Siirry pääsisältöön

 

JOKIN MEITÄ SIELLÄ ODOTTAA

 Aamu Vilppulan asemalla

Odotamme junaa. Nettitiedon mukaan se tulee ajassaan. Hymyilemme, tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet. Näin on ollut lukemattomina aamuina. Kohta matkaamme etelään. Tampereella jatkamme samoja liukuportaita, seisomme samoissa liikennevaloissa odottamassa vihreää ja menemme sitten tahoillemme.  Iltapäivällä moikkaamme noustessamme junasta Vilppulassa. Menemme sitten sinne, minne olemme menossa.

”Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan.”

Tänään hän istuu asemalaiturin penkin selkänojalla mukanaan repun lisäksi kaksi kassia. Tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet niin kuin monta kertaa aikaisemmin. Luulen kuitenkin tämän aamun olevan toisenlainen kuin aikaisemmat. Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan. Hänen aikansa tällä kylällä on mitä ilmeisimmin päättymässä. Uskon omani jatkuvan.

”Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä.”

En kysy mitään, se ei ole soveliasta. Eikä meidän tapanamme ole ollut puhella sanaa huomenta enempää muinakaan aamuina. Oletan mielessäni, luon jonkinlaista tarinaa, joka pitää paikkansa tai ei ole edes sinne päin. Tätä me ihmiset teemme toisistamme kaiken aikaa: oletamme ja luomme tarinoita.

” Se riittää.”

Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä. En tiedä, tietääkö hän kuka minä olen tai minne aamuisin jatkan Tampereen asemalta. Minä en tiedä hänestä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että hän on kulkenut kanssani samalla junalla, ja että olemme aika monta kertaa odottaneet  Tampereen Rautatienkadun ylittämistä samoissa liikennevaloissa.  Rata on meitä kuljettanut, aamulla ja iltapäivällä. Se riittää. 

Nielu

Rata on  nielu etelään. Kohta se imaissee meidät. Jokin meitä siellä odottaa.  Tulee aika nousta kyytiin.

Tällainen kohtaaminen on saattanut  tapahtua radanvarressa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se ...
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
Lähetä kommentti
Lue lisää
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää