VAILLA PORSAAN ETUA

Suuri osa joululauluista on tehty kesällä. Minäkin kirjoitan nyt siis vuodenvaihteesta. Paitsi, että en kirjoita nyt. Siivotessani kaappiani vastaan tuli teksti, joka on julkaistu Mäntän seudun paikallisaviisissa eli  KMV-lehdessä 30.12.1994:

”Mutta kyllä hän on itse asiassa aika oleellisia asioita tiennyt, vaikka ei ole oikeasti tiennytkään.”

"Ihmiseltä puuttuu porsaan etu – tietämättömyys omasta kuolevaisuudestaan. suvun n okkamies Big Daddy toteaa näin Tennessee Williamsin näytelmässä Kissa kuumalla katolla. Sattuva sanominen näin vuotuisten kinkkukarnevaalien ja vuodenvaihteen aikoihin.

Kaiken lisäksi Big Daddyn ajatus on ilmeisen tosi. Uuden vuosiluvun kirjoittamista opetellessaan joutuu toteamaan, että päivät kuluvat. Kello voi pysähtyä, mutta aika ei. Mick Jagger ja Keith Richards toteavat vuonna 1974 levytetyssä kappaleessaan Time Waits For No-one, että aika ei odota ketään. Sillä ei ole suosikkeja, eikä se tule odottamaan minua.

Mutta ei ajan tarvitsekaan odottaa. Se on tarkoitettu kulumaan, niin kuin elämä elettäväksi. Jokainen alkava vuosi tuo myös uudet mahdollisuudet muun muassa siksi, että minulla on käytettävissäni sellaista elämänkokemusta ja viisautta, jota minulla ei vielä vuosi sitten ollut. Vanhatestamentillinen ajatus, että ikääntyminen merkitsee monesti myös viisastumista, on tosi sekin.

Uusi vuosi otetaan tänäkin vuonna Vilppulan kirkossa vastaan kellojen soitolla ja Jumala ompi linnamme –virrellä. Vasken kuminassa ja virren vakaissa värssyissä voimme me – porsaan etua vailla olevat – kuulla viestin: aika on Jumalan aikaa. Aikaraudat raksuttavat, mutta Jumala odottaa. Epämääräisen onnentoivottelun asemesta kellot saavat soida ilmoille uudenvuodenpäivän profetia sanoja Jesafan kirjasta: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

” Viisaushan se on, mikä elämän 

mittaan kasvaa, jos hyvin käy.”

Näin kirjoitti Vilppulan seurakunnan kappalainen Teemu Paarlahti, jolla oli ikää 31 vuotta. Kun olen viimeisen vuoden aikana joutunut käymään sen sorttisella piknikillä ällitällien ihmemaassa, että en ihan ensimmäiseksi  toivo vastaavaa reissua kenellekään kanssaihmiselleni, tulen hymähtäneeksi nuoremman minäni sanailulle:  ” Jokainen alkava vuosi tuo myös uudet mahdollisuudet muun muassa siksi, että minulla on käytettävissäni sellaista elämänkokemusta ja viisautta, jota minulla ei vielä vuosi sitten ollut.” Joopa. Mutta kyllä hän on itse asiassa aika oleellisia asioita tiennyt, vaikka ei ole oikeasti tiennytkään. Lähinnä luullut tietävänsä. Viisaushan se on, mikä elämän mittaan kasvaa, jos hyvin käy. Katkeruus ei viisastuta. Minä uskon viisastuneeni viimeisen vuoden aikana, ja sen karttuneen pääoman kanssa katselen elämän seuraavia kierroksia kohti. Kysymys on kai siitä, minkä lapsenlapseni toinen isoisä, sydänkirugi ja professori, kiteytti tieteentekijän tarkkuudella: adaptaatiosta eli väljästi kansankielistettynä sopeutumisesta ja suuntautumisesta. Sitä myöten sitten toivosta.

Palakoot toivon kynttilät myös kesän valossa.