Siirry pääsisältöön


ON ELOKUU JA SATAA


”Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku.”

On elokuu ja sataa. Pilvinen sää vetää päivän jo iltakahdeksalta hämäräksi. Kirjoittelen näitä rivejä talossa, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni keskeiset vuodet joulukuusta 1970 syyskuuhun 1982. Tämä on Tampere Southern Comfort.

Olen kuunnellut aika monta sadetta tämän katon alla. Se antaa minulle nyt oikeutuksen rypäistä nostalgiassa.

Sateen ääni palauttaa mieleen kouluvuosien aamut, jolloin heräsin ropinaan. Syksyllä ja keväällä se merkitsi sitä, että koulumatkalla kastuisin. Kuljin kolmen kilometrin matkan pyörällä säästä riippumatta. Talvella ei tuohon aikaan juurikaan ripsotellut vettä, tai ainakin mieleni on kultaillut muistoni sellaisiksi.  Ja silloin kuljettiin muutenkin bussilla.





Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku. Sitten nuoruuteni väki on vaihtunut. Tunnen vanhasta kotimäestäni vain jokusen ihmisen. 1980-luvulla vastapäiseen taloon muuttanut nuori pariskunta on jo eläkkeellä. Kukaan ei pelaa pesäpalloa kadulla. Naapuriin on rakennettu ärsyttävän korkea talo. Viereinen tontti on lohkottu kahdeksi. On elokuu ja sataa.

Kun olin nuori, ystävistäni vain yksi asui tässä kaupunginosassa. Hänen kanssaan vaihdettiin tälläkin viikolla pari ajatusta Facebookissa. Muita, aina fiksuja oman kylän poikia minun ei juuri ole ikävä. Aina ei tarvita merta selvittämään näitä asioita. Kaverit löytyivät Koikkarista ja kauempaa. Vaimo Hervannan valtaväylän tuolta puolen. Niin elämä oli hyvä.

”Tämä on minun jänkäni.”
  
Yksi hyvistä ystävistäni – jo vuodesta 1971 – hehkutti eilen sosiaalisessa mediassa olevansa Lahdesjärvellä uimassa. Jätin menemättä paikan päälle, sillä en ole useampaan vuoteen vaivaantunut veteen. Mutta kaverin päivitys palautti mieleeni viime vuosikymmenellä kirjoittamani tekstinpätkän, joka julkaistiin tänä kesänä Markku Heinon toimittamassa runoantologiassa RUNO 100 (Reuna Oy):


Isot pojat ja tytöt sirottelivat ilmapalloja
uimarannan pukukoppien taakse lepikkoon
missä me kakarat rossittiin pyörillä.

Oli kaikenlaisia teorioita, kuka
ja miten päin, ja jälkeenpäin
veikkaan, ettei se touhu puskissa ollut ihan sujuvaa.
Mutta kun vuosia myöhemmin 
Aamulehden kulttuurisivuilla kirjoitettiin,
että ”Kohuttu Vittula on maineensa veroinen”,
tiesin, että niin on ollut aina.



 On elokuu ja sataa. Tämä on minun jänkäni


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää