Siirry pääsisältöön


ON ELOKUU JA SATAA


”Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku.”

On elokuu ja sataa. Pilvinen sää vetää päivän jo iltakahdeksalta hämäräksi. Kirjoittelen näitä rivejä talossa, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni keskeiset vuodet joulukuusta 1970 syyskuuhun 1982. Tämä on Tampere Southern Comfort.

Olen kuunnellut aika monta sadetta tämän katon alla. Se antaa minulle nyt oikeutuksen rypäistä nostalgiassa.

Sateen ääni palauttaa mieleen kouluvuosien aamut, jolloin heräsin ropinaan. Syksyllä ja keväällä se merkitsi sitä, että koulumatkalla kastuisin. Kuljin kolmen kilometrin matkan pyörällä säästä riippumatta. Talvella ei tuohon aikaan juurikaan ripsotellut vettä, tai ainakin mieleni on kultaillut muistoni sellaisiksi.  Ja silloin kuljettiin muutenkin bussilla.





Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku. Sitten nuoruuteni väki on vaihtunut. Tunnen vanhasta kotimäestäni vain jokusen ihmisen. 1980-luvulla vastapäiseen taloon muuttanut nuori pariskunta on jo eläkkeellä. Kukaan ei pelaa pesäpalloa kadulla. Naapuriin on rakennettu ärsyttävän korkea talo. Viereinen tontti on lohkottu kahdeksi. On elokuu ja sataa.

Kun olin nuori, ystävistäni vain yksi asui tässä kaupunginosassa. Hänen kanssaan vaihdettiin tälläkin viikolla pari ajatusta Facebookissa. Muita, aina fiksuja oman kylän poikia minun ei juuri ole ikävä. Aina ei tarvita merta selvittämään näitä asioita. Kaverit löytyivät Koikkarista ja kauempaa. Vaimo Hervannan valtaväylän tuolta puolen. Niin elämä oli hyvä.

”Tämä on minun jänkäni.”
  
Yksi hyvistä ystävistäni – jo vuodesta 1971 – hehkutti eilen sosiaalisessa mediassa olevansa Lahdesjärvellä uimassa. Jätin menemättä paikan päälle, sillä en ole useampaan vuoteen vaivaantunut veteen. Mutta kaverin päivitys palautti mieleeni viime vuosikymmenellä kirjoittamani tekstinpätkän, joka julkaistiin tänä kesänä Markku Heinon toimittamassa runoantologiassa RUNO 100 (Reuna Oy):


Isot pojat ja tytöt sirottelivat ilmapalloja
uimarannan pukukoppien taakse lepikkoon
missä me kakarat rossittiin pyörillä.

Oli kaikenlaisia teorioita, kuka
ja miten päin, ja jälkeenpäin
veikkaan, ettei se touhu puskissa ollut ihan sujuvaa.
Mutta kun vuosia myöhemmin 
Aamulehden kulttuurisivuilla kirjoitettiin,
että ”Kohuttu Vittula on maineensa veroinen”,
tiesin, että niin on ollut aina.



 On elokuu ja sataa. Tämä on minun jänkäni


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää