Siirry pääsisältöön

VIELÄ TÄMÄN JOKU NAUTTII



"Siinä on jotakin enteilevää."




         Järvellä kuluvat vuodet.
         Lokit kirkuvat ja tuuli nukkuu poissa.
        Moottorin jyrinän yli
        onnelliset ihmiset huutavat toisilleen.
       Vihreä soutuvene keinuu mainingissa,
       saaren rannassa mies voi pahoin heinikkoon.

       Tämä on viimeinen kesä
       ennen avioeroa, ensimmäistä humalaa
       tai kuolemaa,
       vielä tämän joku nauttii
       niin kuin nautitaan taivasten valtakunta.

       Etelässä piippu paljastaa kaupungin, 
       nuppineula kartalla
       merkitsee kotia.
       Näen sen tyynenä iltana.






Loppukesässä on oma tunnelmansa. Siinä on jotakin enteilevää. Pahaenteistä tai lupaavaa. Auringonvalossa on toinen väri kuin alkukesästä ja pimeä hiipii iltoihin. Tänään se sai minut kaivamaan esiin runon, joka on kirjoitettu joskus tämän vuosituhannen alussa – viimeistään 2004, koska se julkaistiin alun perin mainitun vuoden kesällä Aamulehden Moro-liitteessä. Sittemmin se päätyi osaksi  kokoelmaani Jäminkipohja Sundae (BoD 2015).






Keurusselältä asuinkaupunkini rantaan  katsottuna piippu merkitsee vielä ainakin tänä elokuuna  kotia. Kohta voi olla toisin, riippuen oikeuden päätöksestä. Seisoo Mäntän lämpövoimalan piippu jatkossa tai ei, tulen jatkossakin näkemään kodin tyynenä iltana. Ihan oikeana rauhana ja omana paikkanani.





On elokuu. Vielä tämän joku nauttii.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää