Siirry pääsisältöön


ON ELOKUU JA SATAA


”Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku.”

On elokuu ja sataa. Pilvinen sää vetää päivän jo iltakahdeksalta hämäräksi. Kirjoittelen näitä rivejä talossa, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni keskeiset vuodet joulukuusta 1970 syyskuuhun 1982. Tämä on Tampere Southern Comfort.

Olen kuunnellut aika monta sadetta tämän katon alla. Se antaa minulle nyt oikeutuksen rypäistä nostalgiassa.

Sateen ääni palauttaa mieleen kouluvuosien aamut, jolloin heräsin ropinaan. Syksyllä ja keväällä se merkitsi sitä, että koulumatkalla kastuisin. Kuljin kolmen kilometrin matkan pyörällä säästä riippumatta. Talvella ei tuohon aikaan juurikaan ripsotellut vettä, tai ainakin mieleni on kultaillut muistoni sellaisiksi.  Ja silloin kuljettiin muutenkin bussilla.





Vauras tamperelaislähiö kääriytyy vihreään. Pisarat pehmentävät maiseman, jossa juuri mikään ei liiku. Sitten nuoruuteni väki on vaihtunut. Tunnen vanhasta kotimäestäni vain jokusen ihmisen. 1980-luvulla vastapäiseen taloon muuttanut nuori pariskunta on jo eläkkeellä. Kukaan ei pelaa pesäpalloa kadulla. Naapuriin on rakennettu ärsyttävän korkea talo. Viereinen tontti on lohkottu kahdeksi. On elokuu ja sataa.

Kun olin nuori, ystävistäni vain yksi asui tässä kaupunginosassa. Hänen kanssaan vaihdettiin tälläkin viikolla pari ajatusta Facebookissa. Muita, aina fiksuja oman kylän poikia minun ei juuri ole ikävä. Aina ei tarvita merta selvittämään näitä asioita. Kaverit löytyivät Koikkarista ja kauempaa. Vaimo Hervannan valtaväylän tuolta puolen. Niin elämä oli hyvä.

”Tämä on minun jänkäni.”
  
Yksi hyvistä ystävistäni – jo vuodesta 1971 – hehkutti eilen sosiaalisessa mediassa olevansa Lahdesjärvellä uimassa. Jätin menemättä paikan päälle, sillä en ole useampaan vuoteen vaivaantunut veteen. Mutta kaverin päivitys palautti mieleeni viime vuosikymmenellä kirjoittamani tekstinpätkän, joka julkaistiin tänä kesänä Markku Heinon toimittamassa runoantologiassa RUNO 100 (Reuna Oy):


Isot pojat ja tytöt sirottelivat ilmapalloja
uimarannan pukukoppien taakse lepikkoon
missä me kakarat rossittiin pyörillä.

Oli kaikenlaisia teorioita, kuka
ja miten päin, ja jälkeenpäin
veikkaan, ettei se touhu puskissa ollut ihan sujuvaa.
Mutta kun vuosia myöhemmin 
Aamulehden kulttuurisivuilla kirjoitettiin,
että ”Kohuttu Vittula on maineensa veroinen”,
tiesin, että niin on ollut aina.



 On elokuu ja sataa. Tämä on minun jänkäni


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se ...
1 kommentti
Lue lisää
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
Lähetä kommentti
Lue lisää