Siirry pääsisältöön

 

NUORI JA NYKYAIKAINEN

”Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.”

 

”Olimme niin erilaisia ja niin vähän yhteydessä. Saanko tavata hänet taivaassa? Kysyin tätä sairaalan pastorilta, mutta vain kerran. Hän on niin nuori ja nykyaikainen, ettei edes uskalla luvata, että taivasten valtakunta on olemassa.”

-Håkan Nesser: Vasenkätisten seura. Suom. Aleksi Milonoff (Tammi 2020).

Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on mainio kirjailija. Mielistyin häneen aikanaan Van Veeteren -romaanien myötä. Oma viehättävyytensä on kirjoilla, joiden päähenkilönä on Gunnar Barbarotti, poliisi, joka tekee eräänlaista pistelaskua ratkaistakseen, onko Jumala olemassa. Nesser oli vieraana Kouvolan Dekkaripäivillä  joskus, luultavasti vuoden 2011 vaiheilla, kun ensimmäinen Barbarotti-suomennos (Sukujuhlat) oli ilmestynyt. Mieleeni on jäänyt hänen esiintymisestään muun muassa se, miten mukavaa on osata ruotsia ja ymmärtää hauskat jutut sillä kielellä, millä ne on alun perin ajateltu ja puhuttu. Mutta mieleen jäi myös Nesserin kommentti siihen, kun häneltä oli jossain kysytty, miksi Barbarotti-kirjoissa on Jumala-teema mukana. Kirjailija totesi, että kaunokirjallisuus oli aika lailla ainoa keino käsitellä teemaa sen ajan Ruotsissa. Ja hän totesi, että kysymys Jumalan olemassaolosta on kuitenkin ihmisen kysymyksistä tärkein. Itse hän ei katsonut olevansa uskonnollinen.

Ei nuori ja nykyaikainen, mutta Paarlahtena Haapamäen radalla 

Pohdinto Jumalan tai tarkasti ottaen taivaan olemassaolosta vilahtaa myös Vasenkätisten seurassa, jossa Barbarotti ja Van Veeteren kohtaavat toisensa.

”Usko ei muutu tietämiseksi, vaikka uskoisi kuinka lujasti. Enemmän kysymys on toivosta ja toivo jos mikä kannattelee elämää.”

Kysymys Jumalasta tai taivasten valtakunnasta  on monta kertaa haastava. Se on jotakin muuta kuin sitä, että pappi saa kahvia juodakseen tai jutellaan vanhuksille mukavia. Ihan oikeasti kukaan ei tietenkään voi luvata sen paremmin Jumalan kuin taivaan olemassaoloa toiselle ihmiselle, päätyäkseen tähän katsantoon ei tarvitse olla edes nuori ja nykyaikainen. Usko ei muutu tietämiseksi, vaikka uskoisi kuinka lujasti. Enemmän kysymys on toivosta ja toivo jos mikä kannattelee elämää. Eikä sitä saa koskaan viedä toiselta pois. Martti Lutheria (tai pikemminkin hänen ajatustaan) uudelleen muotoillen: joka sen tekee, on perkelettäkin pahempi.

"On onneksi asioita, joita ei kysytä minulta ja joita minun ajatukseni eivät tee oleviksi tai olemattomiksi."

Katteettomasta lupauksesta narahtaminen on noloa. Taivasten valtakunnan suhteen riski on kuitenkin olematon: jos asia osoittautuu paikkansa pitämättömäksi, niin eipä siitä kukaan saa lupaajaa luokille.  

Ja totean tässä kohdin saman, minkä olen joskus ennenkin sanonut. On onneksi asioita, joita ei kysytä minulta ja joita minun ajatukseni eivät tee oleviksi tai olemattomiksi. Eli kunhan luotan, että tämä elämäksi kutsuttu Haapamäen rata vie kotiasemalle. Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
Lähetä kommentti
Lue lisää
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää