Siirry pääsisältöön



TAAS ON KEVÄTTALVI

eli liptonoinnin loppu


”Kirjoitan tätä tammikuisena pakkaslauantaina ja kuulen tuhon alkusoittoa.” Sitaatti ei ole rakkaasta päiväkirjastani, vaan Nils Aslak Peltosen novellista Varjo Väyrysen yllä, joka muodostaa osan Juri Nummelinin toimittamasta herkullisesta tekstinipusta  On suurten muinaisten aika  (2, täydennetty laitos Kustantamo Helmivyö 2018). Kirja on virkistävää luettavaa, jos tuntee viime vuosikymmenten suomalaista politiikkaa ja amerikkalaisen  H.P. Lovecraftin (1890-1937) tuotannosta kumpuavaa kauhuperinnettä. Ynnä ymmärtää vinon huumorin päälle.




Ei ole tammikuu eikä lauantai, mutta kuulostelen tuhon alkusoittoa. Niin kuin jo entisaikaiset peipohjalaiset tiesivät, kevättä kynttelistä. Tämä ei tiedä helppoja aikoja itseni kaltaiselle syksyn rakastajalle.

Tästä aiheesta ei tämän enempää.

”Antaa olla.”

Laiselleni keski-ikäiselle muumiolle riittää jatkuvasti  uutta ihmeteltävää  suomen nykyissanastossa. Menneellä viikolla opin sanan, jota en muista aikaisemmin kuulleeni. Liptonointi. Sen käyttäjä viittasi sillä siihen, että jos joku kysyy facebook-ryhmässä ihmisiltä, mistä kahvista he pitävät, jonkin kokoinen kourallinen kanssasomettajia kiiruhtaa kertomaan, että eivät lainkaan juo kahvia, vaan lipittävät teetä.





Käsi sydämelle, olenko joskus itse syyllistynyt samaan. Olen tainnut johonkin kissajuttuun kommentoida jotain, mikä menee teepussimeiningin nimiin. Johonkin muuhunkin olen puuttunut.




Joku ehdotti hiljattain päivää, jolloin kukaan ei kommentoi toisen facebook-päivityksiin mitään. Moderoituna ajatus ei ole minusta hullumpi. Omassa nokkeluudessani tai lukeneisuudessani on harvakseltaan mitään yleisesti kiinnostavaa.




Taas on kevättalvi. Antaa olla. Nauttikoot ihmiset loistavista hangista, jos niitä näkökenttään ilmaantuu. Voimaantukoot  lisääntyvästä valosta. Minä voin mennä kellariin ja kirjoittaa noiria. Eri asia, jos keskustellaan siitä, miten koemme kevään tai puhutaan siitä, että tietty vuodenaika on vaikea. Siis keskustellaan, ei liptonoida.








En pannut tähän kuvitukseksi kuivuneita teepusseja. Jätän tea partyt bostonilaisille. Sen sijaan olen lätkinyt näkösälle otoksia valoisasta Mäntänstä kolmen vuoden takaa. Ne on toki otettu hautausmaalta. Silloinkin oli kevättalvi.

”Tästä aiheesta ei tämän enempää.”

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää