Siirry pääsisältöön

 

JOKIN MEITÄ SIELLÄ ODOTTAA

 Aamu Vilppulan asemalla

Odotamme junaa. Nettitiedon mukaan se tulee ajassaan. Hymyilemme, tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet. Näin on ollut lukemattomina aamuina. Kohta matkaamme etelään. Tampereella jatkamme samoja liukuportaita, seisomme samoissa liikennevaloissa odottamassa vihreää ja menemme sitten tahoillemme.  Iltapäivällä moikkaamme noustessamme junasta Vilppulassa. Menemme sitten sinne, minne olemme menossa.

”Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan.”

Tänään hän istuu asemalaiturin penkin selkänojalla mukanaan repun lisäksi kaksi kassia. Tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet niin kuin monta kertaa aikaisemmin. Luulen kuitenkin tämän aamun olevan toisenlainen kuin aikaisemmat. Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan. Hänen aikansa tällä kylällä on mitä ilmeisimmin päättymässä. Uskon omani jatkuvan.

”Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä.”

En kysy mitään, se ei ole soveliasta. Eikä meidän tapanamme ole ollut puhella sanaa huomenta enempää muinakaan aamuina. Oletan mielessäni, luon jonkinlaista tarinaa, joka pitää paikkansa tai ei ole edes sinne päin. Tätä me ihmiset teemme toisistamme kaiken aikaa: oletamme ja luomme tarinoita.

” Se riittää.”

Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on omat asiansa ja oma elämänsä. En tiedä, tietääkö hän kuka minä olen tai minne aamuisin jatkan Tampereen asemalta. Minä en tiedä hänestä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että hän on kulkenut kanssani samalla junalla, ja että olemme aika monta kertaa odottaneet  Tampereen Rautatienkadun ylittämistä samoissa liikennevaloissa.  Rata on meitä kuljettanut, aamulla ja iltapäivällä. Se riittää. 

Nielu

Rata on  nielu etelään. Kohta se imaissee meidät. Jokin meitä siellä odottaa.  Tulee aika nousta kyytiin.

Tällainen kohtaaminen on saattanut  tapahtua radanvarressa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää