ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ, 

SUOMEN TASAVALLASSA

Vietän itsenäisyyspäivää Suomen tasavallassa. Maassa, jossa kulkee hitaita junia ja niissä miehiä, jotka puhuvat vaimeaan ääneen ja vakavasti. Kuulevat ympäriltään sen, mitä ei voi olla kuulematta, mutta eivät halua seota tai puuttua. Heillä ei ole tilillään suuria kupruja ja heidän sankaritekonsa ovat niitä, joihin tavallinen ihminen toivoo joskus yltävänsä voidakseen niitä joskus muistella, ja joista voi puhua kavereitten kesken harvaan asutussa junassa. Niin he rakentavat tätä maata, tasavallan renkimiehet. Niin he rakastavat tätä maata. Heidän jälkeensä jatkavat toiset, jotka kirjaavat omat muistettavansa ja juna kirskahtelee myös huomenna asemalle. Niin on tämä maa ja kansa.

 

Hyvää juhlapäivää, maa ja sen kulkijat!

 

Oheinen runo on julkaistu novellikokoelmaani Radan varrella Waterloo: kertomuksia elämän karheilta pinnoilta (Kustantako Helmivyö 2018) sisältyvässä tekstisarjassa Pastori Niemisen runot.

 

Hitaassa junassa

 

Heinäkuu, Sakari ja minä

hitaassa junassa kaksi tuntia

viisikymmentä minuuttia Helsingistä Tampereelle

aloitamme puheen hotelleista, joissa emme ole olleet

naisen kanssa sillä lailla, sattumalta

nähdessämme Tulisuudelman valot Tikkurilassa

 

näistä voi puhua kavereitten kesken

arki-iltana harvaan asutussa junassa

jossa on rinkkaväkeä pohjoiseen ja ravintolavaunussa

natural born killer kahvilla

vaimeaan ääneen

käyttämättä kiinteistönvälittäjien taajuutta

kun he tinoissaan trossaavat, ketä ovat vetäneet

nenästä

ja ruotivat työkaveriaan kurjaa juristia koko matkan

Hämeenlinnaan

 

ei viitsitä kinata sen liivijätkän kanssa

paikasta,

kupin saa nurin naapuripöydässäkin

eikä kysellä, missä hän ei ole saanut,

se on torpedon näköinen mies

ja meidän lista kuitenkin pitempi.

Olemme parkettien tylppiä esineitä, työksemme dekkareita

ja vaihtovaatteet kassissa reissaavia renkejä

tilillä pelkkiä peltipoliisin lappuja

ja niitäkin vain Sakarilla

 

emme me halua seota

mihinkään

emmekä puuttua

junasta sen kirskahdellessa huomisen puolella Nashvilleen.

 

Näistä voi puhua kavereitten kesken

arki-iltana harvaan asutussa junassa

mutta ei pojille ja tyttärille jouluaattona kynttilänvalossa

sähkönjakelun katkettua

talven konnantöihin voimalinjoilla

 

eikä niistä paperin kääntöpuolelle raapustetuista kerroista

keittiön pöydällä, Kouvolassa ja Maarianmaalla

tarvitse puhua niistäkään

eikä siitä talosta Tampereella

jonka ohi ajaessa sydän vieläkin nytkähtää

kun siimamies niillä kulmin iski ensimmäisen kerran.

Tekevät omat

onnensa, rötöksensä, listansa

arkin molempiin kylkiin.

 

Heinäkuu, Sakari ja minä

hitaassa junassa kaksi tuntia

viisikymmentä minuuttia Helsingistä Tampereelle

ravintolavaunussa natural born killer kahvilla

vaimeaan ääneen ja vakavasti

sinne tänne

avautuva tarina yötä vasten kallellaan.

 

© Teemu Paarlahti 2018