Siirry pääsisältöön

KUN KELLO KÄY VIITTÄ

LUKENEN JUNASSA

 

 

 

Parin viikon loma on takana. Nyt saa taas lukea junassa. Kuljen arkipäivisin työmatkani junalla Vilppulasta Tampereelle. Ylellistä: kaksi tuntia päivässä aikaa lukea rauhassa kirjaa. Joskus enemmänkin, kun hitaasti puksutteleva tavarajuna panee kiskobussin odottelemaan itseään Oriveden tai Juupajoen asemalla. Vanhalla Pohjanmaan radalla on vain yksi kiskopari.





 


Tänä aamuna luin kolmisenkymmentä sivua Pierre Lamaitren romaania Irène (suom. Sirkka Aulanko, Minerva Kustannus 2016). Sen keskeushenkilönä hääräilee alle puolitoistametrinen ylikomisario Camille Verhoeven. Lamaitre kirjoittaa hyvin ja omaperäisesti - hänen teoksensa ovat hyvä rinnakkaistodellisuus pohjoismaiselle kansankotijännitykselle.

 

En tee töitä junassa. Minulla ei ole tarvetta venyttää työpäivääni kymmeneen tuntiin. Dalmatialainen ei kuitenkaan tunnetusti pääse pilkuistaan. Jos joskus olen jääkiekko-ottelun tuoksinassa huomannut  pohtivani aikalisän syvää olemusta organisaation dynamiikan ja prosessikonsultaation näkökulmasta, havaitsin tänä aamuna lukevani ranskalaista poliisiromaania työelämätaitojen vinkkelistä. Lamaitre nimittäin kuvaa ylikomisario Verhoevenin ja hänen työtoverinsa Louisin suhdetta:

 

”Louiskin teititteli häntä, mutta Camille tiesi, että se johtui vain tämän yläluokkaisesta kasvatuksesta. Ja vaikka heistä ei ollut koskaan tullut läheisiä ystäviä, he arvostivat toisiaan, mikä oli paras tae tehokkaasta yhteistyöstä.”

 

Näin romaanikirjailija Lamaitre. Toisella tavalla orientoitunut asiantuntija puhuisi kenties työpaikan sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta ja siitä, miten työssä oleellista on se, että tehtävät tulevat hoidetuksi - ei se, olemmeko ystäviä.  Miten on tärkeää muistaa, miksi töissä ollaan. Ja ettei ammatillisuudesta tule koskaan leikata pois. toisen ja hänen työnsä arvostamista


Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä monesti kova koulu.

Mutta jo sen lyhyt oppimäärä pitää sisällään ymmärryksen, että ripekti on jotain enemmän kuin puolihuolimaton peukku ylös.




 
"Ylellistä: kaksi tuntia päivässä aikaa lukea kirjaa."


Hierkka valuu lasissa. Vaihdan iltapäiväksi roolia sairaalapastorista työnohjaajaksi. Ja kun kello käy viittä, lukenen junassa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää