KALEVALAN PÄIVÄNÄ, 

TÄMÄN LAMPUN ALLA

 

”Havaitsen juurieni lonkeroituvan pitkin Pohjanmaata, Hämettä, eteläsuomalaisia tehdaspaikkakuntia, kirkkoa, työväenliikettä, Hakametsän jäähallia, Alastalon salia ja ties mitä.”

Tämän pöydän ääressä,

tämän lampun alla

pelastettuna tällä asteroidilla

käyn filosofiseksi ja kysyn

onko tulevaisuus olemassa.

Näin kookasta ajatusta pitäisi ajatella

meren rannalla

tai sen keskellä, tähtiä yllä pakkasessa.

Siksi se tulee mieleeni

tämän pöydän ääressä,

tämän lampun alla.

Kurkkuun koskee.

Työterveyshoitaja kurkisti nieluuni

eikä nähnyt mitään, mutta totesi minussa

Jumalan kokoisen tyhjiön.

Ikkuna antaa pimeään.

Ruutu heijastaa Jumalan kuvan

kerran ehjästä ja kaikesta

jo sanotusta.

(Teemu Paarlahti: Sundaen jälkeen)

Muistan hämärästi ensimmäisen käymäni teologisen keskustelun. Se tapahtui kotimme keittiössä Janakkalan Turengissa ja olin silloin alle viiden. Tarkemmin en ajankohtaa pysty palauttamaan mieleeni. Keskustelukumppaninani oli Ami-täti, pikkupojan mielestä hirvittävän iäkäs nainen, joka hoiti minua ja sisartani vanhempieni ollessa työssä. Jostakin syystä minua oli alkanut kiinnostaa Jumalan kaikkivaltius ja se, näkeekö hän keittiön seinän läpi. Kysyin tätä Ami-tädiltä.

Ami-täti vastasi, että kyllä näkee.

Kirjoitan tätä Kalevalan ja Suomalaisen kulttuurin päivänä noin puoli vuosisataa myöhemmin. Naputan tekstiä omalla äidinkielelläni. Jollakin tavalla käyttööni taipuvista puolesta tusinasta kielestä se on se, jolla uskon saavani itseni tarkimmin ymmärretyksi. Joskus siihen menee viisi vuotta ja siltikään en voi olla aivan varma. 

Kuulokkeissani soi AC/DC:n It´s A Long Way To The Top. Englanniksi. 

Suomen Tukholman suurlähetystön sivut (www.finland.se) valistaa Kalevalan päivästä: ”Suomalaisen kulttuurin päivää juhlitaan vuosittain Kalevalan päivänä 28. helmikuuta. Päivää vietetään Elias Lönnrotin kokoaman Suomen kansalliseepoksen Kalevalan kunniaksi. Päivä on merkittävä juhla Suomessa, sillä Kalevala on kansallisuuden, oman kielen ja kulttuurin symboli, jonka varaan suomalainen identiteetti perustuu.”

Jaha.

En ole lukenut Kalevalaa. Hyllyssäni on niitä kyllä muutama. 

En usko identiteettini perustuvan Kalevalalle. Mihin se perustuu, onkin visaisempi kysymys. Havaitsen juurieni lonkeroituvan pitkin Pohjanmaata, Hämettä, eteläsuomalaisia tehdaspaikkakuntia, kirkkoa, työväenliikettä,  Hakametsän jäähallia, Alastalon salia ja ties mitä. Puhumattakaan kaikesta siitä, mikä on ryösännyt iholleni kotimaan ulkopuolelta. Venäjältäkin ja ehkä varsinkin sieltä.

Onko itsestäni löytyvä Jumalan kokoinen tyhjiö osa suomalaista identiteettiä vai mistä se on kotoisin?

”Mitä jatkaisin tähän reformaation merkkivuoden Suomessa, kalevalaisella identiteetillä? Voi Väinöä?”

Mihail Bulgakovin mestarillisessa romaanissa Saatana saapuu Moskovaan pohditaan neuvostomaan kummallisuuta – kun siellä ei ole edes Saatanaa.

”Ain´t No God In Mexico”, Waylon Jennings laulaa vuonna 1973 albumilleen Honky Tonk Heroes levyttämässään Billy Joe Shaverin niin ikään mestarillisessa kappaleessa.

Mitä jatkaisin tähän reformaation merkkivuoden Suomessa, kalevalaisella identiteetillä? Voi Väinöä?

"Mutta kun se, mihin uskoo ei ole samalla tavalla valinnan tai päätöksen asia kuin se, minkä merkkistä suklaata ottaa kaupan karkkihyllystä."

 

Olen vuosien mittaan kuullut aika monta kertaa toteamuksen, että Jumala on jonkinlainen ihmisen toiveiden projektio – toiveajatus. En ole tähän mennessä oppinut ymmärtämään tätä. Minusta Jumalan olemassaolo ei ole mitenkään itsestään selvästi ihmisen toive. Olen ajatellut monta kertaa, että ilman voisi olla  helpompaa. Vähemmän liikkuvia osia. Mutta kun se, mihin uskoo ei ole samalla tavalla valinnan tai päätöksen asia kuin se, minkä merkkistä suklaata ottaa kaupan karkkihyllystä. Kalevalan päivänä pitää tietysti ostaa sitä sinikääreistä ja jättää keltainen rauhaan. Niinpä luulen olevani Jumalan kanssa pääsemättömissä hamaan hautaan. Ei hän minua rauhaan jätä. Enkä minä häntä. Ihan tasavertainen suhteemme ei toki ole. Minä en näe minkään seinän läpi, usein en edes omaan päähäni.

Edellä siteerattu runo on kokoelmastani Sundaen jälkeen, joka on ilmestynyt Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa –sarjassa. Se on minun kontribuutioni maamme satavuotiskinkereihin.  Aika suomalainen kirja.