NUORI JA NYKYAIKAINEN

”Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.”

 

”Olimme niin erilaisia ja niin vähän yhteydessä. Saanko tavata hänet taivaassa? Kysyin tätä sairaalan pastorilta, mutta vain kerran. Hän on niin nuori ja nykyaikainen, ettei edes uskalla luvata, että taivasten valtakunta on olemassa.”

-Håkan Nesser: Vasenkätisten seura. Suom. Aleksi Milonoff (Tammi 2020).

Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on mainio kirjailija. Mielistyin häneen aikanaan Van Veeteren -romaanien myötä. Oma viehättävyytensä on kirjoilla, joiden päähenkilönä on Gunnar Barbarotti, poliisi, joka tekee eräänlaista pistelaskua ratkaistakseen, onko Jumala olemassa. Nesser oli vieraana Kouvolan Dekkaripäivillä  joskus, luultavasti vuoden 2011 vaiheilla, kun ensimmäinen Barbarotti-suomennos (Sukujuhlat) oli ilmestynyt. Mieleeni on jäänyt hänen esiintymisestään muun muassa se, miten mukavaa on osata ruotsia ja ymmärtää hauskat jutut sillä kielellä, millä ne on alun perin ajateltu ja puhuttu. Mutta mieleen jäi myös Nesserin kommentti siihen, kun häneltä oli jossain kysytty, miksi Barbarotti-kirjoissa on Jumala-teema mukana. Kirjailija totesi, että kaunokirjallisuus oli aika lailla ainoa keino käsitellä teemaa sen ajan Ruotsissa. Ja hän totesi, että kysymys Jumalan olemassaolosta on kuitenkin ihmisen kysymyksistä tärkein. Itse hän ei katsonut olevansa uskonnollinen.

Ei nuori ja nykyaikainen, mutta Paarlahtena Haapamäen radalla 

Pohdinto Jumalan tai tarkasti ottaen taivaan olemassaolosta vilahtaa myös Vasenkätisten seurassa, jossa Barbarotti ja Van Veeteren kohtaavat toisensa.

”Usko ei muutu tietämiseksi, vaikka uskoisi kuinka lujasti. Enemmän kysymys on toivosta ja toivo jos mikä kannattelee elämää.”

Kysymys Jumalasta tai taivasten valtakunnasta  on monta kertaa haastava. Se on jotakin muuta kuin sitä, että pappi saa kahvia juodakseen tai jutellaan vanhuksille mukavia. Ihan oikeasti kukaan ei tietenkään voi luvata sen paremmin Jumalan kuin taivaan olemassaoloa toiselle ihmiselle, päätyäkseen tähän katsantoon ei tarvitse olla edes nuori ja nykyaikainen. Usko ei muutu tietämiseksi, vaikka uskoisi kuinka lujasti. Enemmän kysymys on toivosta ja toivo jos mikä kannattelee elämää. Eikä sitä saa koskaan viedä toiselta pois. Martti Lutheria (tai pikemminkin hänen ajatustaan) uudelleen muotoillen: joka sen tekee, on perkelettäkin pahempi.

"On onneksi asioita, joita ei kysytä minulta ja joita minun ajatukseni eivät tee oleviksi tai olemattomiksi."

Katteettomasta lupauksesta narahtaminen on noloa. Taivasten valtakunnan suhteen riski on kuitenkin olematon: jos asia osoittautuu paikkansa pitämättömäksi, niin eipä siitä kukaan saa lupaajaa luokille.  

Ja totean tässä kohdin saman, minkä olen joskus ennenkin sanonut. On onneksi asioita, joita ei kysytä minulta ja joita minun ajatukseni eivät tee oleviksi tai olemattomiksi. Eli kunhan luotan, että tämä elämäksi kutsuttu Haapamäen rata vie kotiasemalle. Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.