Siirry pääsisältöön

NUORENA MIEHENÄ VIATTOMASSA AJASSA

”Tervehdin itseäni väliin vaikealukuisin sanoin vuosikymmenten yli. ”
Selvittelin tavaroita entisessä huoneessani lapsuudenkodissani.
Sormiini sattui karmealla käsialalla kirjoitettu päiväkirja vuodelta 1981.

Kaksi matkaa, pitempi ja lyhyempi. Tottahan minä ne muistan.
Ensimäinen reissu oli kesän 1981 interrail-matka Tampereelta Tangeriin ja joinkin mutkin takaisin. Kahden nuoren miehen eli minun ja ystäväni Juhan surffaus läpi silloisen Euroopan. Ilman kännykkää ja luottokorttia. Kuvat tallentuivat diafilmille ja niitä kertyi nykyisen digimittapuun mukaan vähän. Taskussa oli lista osoitteista, joihin piti lähettää postikortti ja nahoissa luja luottamus elämään.
Elettiin viatonta aikaa. Lissabonin asemalla minulle tarjottiin elämäni ensimmäisen kerran ostettavaksi huumeita. Ehkä vanhempani olivat saaneet ajettua jotakin oppia  päähäni, vaikka yleisesti ottaen heidän kasvatustouhuamisensa oli suhteeni sangen tehotonta – kaupat jäivät tekemättä. Urho Kekkonen oli Suomen presidentti.
Ja ihan totta: kirjoitin päiväkirjaa, käsin. Harrastin samaa vielä matkoillani Yhdysvaltoihin (1984), Kreikkaan (1985) ja Ranskan kautta Irlantiin (1987). Sittemmin olen kirjannut muistiin lähinnä runojen aihioita. Enempää ei viitsi, tulee rakko sormeen eikä nykyään enää osaa ilman konetta.
”Tämä on tiiseri. Saatte todennäköisesti kuulla näistä tarinoista tuonnempana lisää.”
Toinen kuin bonukseksi tähän päiväkirjaan raapaisemani raportti on toukokuulta 1982, jolloin olimme nykyisen vaimoni kanssa seuramatkalla Leningradissa. Sinne mentiin bussikyydillä. Meitä taisi olla noin kuusi ihmistä selvänä, kun matkaan lähdettiin Tampereen Vanhan kirkon edestä. Kuski ja matkanjohtaja kuuluivat onneksi tähän joukkoon.
Eletiin viatonta aikaa. Saimme kahdelta nuorukaiselta pimeän taksikyydin Leningradin keskustasta vähän syrjemmällä olleeseen hotelliimme. En kokeilisi samaa tämän päivän Pietarissa. Lada kulki. Leonid Brezhnev johti Neuvostoliittoa.
Lueskelin kirjoittamaani, moni asia palautui mieleen. Hymyilin. Tervehdin itseäni väliin vaikealukuisin sanoin vuosikymmenten yli.

En kirjoita tästä sen enempää. Tämä on tiiseri. Saatte todennäköisesti kuulla näistä tarinoista  tuonnempana lisää. Pääni kehittää ideoita myös lauantaisin.
”Ihan hyvä aihio. God makes no junk. ”
Tunnistin kirjoittajan. Minähän se. Ja tein sen ihastuttavan havainnon, etä pidin tästä täysi-ikäisyyden kynnyksellä hampparoivasta sällistä. Ihan hyvä aihio. God makes no junk.

5.6.1981 tämä ajatusten Kokemäenjoki on kirjannut vissin havainnon: ”On kiva puhua englantia silloin, kun sitä ymmärtää” - ja jatkanut hetimiten kohti elämän mysteerin luita ja ytimiä: ”Onkohan Espanjassa yhtään blondia?”
Uusia ratapäiväkirjoja syntyy. Uudet mietteet odottavat kirjaamista. Jos sydän lyö ja junat kulkevat.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää