2019: KIRJAVA VUOSI TÄMÄKIN

”Sitten alan kirjoittaa

 jotain aivan muuta.”

Kirjoitin tässä blogissa 19.12.2018 kirjavasta vuodesta 2018. Muotoilu oli tarkoituksellisen monimerkityksinen, mutta vuonna 2018 julkaisemistani teoksistahan jutussa oli pääosin kysymys. Niitä oli viisi ja päälle vielä yksi kirja, jossa olin mukana rivikirjoittajana. ”Tässä ne tulevat jonossa kuin köyhän tulon porsaat” olivat tuolloin tekemäni listauksen saatesanat. Tänä vuonna talo näyttää köyhtyneen eli jono lyhentyneen. Ehkä niin tai sitten aivan toisin, mutta tässä ovat vuonna 2019 julkaisemani hengentuotteet:

Vain tuuli tyyntyy yöksi. Runoja pysähtymisen syksyltä. Books On Demand 2019.

 Vain tuuli tyyntyy yöksi - Kuusamojärvi elokuussa 2018

Vain tuuli tyyntyy yöksi on runokokoelmistani sikäli erilainen kuin mikään muu, että sitä en ole kirjoittanut vuosia. Lähdin hahmottamaan nippua syyskuussa 2018 alkaessani kammeta itseäni syksyn niukkaan, mutta ihanaan valoon äkkisyvästä silmäkkeestä, johon aivoverenvuoto oli minut sysinyt. Tartuin sanoihin ja kieleen kuin hukkuva kortteenpätkiin ja kirjoitin ollakseni olemassa. Halusin koota kirjaan nimenomaan ja ainoastaan tekstejä toipilasajaltani. Vain tuuli tyyntyy yöksi on tehty runoista, joista varhaisimmat ovat syyskuulta 2018 ja viimeinen piste tammikuulta 2019. Kuusikymmentä kirjausta -  ”Satumaapojan syksy: maaginen ympäriajo noin sadassa päivässä jokirantaan ja palan matkaa takaisin. Näin kuviteltu runomatka.” Runous on aina jollain tavalla samaan aikaan totta ja fiktiota, niin tässäkin. Kokoelma tulee lähelle autofiktiota, mutta viime kädessä äänessä on tietysti kunkin runon puhuja. Lukijan miettiessä, mitä tapahtui todella, runoilija hymyilee jo itsensä seurassa kasvisburgerilla Tammelan torilla.

Näiden runojen kirjoittaminen oli yksi matka jo sellaisenaan. Ensimmäiset versiot olivat huomattavasti lopullisia särmäisempiä. Ihmisen ei ole aina helppo asettua hoidettavaksi ja potilaana tulee helposti sensitiiviseksi asioille, jotka eivät normaalioloissa juuri huojuttele oloa. Esimerkiksi kuntoutuksessani mukana olleet psykologit onnistuivat kyllä kaivamaan minusta monin tavoin pimeän puolen päällimmäiseksi. Matkan varrella vartuin sitten  kiltimmäksi ihmiseksi.

Mutta tuossa se on, näin kuviteltu runomatka. Rakas lapsi.

Vanha 55. Ensimmäinen, toinen ja kolmas matka. Books On Demand 2019.

 Vanha 55 - Tampere Southern Comfort heinäkuussa 2017

Vuosi vaihtui. Runokokoelma tuli valmiiksi, mutta Satumaapojan syksy jatkui. Toipilasvapaatani jatkettiin kesäkuun 2019 loppuun. Puhun toipilasvapaasta, sillä sairausloma on minusta sanana todella epäonnistunut. Ainakaan minä en kokenut millään tavalla olevani lomalla.

Olin vapaa palkkatyöstä ja sitä kautta vapaa täyttämään päiväni muulla tekemisellä. Tartuin alkuvuodesta 2019 projektiin, jota olin hahmotellut kesällä 2018 saatuani näppeihini päiväkirjan, jota olin pitänyt kesällä 1981 harhaillessamme ystäväni kanssa interrailaajina Tukoholman, Tangerin ja Balatonin välillä. Sitä myötä, kun sain käsialastani selvää lähti kehittymään kolmen matkan putki: surffaus 1980-luvun alun Euroopassa, valuminen talvella 2008 Baltian halki Äiti Venäjän syliin ja piknik Teiskontien varteen syksyllä 2018 ja siitä edelleen aivokuntoutujan puolisalaisiin puutarhoihin. Syntyi kirja, jota kirjoittaessani myönnän sekä itkeneeni että nauraneeni. Opiskelin sitä, miten elämässä ei ole pistettä, johon voi palata, vaan jokainen eletty päivä kulkee mukana. Havaitsin myös sen, miten se nuorimies, joka katseli elämää kesällä 1981 paljon mistään tietämättä ja bussikulkuri, joka matkusti Kaliningradiin käydäkseen filosofi Immanuel Kantin haudalla, ne molemmat sällit ovat edelleen osa minua. Sitä äijää, josta entinen esi-ihmiseni totesi keran, että ”kyllä sä Teemu olet sitten hullu mies”.

Tuossa se on, elämänmatkojen paketti. Rakas lapsi.

Totean Vanha 55:n lopussa: ”Sitten alan kirjoittaa jotain aivan muuta.”Kun silmäilen pikku hiljaa valmistumassa olevaa uuden runokokoelmani käsikirjoitusta huomaan, että olen onnistunut pitämään lupaukseni kohtuullisen hyvin. Tämä sillä marginaalimerkinnällä, että jokainen päiväni tosiaan kulkee mukanani. Mutta tuosta vielä tekeillä olevasta pläjäyksestä sitten myöhemmin.

”Pidetään suomalainen kirjallisuus hengissä. Siitä on matkakumppaniksi monelle.”

Vuosi 2019 on ollut kirjava sikälikin, että olen lukenut hirmuisen määrän hyvää ja välillä ei ihan niin briljanttia kirjallisuutta. Joukossa on  useita teoksia, jotka voisi nostaa näkösälle mieleen jääneinä ja merkittävinä. Poimin kuitenkin vain yhden. Se on tamperelaisen Juha Siron romaani Yllämme kaartuva taivas (Like 2019). Lukijaansa vaivaava, ajatuksia herättävä monitasoinen teos – ja itselleni viimeisillä leveyksillään tavattoman armollinen.

Pidetään suomalainen kirjallisuus hengissä. Siitä on matkakumppaniksi monelle.

Paarlahden leveydeltä vaikenee tältä vuodelta tähän.

HYVÄÄ JOULUNAIKAA 

JA TULEVAA VUOTTA

MEILLE KAIKILLE!