KIRJOITTAMISEN AMMATTILAINEN?

”mitään taidetta ei ole kyllä tehty”

 ”Sehän oli ihan kuin jonkun ammattilaisen kirjoittama.”   Sukulaistätini oli takavuosina lukenut paikallisesta lehdestään hartauskirjoitukseni. Tein niitä tuohon aikaan Kirkon tiedotuskeskukselle, jonka kautta ne levisivät halukkaitten julkaisujen käyttöön. Minulle tyypilliseen tapaan olin siinä hommassa siksi, että joku muu ei ehtinyt. Siinäkin.

”Olenko harrastelija vai ammattilainen – ja onko sillä mitään väliä?”

En oikein vieläkään tiedä, tuntuiko sukulaiseni antama palaute hyvältä. Se pomppasi mieleeni hiljan, kun yhdessä sosiaalisen median ryhmässä mietittiin, mitä on kirjoittaa ammatikseen. Olenko harrastelija vai ammattilainen– ja onko sillä mitään väliä?

Olen reilut kolmekymmentä vuotta ollut työssä, jossa olen kirjoittanut paljon. Seurakuntapappina pidin loma-ajat pois lukien viikottain puheita hautajaisissa, ristiäisissä, vihkitoimituksissa ja ties missä kinkereissä. Kirjoitin ne lähes  kaikki etukäteen. Pienissä seurakunnissa sain saarnata kymmeniä kertoja vuodessa. Lisäksi tein lehtikirjoituksia, väsäsin erilaisia tiedotteita ja niin edelleen. Toimitin työnantajalleni muutaman kirjan, kipparoin kerran vuodessa ilmestyvää seurakuntalehteä ja ahkeroin paikallisen joulujulkaisun hyväksi. Käsikirjoitin radio-ohjelmia. Jossain välissä olen tehnyt noin 35 Yleisradion ilta- tai aamuhartautta. Listaaminenkin alkaa ahdistaa.

”Kun minulta on  jälkikäteen pyydetty pitämääni puhetta, olen usein sanonut, että puhetta minulla ei ole, sen pohjaksi kirjoittamani kyllä.”

Suuri osa työssäni tuottamastani tekstistä on päätynyt puhutun pohjaksi. Puhuttu ja kirjoitettu ovat aina kaksi eri asiaa. Kun minulta on jälkikäteen pyydetty pitämääni puhetta, olen usein sanonut, että puhetta minulla ei ole, sen pohjaksi kirjoittamani kyllä. Kovin innostunut en ole ollut vastaamaan pyyntöihin myöntävästi, koska pitämäni puhe on oikeasti valmistunut vasta sitä pitäessäni. Puhuttavaksi tarkoitettua tehdessä joutuu jo kirjoittaessaan miettimään esimerkiksi lauseiden mittaa tarkkaan. Minkä verran puhun yhdellä hengittämisellä? Hyvä konsti on kirjoittaa yhdelle riville vain tuo yksi lause. Fraasi, voisi kai sanoa.

Mutta yhtä kaikki: vaikka en ole missään vaiheessa elättänyt itseäni toimittajan tai kirjailijan työllä (joku harva kai silläkin…), niin työkseni ja ammatikseni olen kirjoittanut useamman vuosikymmenen. Nykyisessä työssäni sairaalapastorina vähentyneessä määrin tosin. Onneksi.

Mieluista. POEM ry:n sanataidenäyttelyssä KMV-lehden tiloissa Mäntässä                    vuoden  2021 ensimmäiset kuukaudet.

Mieluisinta kirjoittamista ovat tietysti olleet omat projektini. Runot, novellit, aforismit – onpa joukossa yksi toisella tekijänimellä väsäämäni pienoisromaanikin. Nytkin alkaa olla yksi käsikirjoitus viimeisiä pisteitä vailla. Sen myötä huomaan löytäneeni tien siihen banaanitasavaltaan, jossa en tiedä, ovatko tekstini runoa vai proosaa. Niin kuin sillä nyt sitten olisi niin väliä. Marginaalissa elää hyvin.

”Koska minun kohdallani ei voi olla kysymys taiteellisesta tasosta, jäljelle jää ammatillinen.”

Mutta mitäpä miettimään monimutkaisesti. Minut on hyväksytty Pirkkalaiskirjailijat ry:n jäseneksi ja sen säännöissä lukee, että jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, ”joka on julkaissut riittävästi alkuperäistä kaunokirjallista tuotantoa ja jota taiteellisen tai ammatillisen tason perusteella voi pitää kirjailijana.” Koska minun kohdallani ei voi olla kysymys taiteellisesta tasosta, jäljelle jää ammatillinen. Totean niin kuin J. Karjalainen rovasti Ismo Kunnakselle, kun tämä haastatteli häntä Taiteen maailma -lehteen joskus 1980-luvulla, että ”mitään taidetta ei ole kyllä tehty.”

Olen kirjoittanut yllä olevan niin kuin ammattilainen joskus kirjoittaa, saadakseni koneeni käyntiin. Minun pitäisi kirjoittaa teksti, jonka tulee olla valmis maaliskuun alussa. Nykyisillä työni rakenteilla en saa sitä oikein mitenkään ulosmitattua, mitä vastikkeeseen tulee. Sen verran ammattilainen olen, että minua aina  ottaa vähän päähän, kun huomaan tekeväni jotakin harrastuspuuhaa, jonka kuitenkin tulisi näyttää oikean työn jäljeltä. Mutta kuka kaikkeen suostuu.

”Olen kirjoittanut yllä olevan niin kuin ammattilainen joskus kirjoittaa, saadakseni koneeni käyntiin.”