”CLOSE ENOUGH FOR 

ROCK AND ROLL”

ELI TÄMÄN TAKIA KANNATTI

”Tänään pelataan taas. Katsotaan, miten niiden mittelöiden jälkeen iloitaan tai surraan. Jompaakumpaa pienen hetken kuitenkin.”

Perjantai-ilta Keuruulla. Jäähallissa pelataan lähes elämästä ja kuolemasta. Vastakkain ovat isäntäjoukkue KeuPaHT ja vierailija Kajaanin Hokki. Edellinen pelaa pudotuspelipaikan varmistumisesta, jälkimmäinen hoipertelee veitsi kurkulla karsintaviivan tuntumassa. 60 minuutin jälkeen taulussa ovat tasaiset 1-1, jatkoajallakaan ei synny lisäosumaa. Seuraa voittolaukauskilpailu. Sekin etenee tasaisesti.

Sitten laukaisuvuoroon liukuu todellinen  Mr. KeuPaHT ja seuraikoni Taneli Maasalo.  Kuusisataapäinen yleisö mylvii kuin sanoakseen, että tämä on meidän mies ja nyt se tekee maalin, eikä kukaan voi sitä estää.

Maasalo pistää kiekon varmasti sisään. Seuraa Hokin tasoittava vuoro. Roope Urpolahti KeuPaHT:n maalilla pitää katseen kiekossa ja oven kiinni. Halli ratkeaa iloon. 

KeuPaHT:n kotiottelusaldo on ollut kuluvalla kaudella karmea. Ryhmä on ollut koko Mestiksen huonoin isäntä. 25 ottelua, joista vain 28 pistettä. Samaan aikaan se tulee olemaan  Mestiksen tämän kauden  paras vierasjoukkue. Ennen viimeistä vierasottelua koossa on 44 pistetä, eikä kukaan mene enää ohi. Itse olen nähnyt ryhmän tällä kaudella kotihallissaan 21 kertaa, vieraissa kahdesti. Kotioitteluista olen monena iltana lähtenyt mieli vähän kitkeränä – uskoen kuitenkin siihen, että ensi kerralla voitetaan.

”Puhun niistä hetkistä, joissa jokin kohottaa ihmisen hetkeksi arjen yläpuolelle, tekee elämästä elämän oloisen ja auttaa jaksamaan sen rattaissa.”

Tuona perjantai-illan hetkenä, kun ottelu on ratkennut kahden pisteen voitoksi ja sitä kautta varmistunut paikka pudotuspeleissä, tuntuu kuitenkin, että tämän pienen tuokion ja tunteen takia on kannattanut istua kaikki ne tappiolliset illatkin. Ja ajaa autolla yli tuhat kilometriä kodin ja hallin väliä. Tuon yhden hetken, joka kuuluu niihin, joista voi sanoa: Close enough  for rock and roll.

Katiskalahden Antikeupa istuu katsomossa vieressäni harmaana,  juuri tässä ja nyt kontunsa kaupanneena. Viimeistään kotimatkalla Varpaasalmen kohdilla hän on kuitenkin toipunut.

Mitäpä tähän todeta kuin että onpahan taas turhanaikaista. Minusta vaan ei ole. Kyse ei ole ainoastaan jonkin jääkiekko-ottelun käänteistä, vaan ilmiöstä, joka on minusta elämässä tärkeä. En edelleenkään puhu urheilusta. Puhun niistä hetkistä, joissa jokin kohottaa ihmisen hetkeksi arjen yläpuolelle, tekeee elämästä elämän oloisen ja auttaa jaksamaan sen rattaissa.  Sellainen hetki voi liittyä melkein mihin vain. Herkimpiä niistä ei kannata julkisesti kuvailla. Monet niistä ovat elämän mittapuussa pieniä tuokioita, mutta silti isoja asioita. 

 

”Useinkaan meininki ei ole rock and rollia, mutta joskus kuljetaan vähintään liki.”

Elämä on vakava juttu. Se pitää ottaa tosissaan. Siksi toivon myös tunnistavani ne hetket, jotka siinä ovat muuta kuin vain unta ja varjoa.  Ilokseni huomaan löytäväni näitä hetkiä elämäni varrelta oikeastaan aika paljon. Yritän muistaa tämän, koska sillä herkkyyskertoimella, joka minuun on pantu tehdasasetukseksi, elämä ei aina ole helppoa. Erityisesti keväisin se ei ole. Mihinkään suonsilmään en uppoa, mutta jonkin verran työläämmäksi meininki valoistumisen myötä muuttuu. Uskon jollain tavalla ymmärtäväni niitä, jotka laillani ovat liikkeellä marrasviritteisinä. Joka tapauksessa on hyvä, että on myös hetket, jotka auttavat jaksamaan. Useinkaan meininki ei ole rock and rollia, mutta joskus kuljetaan vähintään liki.  Suurin osa olemisesta ei voi koskaan olla huippukokemuksia tai tunnemyräkkää,  se pitää ymmärtää ja hyväksyä. Eihän varsinkaan silloin lopulta jaksaisi pitkälle. 

Tänään pelataan taas. Katsotaan, miten niiden mittelöiden jälkeen iloitaan tai surraan. Jompaakumpaa pienen hetken kuitenkin.

KeuPaHT:n kapteeni Taneli Maasalo on muuten  kaimani – toinen nimeni on Taneli. Joskus 1970-luvun alussa meidän kylän ikifiksut pojat keksivät, että se on tyhmä nimi. Siitä sai kuulla kaikenlaista lällättelyä tyyliin  Tanelin varpaita paleli. Toivottavasti Maasalo on välttynyt tämän kaltaisilta typeryyden ilmentymiltä, joiden rinnalla esimerkiksi hihkuminen ilosta jääkiekko-ottelun katsomossa on  Nobel-palkinnon arvoista älyllistä toimintaa. Noissa lapsuuden kokemuksissa on muuten selitys sille, miksi signeeraan nimeni tupla-teellä.

Summa summarum: Jääkiekkokausi on kesken, mutta jo eilisen takia kannatti.

”Katiskalahden Antikeupa istuu katsomossa vieressäni harmaana, juuri tässä ja nyt kontunsa kaupanneenna. Viimeistään kotimatkalla Varpaasalmen kohdilla hän on kuitenkin toipunut.”