MALTA, NORJA, TAMPERE, ELÄMÄ

”Juuri nyt on tämä, yhden iltapäivän elämänkuva"

Malta

Lomailin syyskuun lopulla puolisoni kanssa  Maltalla. Koillisen leveyden ihmisenä etelänmatkani ovat olleet harvassa. Edellisen kerran taisin käydä Espanjassa vuonna 1989. Ensimmäisen päivän jälkeen elimistöni kuitenkin adaptoitui mukavaan oloon, enkä edes hikoillut sian lailla. Paikallinen valkoviini oli hyvää.

Hankimme paikallisen liikennelaitoksen matkakortin, jolla sai ajella seitsemän päivää rajattomasti koko tasavallassa. Kyllä ajelimmekin.  Matkaa ei kertynyt välttämättä paljoa, mutta aikaa kului. Maltalainen liikenne on kertakaikkisen hilloontunutta. Autoja on asukasmäärään nähden paljon eivätkä taajamat useinkaan lopu ennen kuin seuraava alkaa. Noin 20 kilometrin matka pääkaupunki Vallettasta hotellille kesti parhaimmillaan tunnin ja reilun vartin. Onneksi nousimme kyytiin lähtöpysäkiltä, joten mahduimme istumaan.

Välillä tukkoisuus ahdisti. Useimmiten sen kanssa tuli toimeen. Eikä sille ollut vaihtoehtoa.

Norja

Kesällä 2015 lomailimme Norjassa. Hieno maa ja matkalaiselle mainettaan edullisempi. Kolea kesä äityi reissun viime metreillä aurinkoiseksi. Kävelimme Oslon oopperatalon katolla. Ajoittain minua ahdisti myös Norjassa. Maa on niin kurtussa. Mihinkään ei pääse nopeasti, koska tie sinne on sen tuhannella serpentiinillä. Pulp fiction –miehenä ajattelin luonnostani pakenemista ja takaa-ajoa Tunturimaassa olisi lujilla pahat kaverit hännässä,  jos ei sitten muuallakin. Matkalukemisena minulla oli Jake Hinksonin Hell On Church Street. Mainio kirja.

Matkan taittajan oli kuitenkin suostuttava maiseman sanelemaan tahtiin. Useimmiten sen kanssa tuli toimeen. Eikä sille ollut vaihtoehtoa.

Tampere

Lokakuussa 2017 kävelin Tampereen keskustassa. Hämeenkatu on raadeltu auki ratikkavarusteitten laadinnan alta. Lisäksi jalkakäytävä oli nyt teljetty menossa olevan puitten parturoinnin takia. Huokasin. Kannatan ratikkaa, sillä se sopii urbaaniin ympäristöön hyvin ja suuri osa kaupungin liikenneongelmista voitaisiin ratkaista jättämällä henkilöautot kotipihaan. Samalla huomaan väsyväni siihen, että joka puolella tulee jokin remontti vastaan. Syyskuussa kävin jalkapallo-ottelussa Tammelan stadionilla. Jo sinne pääseminen vaati puikkelehtimista. Ottelun jälkeen piti ajaa hämärässä illassa Sammonkatua tiiraillen, missä reitti kulloinkin kulkee. Hervannassa jouduin soittamaan pojalleni, että miten minä pääsen tätä nykyä hänen asunnolleen, kun katu on katkaistu. Eikä tälle näy loppua. Ja ainahan voi käväistä Keskussairaalan kampuksella, jos tulee työmaita ikävä.

On kuitenkin sopeuduttava liikennejärjestelyihin ja joka nurkan takana oleviin savotoihin. Välillä ne ahdistavat, mutta useimmiten niiden kanssa tulee toimeen. Eikä tälle ole vaihtoehtoa, jollei vaihda kaupunkia.

Elämä

Työnantajani tarjosi meille muumioikäisille palkollisilleen työhyvinvointihankkeen, johon kuuluu kaikkiaan seitsemän päivää hyvien asioitten äärellä. Tällä viikolla olimme kuudennella etapilla. Ohjelmaan kuului mm. vierailu ammattikirjailijan työhuoneella. Juha Siro isännöi meitä Pyynikin trikootehtaalla. Se oli hienoa. Päästyäni tällaisesta osalliseksi ja vielä palkan edestä, en hetkeen rutise töissä kovin pienistä.

Kun sitten myöhemmin päivällä tulin asetetuksi pohtimaan omaa elämääni ja tekemään sitä jotenkin näkyväksi kuvan ja sanan keinoin, kirjoitin runon minäkin. Pohdin jumeja, ahdistuksia ja matkaa. Vaihtoehtoja ja niiden puuttumista. Viisautta suostua ja valmiutta muuttaa asioita. Muutoksen väistämättömyyttä. Rajallisuutta. Sitä, mistä olen tulossa, missä olen ja minne menen. Kerran on kohtuullisella todennäköisyydellä edessä juhlat, joissa pöydällä ei ole avattuna kylmä olut, vaan jotakin muuta. 

Taivastakin ajattelin vähän, vaikka en osaa luoda siitä kuvaa. Juuri nyt on tämä, yhden iltapäivän elämänkuva.

En näe alkua tälle kaikelle.

Lopussa on saha,

jos se silloin on loppu.

Juuri nyt elämä on lakia,

muttei juureton.

Vain mennyt on muuttamaton.

Juna kulkee kotiin samat kiskot

ja kuitenkin vain kuvittelen,

että maisema on niin kuin aamulla.

Tahtoisin elää niin että nautin

kerran kuolemasta, tulla tietoiseksi siitä

miten naurettava ajatukseni on: niin kuin voisin uskoa

että tässä kohdin kirjataan toiveita.

”Mitä minulla on taivaassa tekemistä?”

(Sitaatti: Kari Aronpuron Vaarin fragmentit   http://suomionruno.wixsite.com/suomionruno 2.10.2017)