Siirry pääsisältöön

 

ISÄNPÄIVÄÄ YLÄVESILLÄ

”Kaksi kolmesta lapsestani käy, siinä menot.”

Päätän sairaalapapin kuvitteellisen lauantaipäivän Tampereella niin, että pääsen nousemaan 22.07 lähtevään Jyväskylän junaan. Aloitan vetäytymisen isänpäivän viettoon ylävesillä. Sieltä kajastavaan Mäntän valoon.

Mäntän valo

 Takana on päivä, jonka mittaan olen oleksinut työpaikallani tai työhön sisältyvillä matkoilla 14 tuntia. Niistä aktiiviseksi työajaksi kirjattaisiin kahdeksan tuntia, jos aktiivista työaikaa kohdallani tässä kohdin merkittäisiin johonkin. Ihan savotta. Päivän tunnekuorma seuraa minua myöhäisiin tunteihin. Ihmisten elämään sattuvat katastrofit kaikuvat niin myös paatuneen ammattilaisen mietteisiin. Karisevat sitten sieltä pois, toivon. Ja onhan päivään sisältynyt myös paljon mukavaa – olen saanut istua mustan auton takapenkillä ja matkustaa ratikalla.

”Tunnen omani ja osaan jäädä Vilppulaan.”

Illallinen junamatka ylävesille osoittaa taas todeksi sen, että elämä on Haapamäen rata. Jokin on aina päin persettä, vähintään sen piirun verran. Tekniikka toimii, Dm 12 painaa kuin perkele pohjoiseen pimeän halki. Radalla liikkuvat sen lisäksi vain historian haamut. Päättömäksi ammuttu punaupseeri ja muut tarinankertojat. Ja samaan aikaan tekniikka ei toimi ja se tekee matkasta pimeässä maassa mystisen. Junassa ei kuulla ainuttakaan kuulutusta: lähdemme liikkeelle kommenteitta hiljaisuudesta. Yhtään asemaa ei ilmoiteta. Pitää katsoa kellosta, että nyt on Orivesi Keskusta ja nyt Juupajoki. Tunnen omani ja osaan jäädä Vilppulaan. Mutta kaiketi liikennöinti Haapamäen radalla perustuu toimimattomuuden kiintiöille: jos juna kulkee eikä rata reistaa, pitää kuulutusten puuttua. Näin asiat pysyvät vaaterissa ja maailma radallaan.

”Ihmisyhteisön elämä on mystinen matka. Haapamäen radan kulkemista.”

Elämä vertautuu matkantekoon muutenkin: näen monta maskitonta kanssamatkaajaa. Kun VR muutti maskipakon maskisuositukseksi, kohtalaisen moni ihminen on lauantai-illan otoksen perusteella tehnyt sen johtopäätöksen, että maskista voi luopua. Yleisesti mietin tässä kohdin pandemiaa, miksi korona tuntuu olevan meille ihmisille merkillinen salarakas, jonka jylläämisen jatkumista edesautetaan tuon tuosta erilaisella löysäilyllä. En keksi juuri nyt itsestäni yhtään lämpöistä tunnetta tätä virusvilperttiä kohtaan. Ihmisyhteisön elämä on mystinen matka. Haapamäen radan kulkemista.

"Syödään kalaa. "

Ja nyt sitten vietän isänpäivää. Kaksi kolmesta lapsestani käy, siinä menot. Syödään kalaa. Miksi muuten tämä on isänpäivä, kun keväällä on äitienpäivä. Voisikohan joku raivostua tästä ja nostattaa somekohun?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää