Siirry pääsisältöön

PYHÄAAMUN RAUHA, DIXIE ROCK


Sunnuntai. Olen mennyt kesästä ja kuumasta huolimatta kohtalaisen aikaisin levolle. Normaalit ihmiset eivät liiku klo 24-6, totesi kotikaupunkini virkamies muutama vuosi sitten, kun haettiin perusteita sammuttaa kylän katuvalot yön tunneiksi. Olen tainnut kyllä rikkoa tätä normia aivan äskettäin. Luultavasti olen pyöriskellyt unissani ja muistelen käyneeni aamuyöllä kusella.

”Kirkonkellot. Yleensä ne eivät kuulu meille asti. Nyt kuuluvat. Suomi on hissukseen kiinni ja ikkuna auki.”

Mutta asiaan. Herään oikeasti kello yhdeksän. Korvissani soi. Kirkonkellot. Yleensä ne eivät kuulu meille asti. Nyt kuuluvat. Suomi on hissukseen kiinni ja ikkuna auki.

Kuuntelen kumahduksia. Tuttuja ovat. Muistuttelevat ihmisiä, että kirkonmenot alkavat tunnin päästä.



Annan niiden soida, eivätkä ne minun antamisiani tietenkään kysykään. Annan itseni pysyä vaakatasossa mahapuoli taivaaseen päin. Huomaan kaivavani liki huomaamattomasti jotakin perustetta loikoilulleni. Olin eilen hautajaisissa. Hyvissä hautajaisissa.   Ensi pyhäksi keksin uudet syyt.

”Koen edelleen olevani Jumalan kanssa läheisissä väleissä, mutta ehkä hyvinkin toisin kuin viisitoista vuotta sitten.”

Olen iässä, jossa kanttini on kasvanut myöntämään, että työ sairaalapappina jättää minuun jälkensä. Yksi niistä on se, että en aina kaipaa vapaa-ajallani toisten ihmisten pariin. En tänäkään aamuna. Ja uskallan sanoa, että jumalanpalvelus muistuttaa minua sen verran arkityöstäni, että se ei juuri nyt ole tapani rakentua. Olen tässä ehkä kuin kirjailija Pekka Kejonen, joka Hotelli Huminan lauluissa (Otava 1972) noituu kirjastoautoa, joka ilmestyy sairaalan pihalle muistuttamaan häntä ammatistaan.

Niin. Koen edelleen olevani Jumalan kanssa läheisissä väleissä, mutta ehkä hyvinkin toisin kuin viisitoista vuotta sitten.

Sen sijaan, että nousisi, tämä Luojan perhospää rikkoo itseään kahlitsevaa kesäisen epäluovuuden periaatetta  ja laatii runon. Ei sentään kirjoita lakanaan.

Kirkonkellot.
Pyhäaamun rauha
antaa niiden tulla kaupungin yli
 ja kiivetä hellekesän jäljiltä
auki jääneestä ikkunastani.

Joka lyönnissä muisto,
sen preesens, mikä oli.
Dixie rock.

Tutusti ne kajahtelevat.  Toivottavasti monelle rohkaisua ja lohtua. Minullekin, juuri nyt soidessaan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää