TIETOKIRJAILIJAN LOPUT

”Näin on tullut valmiiksi kolmen julkaisun sarja. Siihen meni itse asiassa aika tarkalleen viisi vuotta. Siinä työssä on niin kuin hyvässä musiikissa tauoilla ollut oma merkityksensä.” 

Istun nojatuoliin ja revin paketin auki. 

Jännittävää. Aina yhtä jännittävää.

 

Käsissäni on isäni Jouni Paarlahden (s. 1936) sanoittamista ja säveltämistä lauluista koottu nippu Pihkan tuoksu ja toukat ja kesä. Tietokirjailijan loput.   Olen toimittanut sen painokuntoon lomatöinäni  ja siinä se nyt on. Ihan kelvollisen oloisena. Viisi laulua, yksi aikaisemmin julkaisematon isäni runo, saatesanat ja parin draaman kaaren siltapalkeiksi mukaan ujuttamaani omaa runoani. 24 sivua – painotekniikka pelaa tunnetusti neljän jakolaskulla.  Näin on tullut valmiiksi kolmen julkaisun sarja. Siihen meni itse asiassa aika tarkalleen viisi vuotta. Siinä työssä on niin kuin hyvässä musiikissa tauoilla ollut oma merkityksensä.

”Hetkinä, jolloin työn paine väistyi jonkin toisenlaisen tieltä ammattikirjoittajan kynästä irtosi iso kasa runoja.”

Isäni on koulutukseltaan maantieteilijä ja biologi. Päivätyönsä hän teki koulumaailmassa Janakkalassa (1961–1968) ja Tampereella (1968–2000). Tampereella hän toimi kolme vuosikymmentä rehtorina, ensin Tampereen tyttölyseossa (vuodesta 1974 Hämeenpuiston yhteislyseo) ja sittemmin Tampereen klassillisessa lukiossa (1976–2000).  Päätoimensa ohessa  hän teki mittavan uran tietokirjailijana eli omien alojensa eli biologan ja maantiedon  oppikirjojen tekijänä, kustantajina Kirjayhtymä ja Weilin+Göös. Vuonna 1992 hänen yhdessä Ismo Nuujan, Risto Palokankaan ja Risto Hamarin kanssa tekemä Kestävä tulevaisuus. Ympäristöopas (Weilin+Göös) oli yksi kuudesta Tieto-Finlandian saajaksi ehdolle asetetusta teoksesta. Eläkepäivien työnä syntyi teos Myrkkykasvit (WSOY 2005).

 

Kansi: Heikki Vesterinen

 

Hetkinä, jolloin työn paine väistyi jonkin toisenlaisen tieltä ammattikirjoittajan kynästä irtosi iso kasa runoja. Niistä  toimittamani kokoelma Niin minä maa sinua rakastin ilmestyi vuonna 2014. Lisää niitä ilmestyi niin ikään toimittamassani  teoksessa Palstakirja, alaotsikolla Neljän polven istutuksia (2016). Kirja juhlisti ilmestyessään isäni 80-vuotispäiviä ja siihen sisältyi paitsi hänen myös minun, tyttäreni Pilvi Laurikan ja vaarini Yrjö Paarlahden kynänjälkiä. 

Isäni on ikänsä ollut myös musiikkimies. Hän on laulanut mm. helsinkiläisessä Ylioppilaskunnan laulajissa ja tamperelaisissa Händel-kuorossa sekä kamarikuoro Caménassa, jota oli itse myös perustamassa.  Caména on levyttänyt joitakin Jouni Paarlahden tekstejä, mm. Olli Vehkavaaran säveltämän Jumalan tulet.

 ”Kehtaan sanoa, että nämä ovat hyviä. Talteen poimimisen arvoisia. Vanha roisto on ollut kova tekijä.”  

Ei ole näin ollen ihme, että mielen matkoilla yön selässä syntyi sanojen lisäksi myös säveliä ja sitä mukaa lauluja. Ne ovat siis nyt tässä uusimmassa julkaisussa. Ne on myös tallennettu levylle – se oli hanke, jonka sivutuotteena Pihkan tuoksu ja toukat ja kesä  oikeastaan syntyi.  Olin ollut hämärästi tietoinen laulujen olemassaolosta, mutta oikeastaan ensimmäisen kerran ne astuivat ovestani yhtenä sunnuntai-iltapäivänä ei niin kauan sitten, kun istuin pyhäpäivää niiden tekijän olohuoneessa Tampereen Kaukajärvellä. Istuin ja kuuntelin hänen vaimonsa Elina Laaksin soittaessa ja laulaessa näitä lauluja. 

   

Astuivat ja lumosivat. Kehtaan sanoa, että nämä ovat hyviä. Talteen poimimisen arvoisia. Vanha roisto on ollut kova tekijä.

Jouni Paarlahti on ollut maantieteilijä ja biologi, rector magnificus, tietokirjailija ja musiikkimies. Minun kannaltani merkittävintä on kuitenkin ollut se, että hän on isäni. Toimittaessani edellä mainittua runokokoelmaa Niin minä maa sinua rakastin, tein jotensakin huikeaa matkaa isäni maailmaan ja ajatuksiin. Useamman kerran jouduin nousemaan koneeltani kesken työskentelyn, kävelemään kierroksia olohuoneessa, ottamaan kahvia ja kuuntelemaan Lynyrd Skynyrdiä Free Birdin verran kasatakseni pääni järjestykseen. Näiden laulujen ääressä tämä matka on jatkunut.

Pihkan tuoksun ja toukkien ja kesän ääressä olen kuunnellut lisää Lynyrd Skynyrdiä. 

Jouni Paarlahti Kuorevedellä kesällä 2015

         

”Kun elämän ehtoota kelloni käyvät, viimeiset virstat on jäljellä vain, kai tapa on tarkistaa jalkojen jäljet,  katsella taakse mit aittoihin sain!” Näin runoilija kirjoittaa laulussaan Luonnonvalssi. Huokaisen. Oma mieli on tässä kohtaa lähes pohjattoman haikea. Isäni elämä jatkuu ja edessä voi olla monta mielekästä hetkeä, mutta kirjoittamiset on kirjoitettu. Tässä ovat tietokirjailijan loput. Se kourii ja tekee sen syvältä. Samalla olo on kiitollisen ihmisen oloa: on ollut hienoa työstää näitä kokoelmia, koota tärkeää talteen. Olen kiitollinen myös niille ihmiskunnan neropateille, jotka ovat olleet edistämässä nykytekniikkaa siihen mittaan, että julkaisuja voi tehdä pienin kustannuksin ja painamatta viittäsataa kappaletta varastoon. Ja luotan siihen, että tekstit löytävät niiden luo, jotka ne haluavat. 

”Lähelle on monesti vaikea nähdä tarkasti tai sitten ei edes halua.”

Ja hymähdän itselleni. Kesti aika kauan ennen kuin kiinnostuin isäni teksteistä. Vielä vuonna 2009 häneltä saamani kierrevihkollinen lyriikkaa keräsi pitkään pölyä työhuoneeni hyllyssä. Lähelle on monesti vaikea nähdä tarkasti tai sitten ei edes halua. Omat aikaansaannokseni tuskin kiinnostavat omia lapsiani pas…palaneen puupennin vertaa. Niin se menee ja ehkä sen pitääkin mennä. On vielä aika, että minun tulee olla kiinnostunut heidän väitöskirjoistaan, diplomitöistään ja mitä nyt sitten väsäävätkään. 

Sitten joskus asiat ehkä kääntyvät toisiksi. Niin elämän kanssa monin kohdin käy.