Siirry pääsisältöön

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ, 

SUOMEN TASAVALLASSA


Vietän itsenäisyyspäivää Suomen tasavallassa. Maassa, jossa kulkee hitaita junia ja niissä miehiä, jotka puhuvat vaimeaan ääneen ja vakavasti. Kuulevat ympäriltään sen, mitä ei voi olla kuulematta, mutta eivät halua seota tai puuttua. Heillä ei ole tilillään suuria kupruja ja heidän sankaritekonsa ovat niitä, joihin tavallinen ihminen toivoo joskus yltävänsä voidakseen niitä joskus muistella, ja joista voi puhua kavereitten kesken harvaan asutussa junassa. Niin he rakentavat tätä maata, tasavallan renkimiehet. Niin he rakastavat tätä maata. Heidän jälkeensä jatkavat toiset, jotka kirjaavat omat muistettavansa ja juna kirskahtelee myös huomenna asemalle. Niin on tämä maa ja kansa.

 

Hyvää juhlapäivää, maa ja sen kulkijat!

 

Oheinen runo on julkaistu novellikokoelmaani Radan varrella Waterloo: kertomuksia elämän karheilta pinnoilta (Kustantako Helmivyö 2018) sisältyvässä tekstisarjassa Pastori Niemisen runot.

 

Hitaassa junassa

 

Heinäkuu, Sakari ja minä

hitaassa junassa kaksi tuntia

viisikymmentä minuuttia Helsingistä Tampereelle

aloitamme puheen hotelleista, joissa emme ole olleet

naisen kanssa sillä lailla, sattumalta

nähdessämme Tulisuudelman valot Tikkurilassa

 

näistä voi puhua kavereitten kesken

arki-iltana harvaan asutussa junassa

jossa on rinkkaväkeä pohjoiseen ja ravintolavaunussa

natural born killer kahvilla

vaimeaan ääneen

käyttämättä kiinteistönvälittäjien taajuutta

kun he tinoissaan trossaavat, ketä ovat vetäneet

nenästä

ja ruotivat työkaveriaan kurjaa juristia koko matkan

Hämeenlinnaan

 

ei viitsitä kinata sen liivijätkän kanssa

paikasta,

kupin saa nurin naapuripöydässäkin

eikä kysellä, missä hän ei ole saanut,

se on torpedon näköinen mies

ja meidän lista kuitenkin pitempi.

Olemme parkettien tylppiä esineitä, työksemme dekkareita

ja vaihtovaatteet kassissa reissaavia renkejä

tilillä pelkkiä peltipoliisin lappuja

ja niitäkin vain Sakarilla

 

emme me halua seota

mihinkään

emmekä puuttua

junasta sen kirskahdellessa huomisen puolella Nashvilleen.

 

Näistä voi puhua kavereitten kesken

arki-iltana harvaan asutussa junassa

mutta ei pojille ja tyttärille jouluaattona kynttilänvalossa

sähkönjakelun katkettua

talven konnantöihin voimalinjoilla

 

eikä niistä paperin kääntöpuolelle raapustetuista kerroista

keittiön pöydällä, Kouvolassa ja Maarianmaalla

tarvitse puhua niistäkään

eikä siitä talosta Tampereella

jonka ohi ajaessa sydän vieläkin nytkähtää

kun siimamies niillä kulmin iski ensimmäisen kerran.

Tekevät omat

onnensa, rötöksensä, listansa

arkin molempiin kylkiin.

 

Heinäkuu, Sakari ja minä

hitaassa junassa kaksi tuntia

viisikymmentä minuuttia Helsingistä Tampereelle

ravintolavaunussa natural born killer kahvilla

vaimeaan ääneen ja vakavasti

sinne tänne

avautuva tarina yötä vasten kallellaan.

 

© Teemu Paarlahti 2018

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
Lähetä kommentti
Lue lisää
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää