Siirry pääsisältöön

PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ?



Mestiksestä ei voi nousta, mutta siitä voi pudota. Jälkimmäisen ominaisuutensa  vuoksi se muistuttaa kilpaiurheilua huomattavasti enemmän kuin lajin suomalainen ykköstaso eli Liiga.”


Penkkiurheilija punnertaa kohti kevättä. Jääkiekkokausi huipentuu pudotuspeleihin ja jonkin porukan mestaruusjuhliin. Sen jälkeen päästään varsinaiseen asiaan: kotimaiset jalkapallosarjat pyörähtävät käyntiin.


                            


Keuruulla pelataan jo mitaleista. Kyseessä on Mestis, suomalaisen jääkiekkoilun toiseksi korkein sarjataso. Mestiksestä  ei voi nousta, mutta siitä voi pudota. Jälkimmäisen ominaisuutensa vuoksi se muistuttaa kilpaiurheilua huomattavasti enemmän kuin lajin suomalainen ykköstaso eli Liiga.


Syy todennäköiseen lähtemättömyyteeni on yksinkertaisesti se, että pudotuspeleistä ei tiedä, koska ne loppuvat.”


Urheilu on parasta paikan päällä. Näin sanotaan ja yleensä se on totta. Ihan aina ei. Maanantaina mietin tarkkaan lähdenkö hallille. Luultvasti en, vaikka mieleni tekisi - seuransinhan sielä kauden aikana liki kaikki KeuPaHT:n kotiottelut.  Syynä ei ole se, että Keuruun hallissa saattaa nyt joutua yleisöpaljouden takia seisomaan. Kestän myös karut olosuhteet, kuten olemattoman lämpötilan. Makkaroiden ei ole väliä, sillä en nykyään syö niitä erätauolla.


Syy todennäköiseen lähtemättömyyteeni on yksinkertaisesti se, että pudotuspeleistä ei tiedä, koska ne loppuvat. Jokerit ja TsSKA pelasivat Moskovassa 142 minuuttia. KeuPaHT ja LeKi tahkosivat Meskiksen puolivälierävaiheessa yhtä ottelua runsaat 97 minuuttia. Tällainen käy perjantaina tai lauantaina, mutta ei maanantaina, kun seuraavana aamuna on lähdettävä kello 6.22. Vilppulan rautatieasemalle ja sen kautta töihin.

Peli menee pitkäksi riippumatta siitä, katsonko sitä hallin katsomossa vai kotisohvallani. Jälkimmäisestä on kuitenkin lyhyempi matka pehkuihin ja kynnys kuunnella järjen ääntä on muutenkin matalampi kuin paikan päällä erikseen maksetussa ottelussa.


Jalkapallo-ottelusta tiedän suunnilleen, koska se viimeistään loppuu. Se tosin ei ole syy, joka tekee lajista minulle niin paljon jääkiekkoa mieluisamman.”


Olisiko kuitenkin järkevää pelata myös pudotuspelit samalla systeemillä kuin runkosarjaottelut eli pelin ollessa summerin soidessa tasan, pelattaisiin viiden minuutin jatkoaika ja sen päälle ammuttaisiin tarvittaessa voittolaukauskisa. Sitten päästäisiin kotimatkalle. Jatkoaikakäytäntö on urheilullisesti hieman kulmikas, sen myönnän. Jo sen takia, että se pelataan kolmella kolea vastaan ja jääkiekko on tarkoitettu pelattavaksi viiden pelaajan kentällisillä. Miten olisi ranskalainen käytäntö kymmenen minuutin jatkoineen?

Maksoin muuten tänään Tammelan Voiman jäsenmaksun. Tampere on punainen.”


Eiväthän nämä asiat minun pohdinnoistani mihinkään hetku. Mutta olenpahan kuitenkin sitä yleisöä, jota varten hommaa loppujen lopuksi tehdään. Töissä arvostan sitä, että kokouksille ilmoitetaaan paitsi alkamis- myös päättymisajankohta. Huomaan haikailevani saman käytännön perään myös urheilukatsomossa.



Jalkapallo-ottelusta tiedän suunnilleen, koska se viimeistään loppuu. Se tosin ei ole syy, joka tekee lajista minulle niin paljon jääkiekkoa mieluisamman. Maksoin muuten tänään Tammelan Voiman jäsenmaksun. Tampere on punainen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä