Siirry pääsisältöön

 

AURINKOKELLO LÖI JO VIISI

Kipeänä kirjasta huhtikuussa

 

Mietin viime syksynä, että voisin askarrella vielä yhden kirjan isäni kaunokirjallisesta kynänjäljestä hänen 85-vuotispäivänsä juhlistamiseksi. Syntymäpäivä tuli maaliskuussa 2021, mutta isä ei ollut sitä enää viettämässä. Kirjan päätin kuitenkin tehdä. Nyt se on valmis. On huhtikuu 2021 ja minä kipeänä kirjasta. Kipeäksi niistä  usein tulee.

Kuva: Teemu Paarlahti

Aurinkokello viisi - Tietokirjailijan koottuja runoja pitää sisällään isäni vuonna 2014 julkaistun runokokoelman Niin minä maa sinua rakastin, hänen 80-vuotispäivilleen päivänvaloon saatetussa teoksessa Palstakirja – Neljän polven istutuksia julkaistut isäni runot ja vuonna 2018 ilmestyneen sävellyskokoelman Pihkan tuoksu ja toukat ja kesä: Viisi laulua elämänpuusta tekstit. Lisäksi mukana on seitsemän aikaisemmin julkaisematonta runoa, jotka olen poiminut isäni kirjallisesta jäämistöstä. Kirjassa on myös isäni arkulla pitämäni siunauspuhe ja muokattu versio Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa julkaistusta muistokirjoituksesta.

En sano, että Aurinkokello viiden tekeminen olisi ollut surutyötä. Vierastan  tuota sanaa ja puhun mieluummin jostain muusta.  Työ on jotain, mikä suoritetaan, joka alkaa ja loppuu. Tässä mielessä suru ei käy työstä, vaikka olen joskus kirjoittanut sen käyvän työstä silloin, kun sille on annettava nimi. En suorita suremista pois alta. Se on  jotakin, johon on haettava otetta ja suhde siihen on erityislaatuinen. Yhtäältä se tökkii, toisaalta hellii. Sen kanssa oleminen on milloin painia, milloin panemista.  Vähintään salarakas siis.  

 

 Kuva: Sanna-Leena Paarlahti

Mutta lujille tämän kirjan tekeminen  otti. Piti käydä läpi niin monia asioita ihan sen takia, että runojen tekijä ilmestyi kaiken aikaa ajatuksiini läsnäolevaksi. Nyt pakertaminen isäni tekstien kanssa on kaikella todennäköisyydellä tullut päätökseen. Luulin sen tulleen jo kesällä 2018 sävellysten kokoon toimittamisen myötä, mutta ei se ihan niin selkeärajaista ollut. Tästä eteenpäin edessä on toinen tie. Viime aikoina se on näyttänyt Haapamäen radalta. Minulla on valmiina käsikirjoitus tuon taipaleen näyistä ja niiden kautta huomaan pohtineeni myös isääni ja suhdettani häneen. Jos tuo käsikirjoitus joskus ilmestyy, tervetuloa mukaan matkalle. Aika maaginen ympäriajo se on, sen lupaan. Mutta ei siitä tässä enempää.

Aurinkokello on lyönyt viisi. Runoilija on poissa, Elvis laskeutunut junasta. Mutta laulut jäävät. Ne voi hankkia ja lukea, jos niin hyväksi havaitsee.

Jouni Paarlahti: Aurinkokello viisi. Tietokirjailijan koottuja runoja. Toim. Teemu Paarlahti. BoD 2021.

 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää