Siirry pääsisältöön



TAAS ON KEVÄTTALVI

eli liptonoinnin loppu


”Kirjoitan tätä tammikuisena pakkaslauantaina ja kuulen tuhon alkusoittoa.” Sitaatti ei ole rakkaasta päiväkirjastani, vaan Nils Aslak Peltosen novellista Varjo Väyrysen yllä, joka muodostaa osan Juri Nummelinin toimittamasta herkullisesta tekstinipusta  On suurten muinaisten aika  (2, täydennetty laitos Kustantamo Helmivyö 2018). Kirja on virkistävää luettavaa, jos tuntee viime vuosikymmenten suomalaista politiikkaa ja amerikkalaisen  H.P. Lovecraftin (1890-1937) tuotannosta kumpuavaa kauhuperinnettä. Ynnä ymmärtää vinon huumorin päälle.




Ei ole tammikuu eikä lauantai, mutta kuulostelen tuhon alkusoittoa. Niin kuin jo entisaikaiset peipohjalaiset tiesivät, kevättä kynttelistä. Tämä ei tiedä helppoja aikoja itseni kaltaiselle syksyn rakastajalle.

Tästä aiheesta ei tämän enempää.

”Antaa olla.”

Laiselleni keski-ikäiselle muumiolle riittää jatkuvasti  uutta ihmeteltävää  suomen nykyissanastossa. Menneellä viikolla opin sanan, jota en muista aikaisemmin kuulleeni. Liptonointi. Sen käyttäjä viittasi sillä siihen, että jos joku kysyy facebook-ryhmässä ihmisiltä, mistä kahvista he pitävät, jonkin kokoinen kourallinen kanssasomettajia kiiruhtaa kertomaan, että eivät lainkaan juo kahvia, vaan lipittävät teetä.





Käsi sydämelle, olenko joskus itse syyllistynyt samaan. Olen tainnut johonkin kissajuttuun kommentoida jotain, mikä menee teepussimeiningin nimiin. Johonkin muuhunkin olen puuttunut.




Joku ehdotti hiljattain päivää, jolloin kukaan ei kommentoi toisen facebook-päivityksiin mitään. Moderoituna ajatus ei ole minusta hullumpi. Omassa nokkeluudessani tai lukeneisuudessani on harvakseltaan mitään yleisesti kiinnostavaa.




Taas on kevättalvi. Antaa olla. Nauttikoot ihmiset loistavista hangista, jos niitä näkökenttään ilmaantuu. Voimaantukoot  lisääntyvästä valosta. Minä voin mennä kellariin ja kirjoittaa noiria. Eri asia, jos keskustellaan siitä, miten koemme kevään tai puhutaan siitä, että tietty vuodenaika on vaikea. Siis keskustellaan, ei liptonoida.








En pannut tähän kuvitukseksi kuivuneita teepusseja. Jätän tea partyt bostonilaisille. Sen sijaan olen lätkinyt näkösälle otoksia valoisasta Mäntänstä kolmen vuoden takaa. Ne on toki otettu hautausmaalta. Silloinkin oli kevättalvi.

”Tästä aiheesta ei tämän enempää.”

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää