KESÄN ENSI MANSIKKA

Roskasta, rakkaudella

 

”Mitä on roskakirjallisuus? Tuntuu, että se kuuluu samaan sarjaan pornon kanssa: tunnistamme sen, kun näemme sen.” Näin Juri Nummelin aloittaa teoksensa Roskakirjallisuuden lyhyt historia (Kustantamo Helmivyö 2017). Kirjanen on nimensä mukaisesti lyhyt – vain 48 sivua – ja teksti perustuu tekijän syksyllä 2016 järjestetyssä alan seminaarissa pitämään luentoon. Ei siis mikään syväluotaus, mutta kesän ensi mansikka, jolla aloitin tämän vuotiset lomalukemiseni. 

”Saatanpa lukea jonkin Carter Browninkin. Kiinnostuin niistä poikasena isäni todettua, että ne ovat huonoja kirjoja.”

Nummelin kirjoittaa pulp-lehdistä, kioskipokkareista – ja kirjoittamisesta. Hän kirjaa havainnon, että monet ns. roskakirjallisuudeksi helposti määriteltävät teokset ovat itse asiassa hyvin kirjoitettuja ja lähtöisin asiansa osaavien tekijöiden koneista. Allekirjoitan tämän Nummelinia paljon vähäisemmän asiantuntemukseni perusteella. 

”Nuoruudesta selvittyään monet meistä oivaltavat, että on vain vähän kirjoja, jotka pitää lukea.”

Nummelin nostaa esille käsitteen hack writer, joka käännetään usein suomeksi senttariksi. Kyseessä on kirjoittaja, joka ”ei jouda odotteleman inspiraatiota voidakseen kirjoittaa julkaistavaksi kelpaavan jutun.” Tässä kohdin voi kysyä, kuka on kirjoittaja, joka ei urallaan olisi sentannut? Volter Kilpi?  

”Ilmiön monitahoisuuteen sopii hyvin, että Nummelin itse kirjoittaa ”roskasta” arvostaen, tosissaan ja hyvin. Niin kuin moni ”roskakirjallisuuden” tekijä on tehnyt?”

Mitä siis on roskakirjallisuus? En ole varma, pääseekö vastaukseen käsiksi millään. Sitä ei voi pelkistää halvalla tekemiseen, tiettyihin lajityyppeihin eikä lopulta paljon mihinkään muuhunkaan yksiselitteiseen.  En kyllä tiedä, onko väliäkään. ”Lopullista vastausta on vaikea antaa, mutta sitä voi koettaa lähestyä”, todetaan Roskakirjallisuuden lyhyen historian takakannessa. Määrittelemistä tärkeämpää on lukeminen ja juuri sen lukeminen, mikä itseä miellyttää. Nuoruudesta selvittyään monet meistä oivaltavat, että on vain vähän kirjoja, jotka pitää lukea.

Roskakirjallisuuden käsitettä maistellessaan Nummelin toteaa yhdyssanan alkuosan viittaavan johonkin pois heitettävään – ja täten arvottomaan. Ilmiön monitahoisuuteen sopii hyvin, että Nummelin itse kirjoittaa ”roskasta” arvostaen, tosissaan ja hyvin. Niin kuin moni ”roskakirjallisuuden” tekijä on tehnyt?

Yksittäiseksi helmeksi Nummelinin lyhyessä esityksessä jää hänen mainintansa afrikkalaisesta roskakirjallisuudesta ja Nigeriasta sen julkaisemisen keskeisenä paikkana. Homma kuitenkin loppui, kun painokoneet menivät päreiksi Biafran sodassa. Tuossa vuosina 1967-1970 käydyssä rettelössä ei ole mitään humoristista, mutta jotenkin tämä asia on nostaa huulille synkän hymyn . Sodilla on usein hyvinkin eriskummallisia vaikutuksia.

”Menetelmä voisi olla joskus hyväkin - sen avulla jokunen pro gradu – tutkielma ja ammattikorkeakoulun opinnäytetyö voisi valmistua ennemmin kuin myöhään.”

Roskakirjallisuuden lyhyessä historiassa kerrotaan, miten eräs brittikustantamo telkesi kirjoittajan viikonlopuksi kellariloukkoon evästyksellä, että ulos pääsee vasta, kun kaksi romaanikäsikirjoitusta on valmiina. Menetelmä voisi olla joskus hyväkin - sen avulla jokunen pro gradu – tutkielma ja ammattikorkeakoulun opinnäytetyö voisi valmistua ennemmin kuin myöhään. Nummelin on kertonut toisaalla, miten hän elokuussa 2010 teki omakohtaisen ihmiskokeen ja päätti koettaa kirjoittaa vuorokaudessa romaanin. Vaikka työhuoneen ovessa ei tiettävästi ollut munalukkoa, eksperimentti tuotti kirjan Älä soita sinivuokoille, Joe Novak (Putki Kustannus 2014). Britanniasta kerrotun tarinan senttari saattoi hyvinkin päästä viikonlopun päätteeksi pois kellarista hänkin!

 "Näin tänään. Kellarissa."

Lomalukemiseni alkoivat siis Roskakirjallisuuden lyhyellä historialla. Listallani on odottamassa mm. muinoin usein ”roskakirjailijaksi” luokitellun Jim Thompsonin A Hell of a Woman (alkuteos vuodelta 1954, suomeksi nimellä Piru perii omansa 1997). Saatanpa lukea jonkin Carter Browninkin. Kiinnostuin niistä poikasena isäni todettua, että ne ovat huonoja kirjoja. Kasvattaja voi siis edistää hyviä asioita, kuten rakkautta kirjoihin, monella tavalla.

Näin tänään. Kellarissa,