ON ONNELLISTA

Kävin ristiäisissä vanhalla kotipaikkakunnallani. Maisema oli muuttunut kovasti sitten edellisen käyntini, mutta kone ohjasi minut sujuvasti oikean talon kulmalle. Ennen vanhaan kaikki ei ollut paremmin.

”Sairaalapapille tekee hyvää olla joskus tilanteissa, joiden lähtökohtana ei ole jokin ongelma tai peräti katastrofi. Kun on ihan reilua iloa. Että muistaa, että elämä ei ihan kaiken aikaa kuseta jakamatta pottia.”

Toimitimme kasteen ulkosalla lauantai-iltapäivän lämmössä.  Ihastelimme lasta, lauloimme Suojelusenkelin ja hienoja sanoja Luojan töitten ainutlaatuisuudesta. En puhu omista jorinoistani. 

 Tämän päälle söimme ja kahvittelimme. Puhuimme jalkapallosta, musiikista, kesän kuumuudesta ja monesta muusta. Elämän hyvyys oli läsnä. 

Pappi juo nyt kahvia ja antaa ajan kulua.

En kuullut kenenkään siteeraavan Hectorin sanoja siitä, miten pappi sai taas kahvia juodakseen. Sen sijaan vaihdoimme talon isännän kanssa muutaman ajatuksen Lumi teki enkelin eteiseen –laulun sanojen syvyydestä. Sen tähtäinhän on aivan toisaalla kuin kahvin kittaamisessa saati papista vitsailemisessa.

Olin samassa talossa perhejuhlissa jo 17 vuotta sitten. Yhteinen historia näitten ihmisten kanssa ulottuu vielä kauemmas, kolmenkymmenen vuoden pyykille. Kukaan ei kuitenkaan kommentoinut ääneen, että painan enemmän kuin nuorena. Viimeksi perjantaina eräs ihminen kertoi minulle toisen työtehtävän yhteydessä, että olen lihavampi kuin parikymmentä vuotta sitten. Luulikohan hän, että en tiedä sitä? Teki mieli vastata, että eivät vuodet sinuakaan ole ihan rauhaan jättäneet. En vastannut - ehkä olisi pitänyt.

En käynyt näissä juhlissa itseni takia. Sellainen tulokulma ei oikein ole hyväksi papin töissä. Päivä oli hikinen ja lopulta aika pitkä, mutta virkistävä. Sairaalapapille tekee hyvää olla joskus tilanteissa, joiden lähtökohtana ei ole jokin ongelma tai peräti katastrofi. Kun on ihan reilua iloa. Että muistaa, että elämä ei ihan kaiken aikaa kuseta jakamatta pottia.

”Kolmekymmentä vuotta sitten olimme nuoria kaikki, tai ainakin nuorempia kuin nyt. Osaa väestä ei ollut olemassa edes piirustuksina. Vuodet kierivät, me niiden mukana.”

17 vuotta sitten samassa talossa juhlittiin edellisen sukupolven kastejuhlaa – ei sentään nyt kastetun lapsen äidin, vaan enon. Kolmekymmentä vuotta sitten olimme nuoria kaikki, tai ainakin nuorempia kuin nyt. Osaa väestä ei ollut olemassa edes piirustuksina. Vuodet kierivät, me niiden mukana.

Eine Joutsijoki kirjoittaa kokoelmassaan Pimeä tulee lasin lävitse (Kaarinan kaupunki 1995):

                    

”On onnellista

  että taloni seinät rapistuvat.”

Runoilija sanoo jotakin, mikä avaa oven onnellisuuden ja levollisuuden puutarhaan.

Vaikka heinäkuiselle kodin pihamaalle.

Sunnuntai. On onnellista. Pappi juo nyt kahvia ja antaa ajan kulua.