KUN KELLO KÄY VIITTÄ

LUKENEN JUNASSA

 

 

 

Parin viikon loma on takana. Nyt saa taas lukea junassa. Kuljen arkipäivisin työmatkani junalla Vilppulasta Tampereelle. Ylellistä: kaksi tuntia päivässä aikaa lukea rauhassa kirjaa. Joskus enemmänkin, kun hitaasti puksutteleva tavarajuna panee kiskobussin odottelemaan itseään Oriveden tai Juupajoen asemalla. Vanhalla Pohjanmaan radalla on vain yksi kiskopari.

 

Tänä aamuna luin kolmisenkymmentä sivua Pierre Lamaitren romaania Irène (suom. Sirkka Aulanko, Minerva Kustannus 2016). Sen keskeushenkilönä hääräilee alle puolitoistametrinen ylikomisario Camille Verhoeven. Lamaitre kirjoittaa hyvin ja omaperäisesti - hänen teoksensa ovat hyvä rinnakkaistodellisuus pohjoismaiselle kansankotijännitykselle.

 

En tee töitä junassa. Minulla ei ole tarvetta venyttää työpäivääni kymmeneen tuntiin. Dalmatialainen ei kuitenkaan tunnetusti pääse pilkuistaan. Jos joskus olen jääkiekko-ottelun tuoksinassa huomannut  pohtivani aikalisän syvää olemusta organisaation dynamiikan ja prosessikonsultaation näkökulmasta, havaitsin tänä aamuna lukevani ranskalaista poliisiromaania työelämätaitojen vinkkelistä. Lamaitre nimittäin kuvaa ylikomisario Verhoevenin ja hänen työtoverinsa Louisin suhdetta:

 

”Louiskin teititteli häntä, mutta Camille tiesi, että se johtui vain tämän yläluokkaisesta kasvatuksesta. Ja vaikka heistä ei ollut koskaan tullut läheisiä ystäviä, he arvostivat toisiaan, mikä oli paras tae tehokkaasta yhteistyöstä.”

 

Näin romaanikirjailija Lamaitre. Toisella tavalla orientoitunut asiantuntija puhuisi kenties työpaikan sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta ja siitä, miten työssä oleellista on se, että tehtävät tulevat hoidetuksi - ei se, olemmeko ystäviä.  Miten on tärkeää muistaa, miksi töissä ollaan. Ja ettei ammatillisuudesta tule koskaan leikata pois. toisen ja hänen työnsä arvostamista

Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä monesti kova koulu.

Mutta jo sen lyhyt oppimäärä pitää sisällään ymmärryksen, että ripekti on jotain enemmän kuin puolihuolimaton peukku ylös.

 

"Ylellistä: kaksi tuntia päivässä aikaa lukea kirjaa."

Hierkka valuu lasissa. Vaihdan iltapäiväksi roolia sairaalapastorista työnohjaajaksi. Ja kun kello käy viittä, lukenen junassa.