Siirry pääsisältöön

 

JOKIN MEITÄ SIELLÄ ODOTTAA

 Aamu Vilppulan asemalla

Odotamme junaa. Nettitiedon mukaan se tulee ajassaan. Hymyilemme, tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet. Näin on ollut lukemattomina aamuina. Kohta matkaamme etelään. Tampereella jatkamme samoja liukuportaita, seisomme samoissa liikennevaloissa odottamassa vihreää ja menemme sitten tahoillemme.  Iltapäivällä moikkaamme noustessamme junasta Vilppulassa. Menemme sitten sinne, minne olemme menossa.

”Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan.”

Tänään hän istuu asemalaiturin penkin selkänojalla mukanaan repun lisäksi kaksi kassia. Tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet niin kuin monta kertaa aikaisemmin. Luulen kuitenkin tämän aamun olevan toisenlainen kuin aikaisemmat. Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan. Hänen aikansa tällä kylällä on mitä ilmeisimmin päättymässä. Uskon omani jatkuvan.

”Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä.”

En kysy mitään, se ei ole soveliasta. Eikä meidän tapanamme ole ollut puhella sanaa huomenta enempää muinakaan aamuina. Oletan mielessäni, luon jonkinlaista tarinaa, joka pitää paikkansa tai ei ole edes sinne päin. Tätä me ihmiset teemme toisistamme kaiken aikaa: oletamme ja luomme tarinoita.

” Se riittää.”

Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä. En tiedä, tietääkö hän kuka minä olen tai minne aamuisin jatkan Tampereen asemalta. Minä en tiedä hänestä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että hän on kulkenut kanssani samalla junalla, ja että olemme aika monta kertaa odottaneet  Tampereen Rautatienkadun ylittämistä samoissa liikennevaloissa.  Rata on meitä kuljettanut, aamulla ja iltapäivällä. Se riittää. 

Nielu

Rata on  nielu etelään. Kohta se imaissee meidät. Jokin meitä siellä odottaa.  Tulee aika nousta kyytiin.

Tällainen kohtaaminen on saattanut  tapahtua radanvarressa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää