Siirry pääsisältöön

 

AURINKOKELLO LÖI JO VIISI

Kipeänä kirjasta huhtikuussa

 

Mietin viime syksynä, että voisin askarrella vielä yhden kirjan isäni kaunokirjallisesta kynänjäljestä hänen 85-vuotispäivänsä juhlistamiseksi. Syntymäpäivä tuli maaliskuussa 2021, mutta isä ei ollut sitä enää viettämässä. Kirjan päätin kuitenkin tehdä. Nyt se on valmis. On huhtikuu 2021 ja minä kipeänä kirjasta. Kipeäksi niistä  usein tulee.

Kuva: Teemu Paarlahti

Aurinkokello viisi - Tietokirjailijan koottuja runoja pitää sisällään isäni vuonna 2014 julkaistun runokokoelman Niin minä maa sinua rakastin, hänen 80-vuotispäivilleen päivänvaloon saatetussa teoksessa Palstakirja – Neljän polven istutuksia julkaistut isäni runot ja vuonna 2018 ilmestyneen sävellyskokoelman Pihkan tuoksu ja toukat ja kesä: Viisi laulua elämänpuusta tekstit. Lisäksi mukana on seitsemän aikaisemmin julkaisematonta runoa, jotka olen poiminut isäni kirjallisesta jäämistöstä. Kirjassa on myös isäni arkulla pitämäni siunauspuhe ja muokattu versio Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa julkaistusta muistokirjoituksesta.

En sano, että Aurinkokello viiden tekeminen olisi ollut surutyötä. Vierastan  tuota sanaa ja puhun mieluummin jostain muusta.  Työ on jotain, mikä suoritetaan, joka alkaa ja loppuu. Tässä mielessä suru ei käy työstä, vaikka olen joskus kirjoittanut sen käyvän työstä silloin, kun sille on annettava nimi. En suorita suremista pois alta. Se on  jotakin, johon on haettava otetta ja suhde siihen on erityislaatuinen. Yhtäältä se tökkii, toisaalta hellii. Sen kanssa oleminen on milloin painia, milloin panemista.  Vähintään salarakas siis.  

 

 Kuva: Sanna-Leena Paarlahti

Mutta lujille tämän kirjan tekeminen  otti. Piti käydä läpi niin monia asioita ihan sen takia, että runojen tekijä ilmestyi kaiken aikaa ajatuksiini läsnäolevaksi. Nyt pakertaminen isäni tekstien kanssa on kaikella todennäköisyydellä tullut päätökseen. Luulin sen tulleen jo kesällä 2018 sävellysten kokoon toimittamisen myötä, mutta ei se ihan niin selkeärajaista ollut. Tästä eteenpäin edessä on toinen tie. Viime aikoina se on näyttänyt Haapamäen radalta. Minulla on valmiina käsikirjoitus tuon taipaleen näyistä ja niiden kautta huomaan pohtineeni myös isääni ja suhdettani häneen. Jos tuo käsikirjoitus joskus ilmestyy, tervetuloa mukaan matkalle. Aika maaginen ympäriajo se on, sen lupaan. Mutta ei siitä tässä enempää.

Aurinkokello on lyönyt viisi. Runoilija on poissa, Elvis laskeutunut junasta. Mutta laulut jäävät. Ne voi hankkia ja lukea, jos niin hyväksi havaitsee.

Jouni Paarlahti: Aurinkokello viisi. Tietokirjailijan koottuja runoja. Toim. Teemu Paarlahti. BoD 2021.

 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää