Siirry pääsisältöön

 

RAUHA, HÄN SANOI, TEILLE

Pääsiäisviikon miete sairaalan niemeltä

 

”Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen.” Näin alkaa yksi pääsiäisviikon evankeliumiteksteistä (Luuk. 24:36–49) luterilaisen kirkon Evankeliumikirjassa.

Pysäyttävä teksti. Pysäyttävä jo siksi, että jään miettimään, mitä minulle tapahtuisi, jos Jeesus tulisi luokseni ja sanoisi ”Rauha teille”. Luultavasti joutuisin vaihtamaan ainakin housut.

Sairaalapastorina olen rukoillut lukemattomia kertoja sitä, että potilas voisi kokea Jumalan olevan lähellä ja läsnä. Aina joskus olen miettinyt, että ymmärränkö silloin, mitä pyydän.

”Jos jokin minussa on vuosien mittaan kasvanut, niin Jumalan ymmärtämättömyys.”

Kristinusko on ihmiskasvoinen. Kristityllä on Kristuksen kasvot, joihin katsoa. Ihmishahmoinen vapahtaja, johon uskoa. Kristuksesta minäkin haen visuaalisen mielikuvan, kun sellaista tarvitsen. Jumalaa itsessään en osaa luoda hahmoksi.

” Jumala on oikeasti Jumala, minä oikeasti vain Satumaapoika ja Taivaallisen isäni perhospää.”

Jos jokin minussa on vuosien mittaan kasvanut, niin Jumalaa ymmärtämättömyys. Ehkä ristiriitaisesti se on luonut ajatuksiini, elämääni ja uskooni levollisuuden ja luottamuksen. Kun en voi, minun ei täydy: ymmärtää, käsittää tai kahlita itseäni johonkin minulle vieraaseen. Temppuradalle ei ole tarvetta lähteä mittelemään osaamistaan.

P niin kuin pyhä.

  Minulla on elämän varrelta kokemukseni pyhän läsnäolosta, mutta myös iän myötä vahvistunut ajatus, että Jumala on minulle kovin suuri. Ei minusta ole nuohoamaan hänen kainalossaan. Ei häntä moikkaa mitenkään luontevasti. Ehkä se on juuri tuon pyhän vakavasti ottamista. Meillä on kokoero. Jumala on oikeasti Jumala, minä oikeasti vain Satumaapoika ja Taivaallisen isäni perhospää. Niillä korteilla pelataan.

”Ja olkoon iloni siinä.”

Korona toi puheeseemme ja arkielämäämme turvavälin käsitteen. Toivon, että kanssaihmiseni pysyvät minusta noin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pikkuisen etäällä. Onkohan tämä sitä, mitä rehellisesti toivon myös Jumalalta? Ole, mutta älä liian liki. Että kestän. Näin ajatellessani sorrun siihen, mihin ihminen niin usein on kallellaan sortua: rupean määrittämään suhdettani ja etäisyyttäni Kaikkivaltiaaseen oman mukavuusalueeni nimissä. Viisaampaa olisi ehkä vain huokaista, että tapahtukoon sinun tahtosi. Sekin tapahtuu ihan ilman minun toivotteluani. Ja olkoon iloni siinä.  Se on se kokoero.

Pääsiänen jatkukoon, ja jatkuuhan se. Siellä, täällä, sairaalan niemellä.  Se on sen verran isoissa käsissä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää