Siirry pääsisältöön

 

ISÄNPÄIVÄÄ YLÄVESILLÄ

”Kaksi kolmesta lapsestani käy, siinä menot.”

Päätän sairaalapapin kuvitteellisen lauantaipäivän Tampereella niin, että pääsen nousemaan 22.07 lähtevään Jyväskylän junaan. Aloitan vetäytymisen isänpäivän viettoon ylävesillä. Sieltä kajastavaan Mäntän valoon.

Mäntän valo

 Takana on päivä, jonka mittaan olen oleksinut työpaikallani tai työhön sisältyvillä matkoilla 14 tuntia. Niistä aktiiviseksi työajaksi kirjattaisiin kahdeksan tuntia, jos aktiivista työaikaa kohdallani tässä kohdin merkittäisiin johonkin. Ihan savotta. Päivän tunnekuorma seuraa minua myöhäisiin tunteihin. Ihmisten elämään sattuvat katastrofit kaikuvat niin myös paatuneen ammattilaisen mietteisiin. Karisevat sitten sieltä pois, toivon. Ja onhan päivään sisältynyt myös paljon mukavaa – olen saanut istua mustan auton takapenkillä ja matkustaa ratikalla.

”Tunnen omani ja osaan jäädä Vilppulaan.”

Illallinen junamatka ylävesille osoittaa taas todeksi sen, että elämä on Haapamäen rata. Jokin on aina päin persettä, vähintään sen piirun verran. Tekniikka toimii, Dm 12 painaa kuin perkele pohjoiseen pimeän halki. Radalla liikkuvat sen lisäksi vain historian haamut. Päättömäksi ammuttu punaupseeri ja muut tarinankertojat. Ja samaan aikaan tekniikka ei toimi ja se tekee matkasta pimeässä maassa mystisen. Junassa ei kuulla ainuttakaan kuulutusta: lähdemme liikkeelle kommenteitta hiljaisuudesta. Yhtään asemaa ei ilmoiteta. Pitää katsoa kellosta, että nyt on Orivesi Keskusta ja nyt Juupajoki. Tunnen omani ja osaan jäädä Vilppulaan. Mutta kaiketi liikennöinti Haapamäen radalla perustuu toimimattomuuden kiintiöille: jos juna kulkee eikä rata reistaa, pitää kuulutusten puuttua. Näin asiat pysyvät vaaterissa ja maailma radallaan.

”Ihmisyhteisön elämä on mystinen matka. Haapamäen radan kulkemista.”

Elämä vertautuu matkantekoon muutenkin: näen monta maskitonta kanssamatkaajaa. Kun VR muutti maskipakon maskisuositukseksi, kohtalaisen moni ihminen on lauantai-illan otoksen perusteella tehnyt sen johtopäätöksen, että maskista voi luopua. Yleisesti mietin tässä kohdin pandemiaa, miksi korona tuntuu olevan meille ihmisille merkillinen salarakas, jonka jylläämisen jatkumista edesautetaan tuon tuosta erilaisella löysäilyllä. En keksi juuri nyt itsestäni yhtään lämpöistä tunnetta tätä virusvilperttiä kohtaan. Ihmisyhteisön elämä on mystinen matka. Haapamäen radan kulkemista.

"Syödään kalaa. "

Ja nyt sitten vietän isänpäivää. Kaksi kolmesta lapsestani käy, siinä menot. Syödään kalaa. Miksi muuten tämä on isänpäivä, kun keväällä on äitienpäivä. Voisikohan joku raivostua tästä ja nostattaa somekohun?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää