VILPPULA, ENTISENI

 

 ”Vilppulan asemalla oltiin aamulla.”

-Anneli Kanto: Lahtarit (Gummerus 2017)

Muutama aamu takaperin heräsin merkilliseen olotilaan. Mikään kirjoittamisprojekti ei ollut kesken, mikään keskeneräinen ei huutanut istumaan työpöydän ääreen. Alkuvuodesta olen viimeistellyt oman kirjan, naputellut minulta tilatun Luther-draaman käsikirjoituksen viimeiselle pisteelleen ja väsännyt tekstiä vielä yhteen projektiin, johon olen luvannut osallistua. Nyt päätin olla kirjoittamatta vähään aikaan mitään.

Pari päivää pystyin olemaan. Sitten lähdin aamukävelylle Vilppulaan. Kynäilyksi se meni.

”Ei siis ihme, että mieleni rupesi poimimaan maisemasta kaikenlaista entistä.”

Vilppula on entinen kotikuntani, nykyisen asuinkaupunkini osa. Aamukävelyni syy oli se, että autooni vaihdettiin kesärenkaat Vilppulan entisellä Essolla. Siinä olen tottunut käymään. Ensimmäisen kerran asioin huoltoasemalla syyskuussa 1991. Satoi kaatamalla ja piti ostaa escortiin uudet sulat, että näki tien Tampereelle.

Kohta entinen Valintatalo

Ei siis ihme, että mieleni rupesi poimimaan maisemasta kaikenlaista entistä. Ensimmäisenä pysähdyin kohta entisen Valintatalon kohdalle. Poikkesin sisällä. Kaupassa alkoi olla autiota ja tyhjää, sillä liike loppuu. Muuttaessani Vilppulaan marraskuussa 1991 myymälä kulki nimellä Tenna. 

 Entinen Vankka

Vielä paljon entisempi muistomerkki edistyksellisestä osuustoiminnasta paikkakunnalla könöttää radan takana. Vanhana, mutta edelleen vankkana. Vankan nimellä E-liike eleli lapsuuteni Ruovedellä, fuusioitui sitten mänttäläiseen Mäntyyn ja edelleen Ekaan. Ja nyt on lappu luukulla.

Entinen Isabella - Tiikerihai

Valintatalon takana on entinen ravintola. Kyltti mainitsee paikan nimeksi Isabella. Tiikerihai se oli aikoinaan. Rakennuksen kulmilla huomaan odottelevani Aki Kaurismäen ilmestymistä kuvausryhmineen.

”Mutta historiallinen paikka, yksi vuoden 1918 sisällissodan näyttämöistä.”

Päätän käväistä rautatieasemalla, joka sekin on hitusen entinen niin kuin tämän maan asemat useimmiten. Junat lähtevät ja tulevat edelleen – liikenneministeri Anne Berner kyllä jo kertaalleen yritti lopettaa henkilöliikenteen - , mutta asema itse on tietysti

 Hitusen entinen rautatieasema - miksi muuten se ei ole juna-asema, 

kun linja-autoasema on linja-autoasema?

suljettu. Muistan jonottaneeni siellä monta kertaa lippuluukulle. Sitä ei tule ikävä. Mutta historiallinen paikka, yksi vuoden 1918 sisällissodan näyttämöistä.

1918

Vastapäätä asemaa on Kuutola, entinen käsityökeskus. Jossain vaiheessa sen tiloissa toimi myös asiamiesposti. Muistan käyneeni rakennuksessa joskus jonkin jutun takia

 Entinen käsityökeskus - Kuutola

 – en kylläkään käsityö- tai postiasioilla. Liittyikö se jotenkin Kansanterveystyön kuntayhtymän kriisiryhmätyöhön? Kyseinen yhtymäkin on jo entinen.

”Kaupunki palveluineen on läsnä myös Vilppulassa, vaikka sikäläiset usein väittävätkin, että kaikki keskittyy Mänttään.”

Kävelen takaisin lännenkylän pääkadulle.  Sen päässä vasemmalla kädellä on entinen Löytö-Kulma, josta muistan ostaneeni jos jotakin. Pienten lasten kanssa liikkuessa se 

 Entinen Löytö-Kulma

oli kapeine hyllynväleineen painajaismainen paikka. 

Entinen matkustajakoti

Ohitan entisen matkustajakodin ja vähän entisen kunnantalon. 

Vähän entinen kunnantalo

Kaupunki palveluineen on läsnä myös Vilppulassa, vaikka sikäläiset usein väittävätkin, että kaikki keskittyy Mänttään. Ei keskity.

Pääkadulla sivuutan myös entisen autokaupan kiinteistön. Auto-Vuoren tiloissa tapasin kesällä 1992 riemukkaasti rippikoulunopettajani, rovasti Vuokko Lipposen. 

Entinen autokauppa

Vuosikaudet Hong Kongissa lähetystyöntekijänä toiminut Lipponen oli menossa Saarijärven lähetysjuhlille tulkkaamaan kiinalaisia. Vilppulan vaiheilla Ladasta oli tullut lopullisesti entinen ja apu löytynyt paikalliselta kauppiaalta. Kauppias Pekka Oravuo oli tullut maininneeksi, että minä olen paikkakunnalla pappina ja Vuokko oli oitis pyytänyt kysäisemään, josko pääsisin häntä tapaamaan.   Autokaupan naapurissa muistan käyneeni rautakaupassa, Vilppulan rauta ja harraste oli sen nimi. Sieltä ostettu takkakapinesetti on edelleen tallessa. Jonain keväänä ostin sieltä myös kaskinauriin siemeniä ja kylvin niitä pappilan kasvimaahan.

”Poikkean katsomassa Koivuniemeä, kohta entistä kaupungin kulttuuripesää.”

Entinen seurakuntakeskus

Jatkan Parkkivuoreen päin. Niillä kulmin bongaan entisen seurakuntakeskuksen, jonka tiloissa toimii nykyisin Fun Fun Park. Sen ohitse kulkee entinen kotikatuni. 

 Entinen kotikatu. Aina alaspäin.

 Jo pääkadulla olen ohittanut Vilppulan nykyisen seurakuntakodin, joka toimii paikalla, jossa oli ennen posti. Muistan käyneeni siellä äänestämässä Martti Ahtisaarta tasavallan presidentiksi. Ja olikohan siinä main jonkin aikaa Ärräkin? Sen vieressä on joka tapauksessa nykyinen kirjasto, joka toimii entisen säästöpankin tiloissa (jossa muistan käyneeni tekemässä sopimusta asuntosäästämisestä).  

Entinen kirjasto

Entinen kirjasto torin laidassa on puolestaan nykyään Osuuspankkina. Aikoinaan kirjaston heivaamista rahalaitoksen tieltä syrjemmälle taidettiin perustella sillä, ettei kunta voi asettua yritystoiminnan tukkeeksi. Siitä lähtien olen pelännyt, että Vilppulan vanhainkoti kyörätään kyliltä takaisin Tammikoskentien varteen Katajamäkeen jonkin rahakkaan bisneksen tieltä.

Kohta entinen kulttuuripesä -  Koivuniemi

Poikkean  katsomassa Koivuniemeä, kohta entistä kaupungin kulttuuripesää. Tätä kirjoittaessani kaupungin päättäjät ovat juuri päättäneet myydä sen yksityiseen omistukseen. Saa nähdä, miten esimerkiksi Koivuniemeä harjoitustilanaan käyttäneet kuorot saavat kaupasta siipeensä vai saavatko. Pessimistinä veikkaan, että saavat. Mutta nämä ovat vaikeita juttuja: itse muistan käyneeni Koivuniemessä harvemmin kuin keskivertoluterilainen kirkossa. Tiukan paikan tullen sijoitan munani mieluummin esimerkiksi terveyspalvelujen koriin. Sinänsä tietysti harmi, jos ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat joutuvat kilpailemaan keskenään.

Entinen Esso

Palailen entiselle Essolle, nykyiselle SEO:lle. 

Vähän entisen kunnantalon edessä tapaan Oskar Merikannon (1868-1924), Vilppulan entisen kesäasukkaan. Kirjallinen remeltäminen Martti Lutherin (1483-1546) kanssa on vielä muistissani sillä lailla, että pidän säveltäjämestariin kohteliaan etäisyyden. Etten tule sekaantuneeksi mihinkään. 

Entinen kesäasukas.

Kevätlintu - Oskar Merikannon muistomerkki (Ukri Merikanto 2002) 

Sivistyssanat ovat vaikeita, joten siteeraan varmuudeksi erästä kanssaihmistäni ja totean, että Ukri Merikannon veistämän patsaan jalustassa on hieno refleksi.

”Vilppulan aika on ollut minulle muutamassa mielessä ehkä merkityksellisintä elämässäni.”

En vinoile Vilppulalle, vaikka sen entisiä tässä kaivelenkin. Tai jos niin teen, vinoilen itselleni. Vuonna 2001 julkaisin runoteoksen Vilppula, sielun tila. Minusta  riippumattomasta syystä se on painettu karmealla fontilla, mutta väitän sitä muuten kelpo kirjaksi. Sanottiinpa minua sen perusteella ”merkittäväksi runoilijaksi” Keskisuomalaisessa…eipä ole tainnut tapahtua sittemmin.

  

Vilppula, sielun tila. 471 neliökilometriä koillista leveyttä
 (MC Pilot 2001)

 Kirjassa on mm. Vilppulan kirkon satavuotiskilpailun voittanut sarja Vartiotorni. Vilppulan seurakunta teki mahdolliseksi kirjan julkaisemisen hankkimalla teosta omaan käyttöönsä. Toivottavasti ovat jo päässeet niistä eroon. Vilppulan seurakunta tosin on entinen.

Asuin siis itse Vilppulassa vuosina 1991–1996. Tunnustan harrastaneeni pois muuttaessani verosuunnittelua. Tuohon aikaan Vilppulan veroäyri oli alhaisempi kuin Mäntän, jonne olin siirtymässä. Niinpä muuttopäiväni on 13.1.1996. Ehkä tämä on annettu minulle jo Mäntässä anteeksi, kun kunnatkin on yhdistetty. 

Entinen maalaispitäjä. Taidekaupunki Vilppula  -  liikanimeltään "Mänttä"

Vilppulan aika on ollut minulle muutamassa mielessä ehkä merkityksellisintä elämässäni. Paljon mitään en noina vuosina saanut kirjoitettua, mutta kirjoittaminen ei ehkä olekaan se kaikkein merkityksellisin juttu. Maailmankirjallisuus ei juuri laihene, jos jätän sikseen. Merkityksellistä sen sijaan on, että kaksi kolmesta lapsestani kantaa Vilppulaa syntymäkotikuntanaan ja että kesästä 1993 kevääseen 1994 olin hoitovapaalla ja lasten kanssa kotona. Nuo kuukaudet ovat olleet työurani parasta aikaa. 

”Meitä taisi tuolloisessa Vilppulassa olla kaksi hoitovapaalla olevaa isää. Samat äijät ajelivat pyörällä potta päässä.”

Jäin hoitovapaalle Vilppulan seurakunnan kappalaisen virasta. Kertoessani asiasta eräässä seurakuntaillassa, muuan isäntämies katsoi kehtaavansa sanoa, että ”voi tätä maata ja kansaa”. Kehtasin siis minäkin ja totesin takaisin päin, että ihan kaikilta miehiltä hoitovapaalla oleminen ei onnistukaan. Olen edelleen sitä mieltä. Se oli kokopäivähomma. Meitä taisi tuolloisessa Vilppulassa olla kaksi hoitovapaalla olevaa  isää. Samat äijät ajelivat pyörällä potta päässä.   Tämä kirvoitti joskus jonkun lapsen epäuskoisen huudahduksen, että ”aikuinen käyttää kypärää.”

Mainittu seurakuntailta toki sujui päätökseensä ystävällismielisissä tunnelmissa niin kuin Vilppulassa yleensä.

”Aamulla ollaan taas Vilppulan asemalla.”

Jätin siis Vilppulan taakseni, mitä asumiseen siellä tulee, tammikuussa 1996. Mutta siellä vietetyn ajan jälkeen en ollut entiseni. Työni Vilppulan vankilalla jatkui maaliskuuhun 2004 saakka. Enkä minä Vilppulasta eroon pääse nykyäänkään. Aamulla ollaan taas Vilppulan asemalla.

”Kun junan ikkunasta näkyy oikealla Pukinlampi, tiedän olevani omillani.”

Entinen taistelutanner - tie Tampereelle

Tästä minä lähden useimpina päivinä puoli seitsemän jälkeen. Kiskot vievät Tampereelle. Tämä rata oli kevättalvella 1918 taistelutanner, mutta minä saan mennä kaikessa rauhassa. Ja sitten samat kiskot  tuovat kellon kurkotellessa kohti puoli kuutta illalla. Kun junan ikkunasta näkyy oikealla Pukinlampi, tiedän olevani omillani.