Paarlahden leveydeltä

KIRJAVA VUOSI 2018 Kohta henkitoreissaan oleva vuosi on ollut minulle kirjava. Siihen on mahtunut valoa Ja varjoa, auringonpaistetta ja onneksi myös kunnon rospuuttokeliä. Vuosi on ollut kirjava myös sikäli, että sen kuluessa on ilmoille putkahtanut viisi kädenjälkeäni kantavaa julkaisua. Tässä ne tulevat jonossa kuin köyhän tulon porsaat: Meidän Luther. Mäntässä armon vuonna 2017 tapahtuva paikoin piittaamaton vaellus reformaation mainingeissa. Mänttä-Vilppulan seurakunta 2018. Meidän Luther on minulle ilon ja surun lapsi. Sitä oli mukava kirjoittaa ja ajoittain projekti vei todella mukanaan. Suru kasvaa siitä, että alun perin oltiin tekemässä esitettävää draamaa. Yhtäkkiä projektia ei vain ollut enää olemassa, eikä asia tainnut kovin pontaa siinä vaiheessa kiinnostaakaan. Iloitsen siitä, että Mänttä-Vilppulan seurakunta alkuperäisen puheen mukaisesti kustansi teoksen painettuna kirjana toukokuussa 2018. Samalla toivon, että kenenkään käytännössä vapaaehtoisty

”JUST THE MINUTE, JEESUS” - KIRKKOVUOSI SIIVILLÄ Ensimmäinen adventtisunnuntai eli kirkollinen vuoden aloitus asettui tämän vuoden kalenterissa joulukuun toiselle. Sain lokakuussa hyppysiini Risto Kormilaisen teoksen Runopostilla (Väyläkirjat 2018). Kun sen alaotsikko on Kirkkovuosi runon siivin , ajatuksenani oli lukea kirjan ajankulun tahtiin ja pyhänseutu kerrallaan. En malttanut. Päätin kuljeskella vähän virran syrjässä ja luin kirjan loppuun jo kirkkovuoden vaihdetta odotellessani. Uskon kyllä palaavani Kormilaisen tekstien ääreen vielä monesti. Kirja sopii jo pienen kokonsa puolesta odottelemaan johonkin pöydänkulmalle sen luentaan poimivaa kättä. Luonnehdin Runopostillaa salakavalan viisaaksi kirjaksi. Sitä voi lukea hartauskirjana, jonka ilmaisu on yleisilmeeltään jotenkin turvallinen ja sovinnaisen rajoja rynkyttämätön. Ja sitten yhtäkkiä jonkin runon yksittäinen lause välähtää kirkkaana ja jää loppupäiväksi rohkaisemaan – tai vaivaamaan. Vähän sama

PATAÄSSÄLIPPU SALKOON  JA TUULTA PÄIN   ”Kysymys on siitä, että jotkin asiat lähtevät vain Motörheadilla.” On aika nostaa pataässälippu salkoon. En ole heittäytynyt porilaisen jääkiekkojoukkueen kannattajaksi. Kysymys on siitä, että jotkin asiat lähtevät vain Motörheadilla. Ollessani aivoverenvuotoni jälkeen laitoskuntoutusjaksolla, sain luettavakseni artikkelin, jossa kerrottiin musiikin aivojen kuntoutumista edistävästä vaikutuksesta. Nimenomaan itselle mieluisan ja itse valitun musiikin. Myös kirjailija-toimittaja Minna Lindgren määräsi minulle musiikin kuuntelemista lähettämässään rohkaisevassa viestissä. Niinpä elvytin itseäni useana päivänä kuuntelemalla Rolling Stonesia ja Bob Segeriä . Välillä minut tultiin repimään kuntosalille polkemaan pyörää ja vähän treenaamaan loitontajia. Samalla minut altistettiin ties mille espanjankieliselle huuliomusakille, joka lähinnä rohkaisi vatsaani tyhjentymään yläteitse. Kysyin, kauanko minun pitää kuunnella Roll

  HÄRSKI, ARVAAMATON,  ASIATON JA POLIITTINEN  YKSITYISETSIVÄN LASKU JA MUITA MARRASKUUN ASIOITA   ”Jeah! Jesus just left Chicago”. Naputtelen ZZ Topia lainailevan messenger-viestin ja sysään sen matkaan turkulaiselle kustantaja ja kirjailija Juri Nummelinille . Hänen vastauksensa on leveästi virnistävä naama. Asia kaivannee jotakin taustoittamista.  Kansi: J.T. Lindroos Kysymys on Nummelinin syyskuussa ilmestyneestä romaanista Yksityisetsivä (Kustantamo Helmivyö). Se on itselleni tärkeimpiä ellei tärkein tähän mennessä täna vuonna  ilmestyneistä teoksista. Seikalla ei ole ensi kädessä mitään tekemistä kirjan sisällön kanssa, johon siihenkin kyllä katsahdan ennen kuin panen tähän tekstiin viimeisen pisteen. Kirjoitin syyskuisessa bloggauksessani siihensaakkaisen elämäni tärkeimmästä valokuvasta. Yksityisetsivän merkittävyys minulle on saman puun versoja.  ”Tätä testiäni ei kylläkään mainita potilasasiakirjoissa.” Kuullessani Yksityi