodenaattoon. Minulle on jäänyt mielikuva, että opettaja kyseli tuon tuosta, koska me muutamme. Ehkä hän kysyi vain kerran, mutta mielikuvissani tiedustelu oli alituista. Kysymys ei erityisellä tavalla vahvistanut sitä, että olisin tuntenut itseni vastaanotetuksi ja tervetulleeksi. Naapuriluokan pojat solvasivat minua välitunnilla pulpettivarkaaksi.

 

Itse substanssin suhteen ensimmäiset kouluajat olivat tylsiä, koska osasin sekä lukea että kirjoittaa. Koulun aloittamistani oli tosin harkittu siirrettäväksi, koska kypsyyteni opinahjoon oli asetettu kysymyksen alle.  Olin suoriutunut jostain testeistä mitenkuten. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että niihin olisi pitänyt suhtautua jotenkin tosissaan. Välillä oli hauskaakin. Matematiikassa päähämme ajettiin joukko-oppia. Kun opeteltavana oli luku 1, piti piirtää joukko, jossa oli yksi alkio. Piirsin alkioksi numeron 2. Tämä ei ollut ongelmatonta, koska lukua 2 ei ollut vielä opetettu.

 

 

”Ja tuosta koulun aloittamisesta on siis 46 vuotta.”

 

 

Myöhemmin meno muuttui letkeämmäksi ja erityisesti, kun siirryin Koiviston kouluun. Koulutoverini ylioppilaaksi asti ja edelleen ystäväni, Tampereen poliisipappi Ismo Kunnas muisteli joskus, että ”opin aika nopeasti, että missä sinä olet, talo uhkaa kaatua”. Olin aikaansaapa miehenalku ja kova jätkä temuamaan.

 

Ja tuosta koulun aloittamisesta on siis 46 vuotta. Kun toinen mokoma on kulunut, olen toivottavasti ollut jo hyvän aikaa turpeessa. Mittarissa olisi muuten 99 vuotta ja sellainen ei suoraan sanottuna kiinnosta.

 

Paljon on muuttunut, jotakin pysynyt. Muutakin on tullut kierrettyä kuin tahkoa. Sitäkin kyllä lapsena isän apuna Ruovedellä.

 

 

”Mutta yhtä kaikki vuodet kasvattivat minuun sittemmin aika lailla vankan itsetunnon, jolla omani kaltaisella henkisellä rakenteella ja herkällä sielulla varusteltu ihminen on pärjännyt kaikella kohtuudella.”

 

 

Koulutien alku oli siis jollain lailla katseltuna rosoinen. Mutta yhtä kaikki vuodet kasvattivat minuun sittemmin aika lailla vankan itsetunnon, jolla omani kaltaisella henkisellä rakenteella ja herkällä sielulla varusteltu ihminen on pärjännyt kaikella kohtuudella. Pärjää tämänkin syksyn.

 

Kirjaan näissä nostalgiapärskeissä tähän runon, jonka väkersin heinäkuussa lapsuuskotini maisemissa päivystysvuoroni sivutuotteena.

Pardon my french.

 

 

Kotikatu hymyilee

vinosti

talojen keskitse ylämaihin

täällä asutaan hieman irrallisina

jokainen kantaa vastuunsa

omasta nurmikostaan

 

sitten lapsuuteni

liikenneturvallisuus on parantunut

pesäpalloa ei pelata kadulla

maailma muuttunut

ruuduksi

 

vuodet vieneet väkeä

Kalevankankaalle, osakkeisiin sinne tänne

hajotetun naapurin tontille

rakennetaan uutta

1980-luvulla vastapäiseen taloon muuttanut nuori rouva

perkele jäänyt eläkkeelle.

 

Tästä on piirrettävissä

nuoruuden topografia

mihin sillä voi suunnistaa?